Hallitus aikoo poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta neljän kuukauden työskentelyvaatimuksen, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle.Neljän kuukauden sääntö otettiin käyttöön 2004, kun EU laajeni Baltiaan ja ay-liike pelkäsi Baltiasta tulevan halpatyövoimaa Suomeen.Aikarajan poistoa hallitus perustelee halulla parantaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja lisätä Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohteena.
Samalla kun ulkomaalaisten sosiaaliturvaa halutaan vahvistaa, aikoo hallitus USU:n mukaan leikata Suomesta ulkomaille töihin menevien ihmisten sosiaaliturvaa.
Tähän asti ns. lähetetyt työntekijät, opiskelijat ja tutkijat ovat olleet Suomen sosiaaliturvan piirissä jopa 10 vuotta, lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijät määrättömästi.
Nyt he kaikki saisivat viedä sosiaaliturvan mukanaan enintään viideksi vuodeksi.
Ihan varmaan tuolla saadaan Suomeen osaavaa työvoimaa kun siitä on nyt niin kauhea pula. 700 euron liksalla täydet sosiaalietuudet. Kaikille oma piika ja renki!
Tuo jälkimmäinen osa lämmittää kanssa. Esimerkiksi edellisessä jutussani mainittu keppihevoskoheltaja olisi jäänyt Sipi-Jussin pohdintojen perusteella ilman Kanta-Hämeen Kuninkaallisen Kenttäsairaalan automaatio palveluja. Samaan aikaan kun...
Siistiä. Tosi siistiä!