torstai 19. maaliskuuta 2015

Mitähän tästä sitten ajattelisi?

Aikanaan Malawissa kävimme useasti Ntchisi Forest Lodgessa joka sijaitsi sademetsässä luonnonsuojelualueella. Lodgen lähellä oli kylä, johon paikallisen vanhan viisaan miehen johdolla kyläläiset olivat vetäneet sademetsässä sijaitsevalta lähteeltä vesijohdot ja voila! Kylään tuli vesi! Aiheuttihan se hieman natinaakin koska ihan jokainen ei voinut saada hanaa torppansa nurkalle mutta kaiken kaikkiaan hienosti hoitivat sen homman.

Nyt sitten täällä Ugandassa Ruhaaman sub countyssä kolmen kylän väki oli meinannut tehdä saman koska paikallinen vesihuolto/hallituksen porukat eivät sitä koskaan saisi aikaan. Aika luonnollinen syy tähän oli puhtaan ja turvallisen juomaveden tarve. Olivat kolehdilla ostaneet putket ja kaivaneet painovoimaiselle systeemille jo ojat noita putkia varten. Olivat tehneet kaiken valmiiksi, ihan itse.

Sehän ei käynytkään päinsä. Ei juokse vesi putkissa. Alueella kun on tasan yksi vesilähde ja hallituksen porukat katsovat sen kuuluvan itselleen. Kun siitä vedestä näes saa hintaa jos se kerran juoksee hallituksen putkissa.

"The lesson is: Never try"

https://www.youtube.com/watch?v=j73cxLiqc2U

JEEEEEESSSSS!!!!! Alkoi sataa! Kohtalon lapsikin on tolpillaan ja normaalina. Eilen oli myös se U:n koulunäytelmä johon päästiin kuin päästiinkin porukalla. Hyvin veti U ja pienempi nautti silminnähden esityksestä. Vaikka lavalla olleet "leijonat" vähän ärinällään pelottivatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti