tiistai 31. maaliskuuta 2015

Don't take your guns to town

Vaikka laulussa noin sanotaankin niin tänään pojat olivat ottaneet pyssyt mukaansa. Oli meinaan jonniin verran sotilaspoliisia sun muuta militäärihenkilöä tienposkissa kun kauppareissua vesisateessa ajelin.

Syykin tähän oli aika selvä. Kampalan itäpuolella Kiwatulessa olivat eilen pyssymiehet ajelleet bodilla Ugandan Al Shabaab-syyttäjä naisen Joan Kagezin perässä ja sitten kun sopiva paikka oli ilmaantunut, oli ruuti palanut. Eukolla oli ollut lapsensa myös autonsa kyydissä mutta näihin ei ollut osumaa tullut. Uganda etsii nyt uutta terrorismisyyttäjää kun vanha näin happani.

Tämä nainen oli siis syyttäjänä hiljattain alkaneessa Kampassa futiksen 2010 MM-kisojen finaalin aikana tapahtuneiden pommi-iskujen oikeudenkäynnissä.

Nyt sitten täällä on noussut ihmettelyä että miksi tällä naisella ei ole ollut käytännössä minkäänlaisia turvajärjestelyjä takanaan. Hän oli siis ajellut itsekseen normaalia duunista-kotiin reittiään ja pysähtynyt sitten Kiwatulessa ostoksille. Kiva oli tullut.

Tämän hauskuuden lisäksi jenkit ovat varoittaneet Afrikan Helmeä tännepäin matkalla olevista itsemurhapommittajista. ISIS ja Al Shabaab käyvät näin omaa kisaansa.

Nämä Ugandan viimeaikaiset turvallisuusongelmat ovat kuitenkin vain yksittäistapauksia eivätkä liity mihinkään maailmanuskontoon millään tavalla.

Että hyvää hiljaista viikkoa vaan.

ps. Kauppalistalla oli mm.: Lampaanjalka, kalaa ja kaksi litraa kermaa. Pashaa beibet.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Työnnä Mixu se joulukuusi johonkin!

Meillä on lomaileva mzungu kylässä.

Muuta: Perjantaina Ugandan Communications Commission eli valtion joku viestintäviranomainen/"YLE:n hallintoneuvosto" antoi tiedotusvälineille määräyksen jonka mukaan "luvat lähtevät jos ei presidentin tekemisten liveraportointi lisäänny." Tuohon ei pysty enää oikein keksimään mitään mukahauskaa sanottavaa kun määräys itsessään on jo niin pimeä.

Mbararassa oli torstaina ammuttu yksi rosvo paikallisen pankin parkkipaikalle. Olivat kuulemma kolme jampsteria, joilla kaikilla kontollaan useita ryöstö-epäilyjä, parkkeeranneet autonsa rahalaitoksen eteen ja ryhtyneet "tarkkailemaan premissejä". Vartijat eivät olleet enempää kyselleet vaan olivat antaneet aseiden puhua.

Joo. Näillä kavereilla oli mitä ilmeisimmin ns. entisyyttä. He eivät kuitenkaan olleet tehneet tuossa vaiheessa muuta kuin istuneet parkkipaikalla autossa. Tykkien alkaessa laulaa kuin "Luotilaakson sheriffissä" olivat he toki vastanneet tuleen mutta mutta mutta... Poliisi onnitteli pankin vartijoita hyvin hoidetusta työstä.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Laiskottaa

Ja ei ole oikein mitään uutta ja tähdellistä kerrottavaa. Siis sen lisäksi että jenkit pistivät taas terrorivaroituksen Ugandassa asuville kansalaisilleen ja tällä kertaa YK:nkin turvabyroo yhtyi siihen. Tämä meinaa sitä, että en lähde kaljanhaku-kauppareissuun vaan jään mieluummin himaan. Tuokoon vaimo salaattia ja kurkkua toimiston ulkopuolella päivystävältä vihannemyyjältä. Erittäin epätodennäköistähän mitenkään mihinkään liittymättömän yksittäistapauksen jalkoihin joutuminen toki olisi mutta jos ei ole ihan pakottavaa tarvetta mennä mzungu-ostarille niin wällähi en mene.

U:n mopoilin uudelle kosher-kaverilleen tuonne Bugolobin peräpäätyyn. On kiva että sille on nyt löytynyt semmoinen samanmoinen hippityttö kaveriksi. Siellä ne pitkissä hameissaan jäivät keijukaistelemaan. Pienempi lähti tallaamaan reppu selässään naapuriin italialaisen kaverinsa luo eli hiljaista on talossa. Jes!

Lavantauti tapauksia tulee edelleen tasaisesti. Nyt sitten on auenneet intialaistyyliset markkinat "uudelleen pullotetun veden" myynnille. Kaupasta saa puoli litraa "aitoa" pullovettä kuudella sadalla eli viidellätoista sentillä. Kadulta saman pullon mutta "eri" vedellä saa viidellä sadalla. Säästö: kolme ja puoli senttiä. Satasella saa kaupasta yhden irtokarkin. Kannattaako? Varsinkin kun terveysviranomaiset olivat käyneet labrassa läpi randomisti ostettuja katupulloja. 63% oli ollut jäänteitä silkasta gaagasta. Meillä muuten pestään nykyään vihanneksetkin keitelyllä vådalla.

Jos sitten laittaisi vaikka kuvia, ilman isompia selityksiä. Eli "tapahtui niinä päivinä, taas":

 Nykyään pienempikin menee jo käsikellukkeilla. "Minä uia!"
 E:n paras suomalainen kaverikin oli helmikuussa käymässä.
 Good people we met eli ex-kollega "future job day":n puvussaan. 
 Skipataan kahvit.

Hampaitakin on pudonnut. 
Mojito kotiinkuljetettuna.
Pikkuisen oli lämpöjäkin joo päällä. 

Viime sunnuntaina oltiin E:n kanssa tässä kuosissa. Se siis on nukahtanut tuohon.



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

I hear train a coming. It's rolling round the bend.

Kampalan läpi kulkee junarata. Ei sillä junia juuri kulje, pari hassua tavarajunaa päivässä korkeintaan ja nekin puksuttavat ehkä kahtakymppiä.

Niinpä luulisi että kertoimet sille että näkee jonkun jäävän junan alle olisivat aika korkeat. Silleen "kuusi lätkätasuria oikeilla tuloksilla Monivedossa"-korkeat.

No. Kävin mopolla Lugogossa. Lihakaupassa ja semmoista. Sateen jäljiltä tiet ovat aika liukkaan mutaiset joten ajelin tavallista verkkaisemmin. Jostain syystä kampalalainen liikenne kulkee aina märällä muutenkin rauhallisesti. Oli siis aikaa katsella vähän normaalia enemmän maisemia.

Takaisin tullessani olin Nakawassa radan ylittävällä sillalla kun Makereren kauppakorkeakoulun opiskelija-asuntoloiden vieressä joku sitten tuli junan yliajamaksi. Oli onneksi radan toisella puolella ja juna jätti sen jauhelihan katveeseensa. Ei ollut tarve nähdä enempää.

Hyi saatana!

Yksittäistapaus

Kololossa sijaitsevassa Ugandan korkeimmassa oikeudessa alettiin käydä eilen oikeutta niitä muslimi-imaameja vastaan jotka päästivät kilpailevista imaameista ilmoja pihalle. Yhteensä 15 partajannua on syytteessä. Äbäläwäbäläksi oli tilaisuus mennyt kun poikain kannattajat olivat tulleet heiluttelemaan käsiään ilmaan ja "Allanin Snack-baaria" huutamaan. Liikenne oli myös Kololossa sekaisin kun tämä nuorten miesten yhdistys oli tukkinut kadut.

Toimiihan se. Jutun tuomari oli heti kärkeen uhannut jättää tämän keissin muille. Hän oli myös tuominnut toiminnan todistajien uhkailuna. Syytettyjen puolustus oli toki vannonut wällähi että syytetyillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä ja että "hyi hyi huutelevia poikia mutta nälkäänsä vähän karjuvat."

Onhan se totta, kuten eilen kerroin, että Ugandan oikeuslaitos ei ole ihan sieltä riippumattomimmasta päästä. Oikeastaan osan oikeuslaitoksesta pitäisi mielestäni riippua vähän enemmänkin. Sanotaanko nyt vaikka tukevasta puunoksasta, kurkihirrestä ja lyhtypylväästä. Silti: Näissä aika selkeissä jutuissa (olivat toiset partajaakot halunneet rempata vanhaa moskeijaa/ehkä vähän myydä sitä ja se ei näille nyt syytteessä oleville käynyt) oikeuslaitos toimii yleensä suhteellisen hyvin. Hallituksella on myös tarve näyttää tuolle sakille että heikäläisten laki ei ole voimassa Ugandassa, ja tämän tavoitteen vuoksi lainkäytön tulee olla niin huolellista ja tarkkaa kuin vain on mahdollista. Onko se sitten paljon vai vähän jää jokaisen itsensä pääteltäväksi. Ainakin niin perusteellisen byrokrattisen ugandalaista joka sanan saivartelua se tulee olemaan.

Ok, onhan tähän juttuun ympättynä myös se australialainen lekurikin, tasan poliittisista syistä. Se on kuitenkin vain spin-off.

Muuta: Hallitus sanoo rapia 37 prosentin ugandalaisista kuuluvan keskiluokkaan. Tavoite on 50% vuonna 2040. Keskiluokalle nyt on monia määritelmiä mutta noin periaatteessa sen kait pitäisi olla jotenkin koulutettu ja osallistua lisäarvon tuottamiseen? Taloudellisia raja-arvojakin on aseteltu, sen ja sen verran mediaanitulon ylä- tai alapuolella ja olet keskiluokkaa.

Minä sitä vaan että kun 80% väestöstä saa elatuksensa suoraan maataloudesta "kuokka- ja pelto"-metodilla niin mitä virkaa noilla lausunnoilla on? Toisaalta: Olen minä nähnyt vuoden sisään piirrustuksia/suunnitelmia Kampalasta vuonna 2030. Noissa suunnitelmissa metro tunneloi ja monorail kulki kaupungin katujen yläpuolella. Homer ja "The land of chocolate" taas tähän.

Poliisinkin toimintaa jenkkilähetystön mellakassa on arvosteltu. Mielenosoittajien tarkoituksena oli ollut delegation kävelyttäminen U.S. of A.:n lähetystöön. Siellä amerikkalaisten turvajoukot olisivat aivan varmasti pitäneet huolta delegatiosta kun on kuulemma sen verran suojattu rakennus että ihan varmasti ei olisi rekkuloita syntynyt. Tämähän ei ollut poliisille/hallitukselle sopinut. Ei kai koska nämä miekkariin osallistuneet olivat itsekin NRM:n jäseniä, eli kyllä siellä valtapuolueessa jonkinsortin ihan oikea opposition on sielläkin.

Poliisi oli sitten normaaliin tyyliinsä antanut kyytiä nuorisolle ja täytyy myöntää että onhan se vähän ilkeän näköistä katsoa kun viisi poliisia skodaa vahvistetuilla maihareilla huoltoaseman bensapumppua vasten kyyristynyttä ihmistä vuoronperään päähän. Jonkinmoista viestintäähän tuokin on näin vaalivuoden alla. Itse asiassa tammikuussa poliisi antoi julkilausuman jonka mukaan he tulevat ottamaan käyttöön "more militaristic tactics and practises." Aivan varmasti tämän vuoden aikana tulevat taas ampumaan kovilla kansanjoukkoon. Mark my words.

Tirpalla alkaa tänään pääsiäisloma, vettä sataa ja meikäläiselle ei edelleenkään maistu oikein mikään.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Paskooko paavi metsään?

Vai miten se sanonta nyt menikään?

Meni miten meni (kato mitäs minä mahdoin), niin tulipahan vaan tuollainen mieleen taas kun lehteä luin. Siellä meinaan entinen eettisyys ministeri (juu, semmoinenkin on) kertoi kaikelle kansalle uuden kirjansa julkaisubileissä että "Ugandan oikeusjärjestelmä on korruptoitunut. Ei riitä että asianajajat ottavat rahaa riita-asioissa kaikilta osapuolilta ja eniten maksanut voittaa. Even the judges have sold their souls. Can you imagine, judges? Ettekö te kaikki ole nähneet kuinka oikeutta käydään politiikan eikä lain pohjalta?"

Hajira sen kiteytti kaikista hienoimmin kun hänellä oli ongelmia boda-renkinsä kanssa. "Jos tässä maassa joutuu tavallinen ihminen rikos asiassa menemään poliisin tai oikeusistuimen pakeille, on juttu jo hävitty."

Tähän heti perään voidaan muistella tuota perjantain pitkävetojuttua. Yksi Kampalan kunnan työntekijöistä (joku toimistorotta se on) joka toimii myös NBS telkkarikanavalla lounastunnin sporttiohjelman vetäjänä, oli 2013 mennyt sanomaan että "hänellä on 15 lappua, joissa vetofirma ei ole maksanut isoa voittoa koska niitä ei ole vaan hotsittanut." Tämä jätkä ei siis ollut millään lailla avautunut tästä nyt kyseessä olleesta vetohommasta, vaan hän oli puolitoista vuotta sitten kertonut omista kokemuksistaan saman puljun kanssa. Tuloksena oli nyt 3 yötä kopissa. Ihan varmaan sattumalta.

Nakaseron uuden Hilton-hotellin työmaa seisoo nyt siksi, että veroviranomaiset eivät ole, presidentin määräyksestä huolimatta, antaneet raksalle verovapautta. Tai siis he eivät ole saanet tuoda maahan rakennustarvikkeita tax free. No, lakien ja asetusten mukaan näinhän sen pitääkin olla. Vain presidentti, presidentin perhe ja mitä muita niitä nyt olikaan saavat tuoda Ugandaan ihan mitä vaan kuinka paljon vaan ilman sanktioita tai maksuja. Tämä lukee esimerkiksi Entebbessä tullin seinällä. Sitä Hiltonia on nyt rakennettu vissiin kahdeksan vuotta. Koko sinä aikana kun me ollaan täällä oltu ovat työt olleet säpissä.

Onhan se joo epäreilua kun kiinalaiset junanradan rakentajat saivat verovapauden, samoin kuin venäläiset öljynjalostamon byggaajat. Näiltä tietty jotain veroja olisi ehkä voinut saadakin joten onhan se parempi koittaa verottaa risteyksissä vaeltelevia pähkinänmyyjiä.

Muuta:



(Kuva: Fashwal Kasirye) Tämä kuva on jutusta, jossa uusi pääministeri kehui yksityisiä kouluja niiden panoksesta Ugandan kehittämisessä. Kuva liittyy London school of St Lawrencessa, Mayassa, Wakison districtissä pidettyyn palkitsemistilaisuuteen, jossa pääministeri (Jermu) kävi juttelemassa mukavia. Tämä autoon astuva nuori nainen on koulun entinen oppilas joka tässä sai pääministeriltä auton. Se olen varmaan vaan minä, jolle tulee muitakin konnotaatioita tästä mieleen. Varsinkin kun maan tapa on toimia juuri noin jos on massia ja asemaa. Jos ei ole ihan auton vertaa fyrkkaa niin sitten sedät antavat kuukausirahaa nuorille neidoille.

Muuta muuta: Viisi jätkää oli matkustanut 200 kilometriä Buningan kylään Kibogan districtissä. Pojat olivat päättäneet, syystä tai toisesta, tehdä ihmisuhrauksen/rituaalimurhan. Uhriksi oli valikoitunut sattumalta 12-vuotias tyttö Jayirisi Niwemurugyi, jonka yksi "metsälle" lähetetty tekijöistä oli tappanut ja sitten leikannut uhrin pään irti. Tytön ruumis oli löydetty ja väkijoukko oli tavannut kaverin kulkemassa kirjaimellisesti pää kainalossa. Siinä ei hyvin käynyt, tappaja hakattiin silpuksi ja varmemmaksi vakuudeksi vielä mössö poltettiin. Poliisilla on hallussaan neljä jäljelle jäänyttä asianosaista. Vihainen väkijoukko... Saavat varmaan kahvilipun tai muun kuntoisuusloman. Poliisi myös raportoi näiden rituaali-sattumusten määrän olleen kovassa kasvussa viime vuosina. Verta, päitä, sydämiä, kämmeniä, sukuelimiä ja sormia kaipaa noitamarkkinat.

"Who am I to judge?" ja muita kulttuurirelatiivisuuksia taas tähän.

Muuta muuta muuta: Niilin laakson maat ovat päättäneet palkita Kagamen ja Musevenin alueen parhaina jannuina. Ensimmäinen saa pystin innovatiivisuuden ja kehityksen keihäänkärkenä olemisesta e-governoinnin saralla. Jälkimmäiselle sataa kunniaa koska hänet kuulemma valittiin kanssa vuoden 2014 persoonaksi. M7 jäi ilman palkintoa koska silloinen tilaisuuden isäntämaa Sudan ei järjestänyt näitä kekkereitä huonoon turvallisuustilanteeseen vedoten. Museveni on palkintokomitean mukaan ollut jättiläinen kääntäessään ennen niin paskan valtion suureksi stabiiliuden ja taloudellisen yhteistyön tuojaksi Niilin alueella. Pojat saavat palkintonsa Kampalan Sheratonissa torstaina pidettävässä gaalassa.





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Plääh

Mua ei oikein huvita mikään.

Oltiin eilen kohtalon lapsen kanssa repo rankoina. Joku mahapöpöhkö tms. Veto pois. Ei maistunut mikään, ei edes kotiin kannettu meksikolainen. Söin mä sitä kuitenkin koska samalla kotiinkuljetuksella tilattiin myös pari mojitoa. Hyvin tulee drinkki kotiovelle asti ja sillä voi huuhdella kurkkuun takertuneet sombrerot, viikset ja ja muut Richie Valencit alas.

Tänään on vähän parempi. Pystyi jopa nakuttelemaan hapertuneen lastulevyn takaisin kiinni olohuoneen kattoon.

Vettä sataa, which is nice. Mikä ei ole nice on se, että vesi tunkeutuessaan sähkömuuntajiin/-kaappeihin saa nuo kaapit sanomaan pum! Nyt taas virtapiiri on suljettuna.

Lehdistöä:

Poliisin pomo haluaisi koululapsille opetettavaksi karatea tai taekwondoa jo pienestä pitäen. Tämä sen vuoksi etteivät raiskarit ja muut valtoimenaan juoksevat pedot pääsisi toteuttamaan itseään ihan niin helposti. Sinänsähän idea on ihan kannatettava sillä kyllähän kamppailu/itsepuolustus lajit antavat ihan hyvää pohjaa yksilön kehitykselle noin niinkuin henkiselläkin puolella. Minä vaan sitä että ehkä se ongelma on kuitenkin jossain muualla kuin noiden lasten kykenemättömyydessä vastarintaan? Eli eiköhän se ongelma ole loppupeleissä kuitenkin nuo "jammut" ja niiden käytös? Näin äkikseltään ajateltuna siis.

Ugandaan on parin viime kuukauden aikana palannut muutamia maanpakoon 2000-luvun alussa lähteneitä korkea-arvoisia kapiaisia. M7 on taannut näiden heppujen turvallisuuden joten mistä se kertoo? En tiedä. Koskaan ei Ugandassa kuitenkaan valta ole vaihtunut rauhallisesti ja sen vuoksihan nämä kaverit ovat mm. Ruotsiin lähteneet. Jotain jännää tässä on nyt taustalla. Tokihan nämä kaverit ovat voineet olla myös M7:n agentteja, jotka ovat pitäneet silmällä Ugandan ulkopuolella vaikuttaneita opposition haaroja. We'll see.

Entisen pääministeri Mbabazin kannattajia oli eilen kokoontunut jenkkien lähetystön eteen pyytämään apua Musevenin ulostamisessa ja rekkuloinniksihan se oli mennyt. 13 putkaan juoksentelumellakan vuoksi. Kytee kytee...

Alkoivat täkäläiset myös nyt jo käymään oikeutta 2010 pommituksista epäiltyjä kolmeatoista Mohammediä, Omaria, Hussein Hossainia, Idrisiä ja Suleimania vastaan. Pojat ovat olleet koko tämän ajan tallessa kaapissa ilman virallista syytettä. Nooo, ei tule vesi silmiin jos herrat ovat niiden tekojen takana. Jos taas eivät ole...

Vesi- ja ympäristöministeri sanoi, että vallinnut kuivuus on Jumalan kosto ihmisille koska nämä tuhoavat Jumalan luomakuntaa. "For me I think it's God's anger, how else can you explain it?" Mulle tulee mieleen pari muutakin syytä mutta maassa maan tavalla taas. Halleluja!

Ok. Kyllähän ministeri sitten kertoi syitä esim. malarian leviämiseen ja hän käytti tuota retorisena keinona saadakseen ihmiset tajuamaan ympäristönsuojelun merkityksen. Kuten sanottu, maassa maan tavalla. Hallelujaa good golly miss molly!

Sitten loppuun lisää hallelujaa. En viitsi tätä ISIS:ksen ja länsimaisen sekulaarisuuden yhdistävää kirjaimista koostuvaa aivopierua kääntää. Ihan piispa sen kuitenkin on päästänyt joten kyllä se kai asiaa joidenkin ihmisten mielestä on. Aika monienkin mikäli minä olen Ugandaa oppinut yhtään tuntemaan.

http://www.monitor.co.ug/OpEd/Commentary/Western-secularism-is-like-Islamic-fundamentalism/-/689364/2661896/-/155jjttz/-/index.html

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Perjantain pitkävetorivi

Ihan alkuun: Martinez ulos! Aivan käsittämättömiä taktisia valintoja eilisessä Kiovan Dynamo-matsissa. Taas.

Muistanette kun kerroin tuossa taannoin paikallisten mieltymyksestä pitkäänvetoon?

No nyt sitten yhtä boda-kuskia oli onnistanut. Jätkä oli pistänyt 18!!!!!! fudiskohdetta lapulle ja sehän oli natsannut. Panokseksi lapun mukaan oli asetettu 300 000 shillinkiä ja veto tuotti rohkean kymmenentuhatta euroa. 38 miljoonaa shillinkiä. Järjetön mälli siis täkäläiselle ja kyllähän mäkin jo tuon ottaisin.

Paitsi että ehei. Vetofirma alkoi ämpyilemään vastaan. Heidän mukaansa jannu oli sijoittanut vain 3000 shillinkiä mutta näppäilyvirheen takia panokseen oli tullut nollia kuin paksusormisen siltainsinöörin kellolaskimesta. Olivat jopa heti samana päivänä kertoneet asiasta poliisille jotka, aivan oikein, olivat lähettäneet petsaritoimiston väen matkoihinsa koska eihän siin mitään rikosta ollut tapahtunut.

Nyt sitten tämä paikallinen williambetfair ei suostu maksamaan voittoa. Mitään todisteita heillä ei ole vedon asettanutta boda-jampsteria vastaan. HYVIN todennäköisesti se oikea panos on ollut sen 3000 mutta kaverin lappu on validi ja siinä tosiaan seisoo 300k.

Ugandassa näiden vedonvälittäjien pitäisi lain mukaan tallettaa valtion tilille 500 miljoonaa shillinkiä muun muassa tällaisia tapauksia varten. Arvatkaas onko tämä Ugandan suurin vetofirma tehnyt näin? No ei ole. Eipä sitä tosin pidä ihmetellä millään muotoa sillä aika hämäriltä nuo mestat muutenkin näyttävät, eli ihan varmasti niissä saattaa olla aika monenlaista muutakin palvelua kuin petsaamista tarjolla.

Taidanpa siis pitäytyä ihan vaan Veikkauksen 1X2-jutuissa. Vaikkakin välillä täkäläisillä toimistoilla on kyllä sellaisia ylikertoimia "suosikkeja" vastaan pelaaville että pari kertaa on tehnyt mieli kokeilla...

QPR on muuten varma kotivoittaja sunnuntaina.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Mitähän tästä sitten ajattelisi?

Aikanaan Malawissa kävimme useasti Ntchisi Forest Lodgessa joka sijaitsi sademetsässä luonnonsuojelualueella. Lodgen lähellä oli kylä, johon paikallisen vanhan viisaan miehen johdolla kyläläiset olivat vetäneet sademetsässä sijaitsevalta lähteeltä vesijohdot ja voila! Kylään tuli vesi! Aiheuttihan se hieman natinaakin koska ihan jokainen ei voinut saada hanaa torppansa nurkalle mutta kaiken kaikkiaan hienosti hoitivat sen homman.

Nyt sitten täällä Ugandassa Ruhaaman sub countyssä kolmen kylän väki oli meinannut tehdä saman koska paikallinen vesihuolto/hallituksen porukat eivät sitä koskaan saisi aikaan. Aika luonnollinen syy tähän oli puhtaan ja turvallisen juomaveden tarve. Olivat kolehdilla ostaneet putket ja kaivaneet painovoimaiselle systeemille jo ojat noita putkia varten. Olivat tehneet kaiken valmiiksi, ihan itse.

Sehän ei käynytkään päinsä. Ei juokse vesi putkissa. Alueella kun on tasan yksi vesilähde ja hallituksen porukat katsovat sen kuuluvan itselleen. Kun siitä vedestä näes saa hintaa jos se kerran juoksee hallituksen putkissa.

"The lesson is: Never try"

https://www.youtube.com/watch?v=j73cxLiqc2U

JEEEEEESSSSS!!!!! Alkoi sataa! Kohtalon lapsikin on tolpillaan ja normaalina. Eilen oli myös se U:n koulunäytelmä johon päästiin kuin päästiinkin porukalla. Hyvin veti U ja pienempi nautti silminnähden esityksestä. Vaikka lavalla olleet "leijonat" vähän ärinällään pelottivatkin.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tarkenee

Rapia kolmekymmentä graadia, ei tuule ja mollottaa niin. Sais jo sataa että pääsisi valittamaan siitä.

Kohtalon lapsen kuume jatkuu, tosin miedompana. Antibiootti alkaa vissiin purra, kunhan vaan saadaan se kurkusta alas. "Ai ei tykkää!" Voipi olla että jää hampaita pudottelevan U:n kouluteatteri tänään multa ja häneltä väliin. Käväisin siis koululla varmistamassa josko eilen ilmoitustaululla ollut 13:15 kenraaliharjoitus koko koululle pitäisi vielä paikkansa. Juuei. Olivat suorittaneet sen aamu-yhdeksältä. Näin Voiman pimeälle puolelle siirtyneenä olen asiasta hieman närkästynyt eli kiva kun kerroitte.

Päivän lehdistö:

Mr. Macho (ihan oikeasti), Budakan alueen lastensuojeluviranomainen, on shokissa. Shokin syy on se, että pelkästään alueen kahdesta ala-koulusta on kahdessa kuukaudessa lähtenyt 10 tyttöä kävelemään. Syy: tytöt ovat pamahtaneet paksuiksi jolloin heidän vanhempansa ovat vetäneet likat pois koulusta. Mitä sitä tuleva äiti koulutuksella tekisikään? Noita vanhempia on nyt kovisteltu ja oikeudella uhattu mutta minkäs Macho asialle voi? Itse en ole shokissa koska "se on semmoista".

Mbalen districtissä (ja vähän joka puolella maaseutua) on vesi loppu kaivoista. Ihmetellään sitten kohta lisää kun lavantauti leviää. Nyt sitä on viidessätoista districtissä. Kampalassa kaupungin keskusta on eräs pahimmista alueista. Viralliset tiedot asiasta laahaavat pahasti perässä mutta toisaalta on kyllä hyvä kuulla kaupoissa radioasemien suoltavan toimintaohjeita lavantaudin ehkäisemiseksi.

Parlamentin lehdistövirkailija oli ilmoittanut lehtitaloille, että 50 parlamenttiin akkredoitua toimittajaa saa lähteä/pitää vaihtaa. Ovat raportoineet kuulemma epäkunnioittavasti talon tapahtumista viimeisen viiden vuoden ajan.

M7 meinaa ottaa talouspolitiikkaa takaisin valtion käsiin. Yksityistäminen kun on hänen mukaansa vain lisännyt korruptiota ja mitään ei saada aikaan. Bravo herra presidentti! Olette aivan oikeassa. Kokonaan toinen juttu on se, että Teidän oma organisaationne on vielä pahempi resurssien mittahukan tuottaja. Lisäksi: Kenenkähän porukkaa ne districtien rakennus- ym. virastojen teerahan pyytäjät oikein ovatkaan? Kuka ne sinne on asettanut/valinnut? Vielä kun heitetään tuohon kasan päälle se fakta, että joka Jumalan ministerin/sukankuluttajan, joka haluaa saada jotain tehdyksi tässä maassa pitää tulla hyväksyttämään suunnitelmansa Teillä. Nyt ei taas oikein normaalilla logiikalla pysty ymmärtämään mutta kai tuossa joku tolkku on? Tai sitten ei.

Lisää Äm-Seiskaa: Kenya Airways on kusessa. Eivät perkeleet olleet käyneet hakemassa Musevenia Mbararasta (joka siis on hevon kuusessa). Museveni oli pyytänyt josko kenialaisen Nairobi-Kampala tai toisinpäin vuorolento olisi ystävällisesti voinut tehdä pikku välilaskun ja ottaa hänet kyytiin. KLM:n kontrolloima lentskarifirma oli tyynen rauhallisesti pyyhkinyt vuoronsa aivan normaaliin tapaan.

Nyt sitten Kenian parlamenttia myöden käydään keskustelua "Miten he saattoivat?" Ugandan hallituksessa ovat loukkaantuneita koska "Kenyan Airwaysille on annettu laajat oikeudet operoida Ugandan ilmatilassa ja tässä kiitos." Ugandan ulkoministeriö tosin vakuuttaa että "nou hätä, diplomaattiset suhteet Keniaan ovat edelleen kunnossa."

Ovat nämä vaan uskomattomia veijareita.

Ugandan markkinoille lanseerattiin tällä viikolla myös Museveni puhelinsovellus. Sillä voi tietokilpailun omaisesti opetella faktoja presidentin mieltymyksistä (tykkää syödä kananmunia) jne. Bisnesidea Suomeen?

Loppuun vielä maininta siitä, että opposition FDC-puolue syyttää Musevenia valehtelijaksi joka koittaa pysyä vallassa paskaa puhumalla.

Ei siis mitään uutta tänäänkään. Jatkan siis Tapanilan joukkoraiskauksen herättämien reaktioiden ihmettelyä ja mietin "Kukas tässä oikeastaan se uhri nyt olikaan ja kuka teki väärin?"

Ja pakkohan tämä on tännekin laittaa. Vain Malawissa!

http://malawivoice.com/2015/03/18/jesus-brings-chipata-town-to-a-standstill-as-panic-and-confusion-erupts/


Ja vettäkin rupesi justiinsa ripsimään. Vähän.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Klinikalla

Kohtalon lapsella on kuumetta. Ollut sunnuntaista lähtien. Viime yönä neiti kellotteli rohkeita neljänkymmenen lukemia eivätkä ibuprofeenit ja panadolit auttaneet. Ei ripulia, ei oksentelua eika nuhaa. Vaan kuumetta. Mentiin sitten aamulla katsomaan lääkäriä.

Verta vähän ottivat ja tuloksena oli "bakteeritulehdus". Onko tuo nyt ihme kun suuhun menee kaikki ja siihen päälle vielä pari litraa uima-altaan vettä? Kyllä tämä tästä.

Kuuma on ja sateet viipyvät. Viikonloppuna pamisin Shellin vaki-pankkiautomaatti vaksin kanssa ja se oli mielissään kuultuaan että kotiseudulla pohjoisessa oli jo vähän ropsautellut. Vaikka tässä suurkaupungissa ollaan niin kyllä "kortti tuo ja kortti vie mutta maanviljelys on ihan kokonaan onnen kauppaa". Alkaa se ruoan hinta meinaan nousta täälläkin jos kotikylistä ei maissia ja banaania virtaa kymenä Kampalaan. Karjankasvatus alueilla kantturoita on jo alkanut putoilla enenevässä määrin koska se on sarvipäiden määrä eikä -laatu jota tavoitellaan. Ei riitä kaikille paskahännille ruohoa näes.

Meillehän tämän luulisi meinaavan vain suurinpiirtein jatkuvaa altaalla notkumista. Hepskukkuu väärin ja ei suinkaan. Ei kärsi olla umaa-ma-maa-ma-ma-maa-maa maauimalassa kun lakuaiseen tulee megajoule toisensa perään.

Syitäkin tälle kuivuudelle on löydetty. Kampalan muslimipomo täräytti sanomaan että syy tälle helteelle on yleisessä moraalin rappiossa. Siinä niputettiin homot, korruptio ja muu rötöstely syiksi joiden vuoksi allah (pienellä) ei sadetta anna. Itse olisin taipuvainen ajatelemaan että ollaan vuoden kierrossa 'bout puolessa välissä joulua ja juhannusta. Tämähän tarkoittaa sitä, että Päiväntasaajalla Arska tosiaan paistaa aikas korkealta. Voin toki olla väärässä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pastoralistit? Mitä niistä?

Nehän ovat sitä jengiä, jotka painavat lehmiensä perässä pitkin savannia. Maasaita ja semmoisia. Niistä niin tarvitse välittää. Niitä kun ei järjestäynyt yhteiskunta niin kiinnosta kun on ne lehmät.

Tämähän se on Ugandankin hallituksen kanta. Täällä tuohon suhtautumiseen on muiden syiden lisäksi myös se, että Karamojassa tuolla pohjoisessa on todistettavasti kultaa maassa. Siis sitä metallia. Siellä on mahdollista ostaa kymmenen gramman kultahippu sadalla taalalla. Kun eiväthän Karamojongit mitään arvoa itse tuolle metallille näe.

Nyt Tansania on sitten vetämässä ässää hihasta.

"Brittilehti The Guardianin mukaan Tansanian hallitus pyrkii myymään Serengetin kansallispuistoa sivuavan alueen Arabiemiraateissa toimivalle safari-yhtiölle, joka järjestää muun muassa suurten villieläinten metsästyksiä.

Noin 1 500 neliökilometrin kokoisen alueen myynti tarkoittaisi samalla sitä, että 40 000 Masai-heimon jäsentä joutuisi hylkäämään kotinsa.
Safariyhtiö Ortelo Business Corporation on lähellä Dubain kuninkaallista perhettä. Sen nimeätekeviin asiakkaisiin lukeutuu Guardianin mukaan ilmeisesti myös Englannin kuningattaren Elisabet II:sen poika Prinssi Andrew.

Tansanian hallitus lupasi viime vuonna, että Masai-heimon aluetta ei myydä. Nyt suunta on kääntynyt, ja heimon jäseniä käsketään jättämään perinteiset maansa vuoden loppuun mennessä.
Toisin kuin viime vuonna, hallitus lupaa maksaa miljardin tansanian shillingin (noin 460 000 euron) edestä korvauksia. Rahaa ei makseta suoraan heimon jäsenille, vaan se kanavoidaan kehitysprojekteihin.

Masai-heimon jäsenet eivät pidä korvausta minään.

"Tunnen oloni petetyksi. Miljardi shillingiä on hyvin pieni summa, ja sitä ei voi verrata maahan", sanoo paikallista kansalaisjärjestöä johtava Samwel Nangiria.

"Se on perittyä. Masai-heimolaisten äidit ja isoäidit on haudattu tähän maahan.
Ei sen arvoa voi verrata mihinkään."


Kaupalla. Kaupalla tämä manner nousee joo. Malawissahan Patricia Kaliati (joka on taas muuten ministerinä) jo yhden luonnonpuiston tuohon suuntaan möi mutta kateelliset malawilaiset menivät ja peruivat kaupan. Ilmeisesti Patricia oli silloin tehnyt kaupat aika pitkälle omiin nimiinsä. Vanhassa blogissa siitä oli joskus juttua.


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Raipe! Maksa velkas!

Tuolla laillahan Ipa-ikonia aikanaan tervehdittiin mm. Rinkelinmäen lehtereiltä. Vähän ilkeätähän se oli, myönnetään. Toisaalta taas Raipe aina tarjoili viihdettä, milloin polttamalla päreensä, milloin järjestäessään matsin jännimmät kaksi minuuttia polkiessaan läpiajoon.

Ok. Ei se niin hidas ollut. Minuutti siihen oikeasti meni.

Nyt on kuulkaas NRM:llä samanlainen tilanne. Niiden päämaja on Kyadondo Roadilla tuolla vanhan kaupungin liepeillä ja vuokrat ovat maksamatta. Vuodesta 2012. Vuokraisäntä on ollut sieltä kärsivällisemmästä päästä koska tuo rästi on nyt 120 000 euroa. Saakohan NRM tarveharkintaista tuon kuittaamiseksi?

Muuta: Alkavat paikalliset olla huolissaan kun sateita ei kuulu. Miltonin perhe on ollut kylässä ja tulevat nyt kaupunkiin kun täältä saa ruokaa helpommin. Pellot olisivat valmiina mutta mitä sinne mitään kylvämään kun mollukka vaan losottaa päälakeen, keli on +32 ja pilvenhattaraa ei näy. Alle kolmen kuukauden päästä alkaa laarinpohjat kuulemma kolista ja maissi tarvitsee sen 90 päivää valmistuakseen. Kyllä ne sateet sieltä ihan varmasti taas kohta tulevat mutta tiukille niiden kanssa taitaa tällä kertaa mennä.

Isosta maanantaina saadusta Mustaleima-klöntistä on alle puolet jäljellä. Mämmiä vielä piisaa.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Yleisafrikkalainen lehdistökatsaus

Tylsää on kertoa aina vaan Ugandasta. Niinpä tänään kerrotaan juttu Bubban suosikkimaasta elikkäs Zimbabwesta ja sivutaan myös Etelä-Afrikkaa. Ihan vaan ettei tule kenellekään sitten joskus mahdolliset asiat yllätyksenä. Sanon vielä tässä että itsehän ennustin E-A:n kehityksen sanomalla aikanaan "kun Mandelasta aika jättää alkaa hulluus." Madiba jos kuka ansaitsi rauhanpalkintonsa.

Varmaan tiedättekin että Zimbabwessa toteutettiin tässä aikoinaan maareformi, joka suoraan sanottuna ei onnistunut ihan odotusten mukaisesti. Tai niin, miten sen ottaa? Enhän minä tiedä mitkä Bobin tavoitteet siellä olivat. Faktaksi kuitenkin jää että kun pari tuhatta valkoista farmaria häädettiin mailtaan niin maan maataloustuotanto putosi noin viidennekseen aikaisemmasta. Zimbabween tuli sitä myöden nälkä.

Aika useat noista lähteneistä ei-tapetuista viljelijöistä muutti Sambiaan, osti sieltä maata ja ryhtyi taas maajusseiksi, ihan hyvällä menestykselläkin.

Zimbabwen tilanne meni miksi meni ja he ovatkin tuotattaneet Sambiasta 300 000 tonnia maissia ensi hätään. Ennen vanhaanhan Sambia joutui tuomaan ruokaa Etelä-Afrikasta ja Rhodesiasta mutta nyt heiltä liikenee sapuskaa vientiin asti.

Jollain kierolla tavalla mieltäni siis lämmitti kun opin, että suuri osa tuosta Zimiin menevästä ruoasta, lähinnä maissista, tulee: TADAA! Noiden ex-zimbabwelaisten viljelijöiden tiloilta. Nämä viljelijät ovat myös ryhtyneet laittamaan export-maissisäkkeihinsä kirjeitä/viestejä, joissa he kertovat keneltä tämä erä maissia tulee ja minkä zimbabwelaisen tilan ex-omistajia he ovat.

Tämä paljastui ZANU-PF:lle alkuvuodesta ja luonnollisesti Mugaben poikia asian tola vituttaa nyt oikein tuelta. Nyt kuulemma jokainen Sambiasta tuleva maissisäkki pitäisi avata ja uudelleenpussittaa...

Etelä-Afrikassa presidentti Zuma meinaa tehdä vähän samanlaisen maanlunastusliikkeen kuin mitä Bob aikanaan teki. Hänen visionsa on näin aluksi että maksimi tilakoko olisi 12 000 hehtaaria ja ylimenevät maat pitäisi viljelijän myydä hinnalla millä hyvänsä tai pakkolunastus on edessä. Tämä siis alkuun. Julius "ampukaa buurit" Malema on Mugaben metodin kannalla.

Zuma muutenkin on jutellut ihan hassuja. Ensin Etelä-Afrikan pahat puutteet sähköntuotannossa/sähköverkon riittävyydessä olivat apartheidin vika. 21 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen. Ei sen niin väliä että jo 1997 ESKOM eli heikäläinen sähköfirma pyysi hallitukselta rahoja kolmen uuden voimalaitoksen rakentamiselle koska sähköpulan arvioitiin iskevän 2007. Niinkuin se teki. Mainitsin asiasta muistaakseni tuolla vanhassa blogissakin. ANC ei korvaansa lotkauttanut vaan rakensi vain lisää sähköverkkoa tuotannosta välittämättä.

Nyt Zuma oli sitten kertonut ESKOMille että 44,3% heidän valkoisesta työvoimasta pitää seuraavan viiden vuoden aikana saneerata pihalle. Se on noin 3400 henkeä. Vuosikausiinhan ESKOM ei ole enää palkannut valkoisia. Heidän keskijohdostaan 30% ja koulutetuista työntekijöistä 21% on kalkkinaamoja.

Jotta nämä vapautuvat vakanssit saadaan täytettyä oikeanvärisillä tekijöillä on Etelä-Afrikan hallitus määrännyt ESKOMin laskemaan turva-ja koulutusvaatimuksiaan. Minusta tuo ei kuullosta ihan järkevältä kun puhutaan sähkövehkeiden kanssa pelaamisesta. Isojen sähkövehkeiden.

Muistetaan nyt kuitenkin että rakenteellista rasismia esiintyy vain länsimaissa.

http://www.news24.com/SouthAfrica/News/Eskom-must-shed-1-081-white-engineers-20150308

http://www.thezimbabwean.co/news/africa-news/58811/evicted-farmers-feed-zimbabwe-from.html

http://businesstech.co.za/news/government/76042/eskom-blackouts-because-of-apartheid-zuma/

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Euroja

Tänään presidentti on suivaantunut seuraavasta:

Ennen 2011 vaaleja presidentti varasi rahaa pienyrittäjien mikrolaina-pankille. Kyseessä oli 2,8 miljoonaa euroa jolla näissä oloissa tekisi paljon. Lienee turha mainita että rahat menivät mutta mitään ei saatu aikaan. Byrokratia otti omansa. Tätä pientä kalaa on nyt sitten Public Accounts Commitee alkanut tutkia koska parempihan se on isommat skämmit jättää rauhaan.

Se mikä pressaa kiukuttaa on se, että ovat perkeleet vetäneet todisteiksi näiden mikrolainojen perustamisaikeista hänen allekirjoittamiaan virallisia papereita. Ei hän mistään mitään tiedä, hänhän vain ajatteli että tämä voisi olla hyvä idea. Hallinto sitten toteuttaisi ne ideat hyvässä hengessä. Ei presidentti mikään mikromanageri ole! Häntä on aivan turha koittaa sotkea näihin kepposiin. Miksi PAC meni kertomaan näistä yhtään mitään ennenkuin tulivat häneltä kysymään asiasta?

Mmmm. Kuinka nopeasti presidentti tuossakin tavallaan puhui itsensä pussiin?

Kyamuswan sub-countyssä (mitä tuo nyt sitten ikinä tarkoittaakaan) kyläpäälliköt ovat suuttuneet lakimiehelleen joka ei saanut heitä vapaaksi vandalismisyytöksistä. Hommanhan piti olla selvä! Joo, he menivät ja tuhosivat porukalla paikallisen bisnesnaisen omaisuutta viiden tuhannen euron edestä mutta tämä nainen harjoitti noituutta! Heillä oli oikeus tehdä mitä tekivät! Nyt kun lakimies ei onnistunut tehtävässään porukka aikoo kostaa tälle lakimiehelle. Eivät kuitenkaan tarkemmin määritelleet kostotapaa.

Ym. lakimiehenä katselisin tiukasti tästä eteenpäin missä kuljen ja mitä suuhuni laitan. Voisin jopa harkita muuttoa.

Aruan districtin pomot eivät tiedä yhtään mitään mitä tapahtui UNHCR:n heille antamille 171 tuhannelle eurolle plus autoille sun muille kamoille, jotka oli tarkoitettu alueelle majoitettujen sudanilaisten pakolaisten hyvinvoinnin edistämiseen vuonna 2008. Alueella majaili 60 000 pakolaista vuosina 1996-2008. 2008 nuo pakolaiset pääsivät kotiin.

Että näinkin tuoreita juttuja tutkitaan nyt. Syynä voi olla se, että nyt ko. seudulla on nyt tuon Etelä-Sudanin äbäläwäbälöinnin seurauksena uudet 20 000 pakolaista (mikä nyt on ehkä 1/4 todellisesta määrästä) ja on vissiin vähän pelkoja että resursseista saattaa taas tulla mittahukkaa.

Mbalessa pääkadun tietyömaalla suorittava porras/urakan voittanut firma ei osannut lukea soratien rakentamisen piirustuksia/suunnitelmia. Uusiksi meni ja takkiin tuli 230 tuhatta euroa. Eli ei paljon mitään.

Muistetaan taas että nuo ilmoitetut summat voi sitten kertoa millä vaan luvulla kymmenen ja viidenkymmenen väliltä jos haluatte ne suomalaiseen perspektiiviin.

Muuta: Mämmi ei ollut iltapalalla hittituote.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tonnin seteli

https://www.youtube.com/watch?v=jB8S0JyN5Z0

Amurun districtissä (sehä o melekei niinku Amuri) sotapoika oli mennyt lauantaina baariin parille kepulle. Jeppe oli maksanut ostoksensa viiden tonnin vihreällä rahalla. Kun baarineidolla ei ollut juuri silloin antaa tuhatta takasin, olivat he sopineet että pyhänä sitten solttu saa donansa.

Tuli pyhä ja solttu baariin. Baarityttö ei muistanut asiaa ollenkaan vaan ryhtyi kutsumaan jääkäriä varkaaksi ja valehtelijaksi. Nurmipora tästä suivaantumaan ja kipikapi kasarmille, henkilökohtainen tykki kantoon ja pum-pum baarineitoa tissien väliin.

Henkihän siinä ravintolatyöntekijästä lähti kun rynnäkköpyssyllä parista metristä päin laskettiin.

Tuhannen shillingin eli semmoisen kolmenkymmenen sentin vuoksi. Ja kyllä mua vähän ihmetyttää sekin että miten siellä kasarmilla on taas pyssyjä säilytelty kun känniset soldaatit niihin noin vain pääsevät käsiksi. Ei ole varmaan siellä päivittäiseen rutiiniin kuulunut päivystäjän käytävällä lukituissa asetelineissä pötköttävien rynnäreiden liipasimien nykiminen.

No mutta. Maassa maan tavalla.


  • 2140 lavantautitapausta eiliseen mennessä ja lisää tulee. Wishy-washy-wishy-washy lentopallomailoille... 2 kuollutta joten case fatality rate ei ihan kauhea kovaksi ole päässyt nousemaan. Which is nice.
  • Meille tuotiin eilen Suomesta mm. mämmiä! Tänään otetaan valokuvia U & Kohtalonlapsi vs. tuo Juha Miedon suosikkiherkku. Saatiin myös hyvä klöntti Mustaleimaa.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

404

Siellä on ilmeisesti Itä-Uudenmaan poliisissa käyty jonkinsortin keskusteluja sillä tuo minunkin avautumiseeni johtanut sivu näyttää nyt tältä:


Syytä onkin. Toisaalta taas kun katselee täältä etäältä poliisin menoa niin Partanenhan kirjoitti juuri sen missä he menevät. Yksi puhuu "vajaasta paristakymmenestä kanta-suomalaisista Syyriaan lähteneestä"-------> SUPO taisi saada luvuksi 2 pitkän linjan käännynnäistä. Toinen puhuu että katujengit saatiin kuriin ja tiedotettiin koko ajan vaikka saman miehen mukaan viikkoa-paria aikaisemmin niitä katujengejä ei koskaan ollutkaan ja ei ollut mitään tiedotettavaa.

Mutta missä Anna-täti oli?

"Kerran syttyi eräässä pienessä talossa kaupungin laidalla tulipalo...Pim-pom! Pim-pom! soi palokunnan hälytyskello..."

Kävin parturissa vähän kymmenen jälkeen aamulla. Tuli ihan hyvä. Lyhyt ja viileä.

Kylälle päin sompailessani katselin että nyt tulee Nakawan takaa Nagurun/Ntindan suunnasta hyvin jyrkän oloista savua. Teki mieli mennä katsomaan mistä oli kyse mutta tulin sitten järkiini. Kun ei ole nassea mopedin varusteissa (vaikka kyllä ehkä pitäisi. Ihan vaan tuon liikenteen pakokaasun takiakin). Ja hyvä niin etten mennyt. Siellä oli vaahtomuovipatjatehdas ryhtynyt yhtymään happeen. Tukanleikkuuni oli noin puolessa välissä kun ensimmäiset piipaat viuhuivat Lugogon ostarin ohi, johtuen siitä että paloasema(t) ovat kylän toisella puolella. Palomiehillä on tuossa keskustassa muutama lentokentiltä tuttu vaahtotykki ja perinteisempi letkuauto, eli eihän heillä ole ollut jakoa tehdä muuta kuin kastella ympäristöä ja rajoittaa paloa. Tuolla se pöllyttää vieläkin. Viisi työntekijää ilmeisesti paistui.
 
(Lehtikuva by Maurice Mugisha)

Muuta: Villi länsi, Ronald ja Nancy. Se tuli mieleen kun näin poliisin ilmoituksen palkkiosta murhaajan kiinnisaamiseksi. 5 miljoonaa shillinkiä eli 1400 euroa kiinniottamiseen johtaneesta vihjeestä. Tapettu oli kaupungin prominentti lakimies joka oli kaapattu autoon. Autossa hän oli saanut valita joko 1) nappi otsaan tässä ja nyt tai 2) tunnissa tappava myrkkyannos. Jätkä oli ottanut myrkyn ja ehtinyt sitten soittaa vaimolleen. Eukko oli tullut Kabakan rannalle autolla tuhatta ja miljardia mutta "tähän Marko kuoli, kakskytä senttiä kotipesästä".

Muuta muuta: Ugandan hallitus ei ole tyytyväinen Huawein toimintaan. Kinuskit kun saivat hallitukselta valokuitukaapelin asennustyöt sun muut urakat. Nyt noita töitä on sitten tehty pari isompaa vaihetta ja ugandalaiset haluavat järjestää uuden tarjouskilpailun töiden kolmannen vaiheen osalta. Voittavan firman tulee olla joku muu kuin Huawei ja tulla jostain muusta maasta kuin Kiinasta. Tämä sen vuoksi että kinkit ovat Ugandan mukaan pistäneet liiveihinsä/kusettaneet Ugandalta 42 miljoonaa taalaa. 

Mmmm... Huawei on antanut tuon verran yleisiä markkinahintoja korkeamman tarjouksen ja se on mennyt läpi Ugandan päädyssä. Aina voi miettiä että "onkohan siellä neuvotteluissa tapahtunut jotain jännää?" Alunperinhän nuo IT-kaapeloinnit on rahoitettu Kiinasta otetuilla lainoilla, kuinkas muuten. Että "Vain suoralla kaupalla Afrikka saadaan nousuun" ja muita Goldman Sacchseja vaan taas.

Hallituksen sekoittamisesta kitistään edelleen ja se nähdään yhä enenevässä määrin presidentin nepotismina/tribalismina. Onpa se nähty merkkinä "elinikäinen presidenttiys"-yrityksestä. Voipi olla.

Maailmapankki varoittelee että Kampalasta voi hyvinkin tulla kymmenessä vuodessa megaslummi. Ennusteet kun sanovat että kylän nykyinen 3,5 miljoonaa sielua on silloin kasvanut kymmeneen miljoonaan. Se on semmoista. 

Loppuu vielä neuvoja: Muyengan Cafe Romassa/sta ei kannata nykyään sitten enää tilata pitsaa. Ei ole hyvää ja tulee paha olo.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ajatuspoliisi ?

http://www.poliisi.fi/poliisi/blog_iu.nsf

Ääriliikkeet ja sananvapaus

06.03.2015
Väkivaltaan suuntautuneiden ääriliikkeiden matkiminen ja sympatisointi ovat valitettavasti levinneet jo koulumaailmaankin. Tosin onneksi tapaukset ovat vielä yksittäisiä. Merkit kuitenkin ovat selkeästi olemassa ja ne ilmenevät vihamielisenä asennoitumisena ja suvaitsemattomuutena vieraisiin kulttuureihin tai suvaitsemattomuutena suomalaiseen elämänmenoon.
Myös väkivaltaisesta ääriajattelusta on olemassa selkeitä merkkejä koulumaailmassa. Se ilmenee henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Oppilaitosten opettajista 19 prosenttia on tutkimusten mukaan kohdannut tällaista väkivaltaa. Sen yleisimpinä muotoina ovat olleet töniminen, lyöminen, kuristaminen ja potkiminen. Henkinen väkivalta on kuitenkin fyysistä väkivaltaa yleisempää ja se ilmenee nimittelynä ja jopa sosiaalisessa mediassa tapahtuvana nettikiusaamisena.
Edellä kuvatun ilmiön tunnistaminen tai varhainen puuttuminen on vaikeaa. Usein siihen myös puututaan liian myöhään. Vanhemmat ja opettajat eivät tunnista niitä heikkoja tai varhaisia merkkejä, jotka kertovat vaikkapa ääriliikkeiden ihannoinnista. Varmasti yleisin keino, millä myös lapsia ja koululaisia houkutellaan väkivaltaisten ääriliikkeiden pariin, on internet. Youtubessa pyörii kaikenalaisia videopätkiä hyvin kaikenlaisin tarkoitusperin.
Myös aikuiset ja erityisesti opettajat kaipaavat oikeaa tietoa ääriliikkeistä. Eikä pelkästään uskontoihin liitetyistä ääriliikkeistä vaan myös sen vastavoimana olevista ääriliikkeistä.
Kun puhumme ääriliikkeistä, sorrumme aivan liian usein stereotypioihin. Ääriliikkeistä kertomisen lisäksi tulisikin kertoa myös eri uskonnoista ja niiden opeista. Tietämättömyys onkin useimmiten kaiken suvaitsemattomuuden perussyy. Ääriliikkeiden takia leimaamme kokonaisia kansanryhmiä niin idässä kuin lännessä.
Hyvä yritys oikean tiedon levittämiseen on esimerkiksi Yleisradiossa lauantaisin illansuussa alkava koraanin lukeminen suomalaisille. Tiedän senkin, että joukko suomalaisia on jo etukäteen tuominnut tuon yrityksen tiedon levittämiseksi vaikka itse eivät ole lukeneet sanaakaan koraania.
Vastuullinen sananvapaus
Eurooppalaiseen ja suomalaiseenkin sanavapauteen näyttää iskostuneen tapa ja lupa olla räävittömiä ja loukkaavia. Herja saa lentää ja jos herjaa ei ymmärrä, on huumorintajuton tosikko. Toisen sanallinen ja jopa kuvallinen lyöminen on sallittua. Jopa julkinen mollaaminen on muotia. Tämä näkyy netin lisäksi myös suomalaisessa viihteessä. Mehän olemme siihen tottuneet.
Uskontoasioissa me suomalaiset ja protestantit Euroopassa olemme melko jumalattomia. Meille ei ole kovin ihmeellistä jos joku pilkkaa meidän uskonnollisia arvojamme tai uskonnollisia merkkejämme. Meidät on kasvatettu niin, että käymme yhä harvemmin kirkossa ja harvojen lapsetkaan enää pyhäkoulussa.
Sen sijaan Lähi-Idässä, niin juutalaisten kuin muslimien keskuudessa uskonnolliset arvot ovat suuressa kunniassa. Lapset kasvatetaan pienestä pitäen kunnioittamaan uskonnollisia arvoja ja vaalimaan päivittäisiä uskontomenoja. Lapsesta pitäen juurrutettuna uskonnolliset arvot ovat myös loukkaamattomia ja niiden loukkaaminen on anteeksiantamatonta.
Me eurooppalaiset tiedämme kyllä tämän. Miksi siitä huolimatta jonkun pitää mennä piirtelemään toisten uskonnollisia arvoja anteeksiantamattomasti loukkaavia kuvia? Sananvapauden nimissä. Missä oli piirtäjän/päätoimittajan vastuu? En voi millään hyväksyä niitä tekoja, jotka piirtämisen seurauksena syntyivät.  Mutta jos näissä tapauksissa sananvapautta olisi käytetty ns. vastuullisesti, emme olisi nyt syntyneessä verovarojamme syövässä puolittaisessa sotatilassa, josta ei hyödy kukaan.

Pekka Partanen
apulaispoliisipäällikkö
Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Olen pahoillani että tämä menee taas tähän. Ei minua kiinnostaisi tätä tekstiä kirjoitella jos kyseessä olisi joku yksittäinen bloggari blogger/vuodatus/whatever sivunsa kanssa. Ei vaikka hän olisi ammatiltaan poliisi.

Tuo blogiteksti on kuitenkin hei poliisin ihan virallisilla sivuilla. Miettikääpä sitä. Sitten itse tekstiin ja sen herättämiin ajatuksiin:

Melko "ugandalaista" juttua Partanen suoltaa jos sitä ihan oikeasti lukee. 

Kysyn/vittuilen:

Tarkoittaako Partanen sitä, että joka ainoa lähi-idästä tuleva kokee uskonnolliset tunteensa aina niin voimakkaiksi että väkivaltaa seuraa piirrosten vuoksi?

Tarkoittaako poliisi että 10 if muslimit + länsimaiset arvot 
20 then puolittainen sotatila?

Sanooko poliisi että Charlie Hebdon pilapiirtäjät tavallaan saivat mitä ansaitsivat?

Twitterin perustajaa on uhkailtu koska he sulkivat ISIS-tilejä. Miten Twitter olisi voinut toimia "vastuullisesti"?

Sanooko poliisi tuossa että on parempi vaientaa "vihakirjoittajat" etteivät loukkaantujat vaan tekisi pahojaan vihakirjoittajille?

Vähän nyt haisee eri säännöt asioiden suhteen. Ihan Afrikkaan asti.

Inkvisiittori Galileille: "Kyllähän sun olisi pitänyt tietää, että vastuullinen sananvapaus ei salli sinun sanoa maapallon kiertävän Aurinkoa."?

Sananvapaus joko on tai sitä ei ole.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

No boom boom for soul brother

Vähän kevyempää näin perjantaiksi tarjoilee Red Pepper. Uutinen on tosin Nigeriasta:
"There was laughter at the Sharia Court, Samaru, Gusau, Zamfara State, during the week, when a housewife, Aisha Dannupawa, asked the court to dissolve her one-week marriage to her husband, Ali Maizinari, because she could not bear the size of his penis.
couple-wife-running-husband
When the case came up, the woman told the court that she married her husband after her first marriage failed.
The mother of three revealed that before she packed into her husband’s house, as the tradition demanded, she was invited into his parent’s house.
She told the court that “when he came, we had sex but the experience was a nightmare. Instead of enjoying the sex, it turned out to be something else because his penis was too big,” she told the court.
She also told the court that after the experience, she took some medication, which was given to her by her mother.
“I told my mother the experience but she told me to endure and that with time, I will be able to cope. She then gave me some drugs,’’ she added.
According to her, “two days later when he came to visit me, we had sex again, but the experience was too much to bear. It was then I knew that I coulld not continue with the marriage because of the size of his penis.’’
The husband, Maizinari, did not deny what his wife said. He told the court that he was willing to divorce her but that she should pay back the dowry and all that he spent on her during the courtship.
When he was asked to state the amount, Maizinari disclosed that what he expected from her was N60,000.
President of the court, Alhaji Mamman Shinkafi, told the couple to try reconciliation before the next date."

torstai 5. maaliskuuta 2015

Varsinainen barista

Presidentin veli, siis se sama kaveri jonka kassakaapista siivooja vei 200kiloa selittämätöntä valuuttaa, on nyt tutkittavana kahveen vientiin liittyvistä epäselvyyksistä.

Herra on 2003 perustanut Skandinavian maihin ugandalaista kahvia promonneen yrityksen. Miljoonan euroa hän on ainakin saanut "markkinointiin" ja 15 miljoonaa $ vielä ilmeisesti etsitään. Tai ainakin sen verran heppu on valtiolta vielä pyytänyt. Ei ole varmaan niitä saanut.

En kyllä muista mitään varsinaista ugandalaisen kahvin markkinabuumia noilta ajoilta ainakaan Suomessa olleen mutta Suomihan nyt ei olekaan Skandinaviaa.

Muuta: Kampalassa on sitten lavantautia joten wishy-washy vaan käsille vähän useammin.

Naapurissa Kagamen Paulilla on ongelma. Heikäläinen perustuslaki kun sallii vain kaksi kautta presidentille ja ne tulevat täyteen 2017. No, Paulin oppi-isä M7:hän on jo tämänkin ongelman aikanaan selättänyt joten kyllä se siitä suttaantuu. Ruandassa kun kuulemma joutuu Ugandaakin helpommin pieneen huoneseen "juttelemaan asioista" jos maan isää alkaa arvostella.

Lehti katsoo myös aiheelliseksi tänään kertoa kalifornialaisesta hihhuli-lakimiehestä, joka koittaa saada läpi lakialoitetta homostelun kieltämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. Ugandalaiset seuraavat tilannetta mielenkiinnolla.

Tuossa on sitten vielä jännää tekstiä äskettäisen hallituksen sekoittamisen tiimoilta:

http://chimpreports.com/2015-cabinet-reshuffle-astounding-highlights/

http://chimpreports.com/cabinet-reshuffle-appointment-by-region/

Arvaatteko/tiedättekö mistäpäin Ugandaa M7 itse on kotoisin?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Jumalan valittu

Sitä on Bob Mugabe. Jengi koittaa heittää kapuloita Robertin rattaisiin mutta turhaa on työnsä.

Nyt on nimittäin niin, että Bobin entinen varapresidenttikin on koittanut päästä eroon esimiehestään. Eukko (!) oli tuotattanut kotiinsa kaksi nigerialaista noitatohtoria ja sitten oli ryhdytty toimeen. Neljä kanaa oli nimetty osapuolten mukaan, hokkuspokkusta oli luettu ja sitten poispotkittu ex-varapressa oli teurastanut alastomana kanat.

Ei auttanut koska jätkä senkun porskuttaa. Bob sanoi synttäripäivällisellään myös että "Jumala on valinnut minut johtamaan Zimbabwea ikuisesti". Jumalaa ei ole vielä tavoitettu kommentin saamiseksi joten ootellaan niin jälleen se on kohta maalissa.

Muuta: Boda boda-renki Deus Ruhindi Mbararasta meni ja pisti puoli miljoonaa moponsa omistajan rahoja Arsenalille viime viikon Mestareiden liigan matsissa. Se on semmoinen viiden kuukauden tili hänelle. Monacohan sen matsin klaarasi. Deus lähti siitä paikasta kotikyläänsä karkuun/ruinaamaan rahua velan maksamiseen. Ei onnistunut ja perjantaina ankarana goonerina tunnettu Deus löytyi avokadopuusta Rengon keinusta.

Näitä sattuu aika paljon täällä. Ugandalaiset ovat nimittäin, viinanjuonnin ohella, kovia petsareita. Joka puolella on vedonlyöntifirmoja joissa voi futiksen lisäksi pistää rahansa menemään Etelä-Afrikan laukkakilpailuissa yms. Helkkari, mun parturini esimerkiksi kertoi jopa lyöneensä vetoa Suomen Veikkausliigasta. Jalkapalloahan nämä siis yleensä 1X2 ja pelipäivinä noissa vetopuljuissa onkin kadulle asti ulottuvat jonot. Näissä "virallisissa" paikoissa pelataan kuitenkin onneksi "vain" rahasta.

On sitä meinaan semmoisistakin kuullut että panokseksi on asetettu muija ja mukulat.

Paastonajan uutisia: Ugandalaisetkin paastoavat. Joku ei syö naudanlihaa, toinen ei vedä kessua (täkäläiset polttavat enemmän kuin malawilaiset). Yksi ei ota bisseä mutta teräviä voi kyllä napata. Ruokapaaston kanssa pitää kirkon mukaan olla tarkkana. Ronimisestakin voi pitää taukoa mutta siinä pitää olla tarkkana ettei partneri vedä poroja nokkaan.

Hyviä ortodokseja ovat.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hola!

Jamon!

Vaimo lähti Madridiin joten yksinhuolletaan taas.

Muistattekos tuossa joku aika sitten kun kirjoitin some-huhuista joiden mukaan Ugandan hallitus menisi uusiksi? Siis se huhu joka kiistettiin oikein tarmokkaasti?

Kyllä se nyt vaan on niin, että mitä enemmän nämä sanovat "ei ole" niin sitä varmemmin asiat ovat justiinsa niin.

10 edellisen pääministerin lemppariministeriä lähti jotta heilahti. Joku voi nyt ihmetellä että "kymmenen"?

Ei täältä kuulkaa ministerit kesken lopu. Niitä on Ugandan hallituksessa 47 kappaletta. Jokaisella on tietysti oma toimistonsa/työntekijänsä. Parhaimmillaan samaa ministerin tonttia hoitaa päällekäin kolme ihmistä. Tai niin, "parhaimmillaan". Minusta nyt listatun uuden hallituksen ylivoimaisesti "paras" ministeri on Byandala Abraham. Hän on ministeri tittelillä "Minister without portfolio". "Emmä oikein tiedä itekkään mitä mä teen ja mullahan on taas tää Linkvistin mappi..."

Muuta: Presidentti meni ja paljasti että hän on kipeä! M7:llä on flunssa! Ja Intiassa tehty terveystarkastus muutama viikko sitten kertoi, että "suurin osa presidentin tärkeistä sisäelimistä on hyvässä kunnossa". Eli puheet terveydentilastani ovat suuresti liioiteltuja.

Veroviraston ylintä pamppua epäillään 90-vuotiaan leskirouvan maiden siirtämisestä omiin nimiinsä. So it goes.

Koulullakin on kuulemma hauskaa. Perinteisen "te syötte liikaa opettajat"-huutelun lisäksi "vaihdetaan duuneja"-iltapäivä oli peruttu. Tämä sen vuoksi että nykyinen rehtori piti koululla töissä olevien siivoojien ja muiden sellaisten ali-ihmisten päästämistä lasten keskuuteen "turvallisuusriskinä". Koska on myös ilmennyt että jotkut lapset, jotka "eivät ole valinneet kouluruokailua ovat perkeleet menneet ja ottaneet jälkiruokaa!" niin sitten joka kakaralle annetaan "kahviliput" joilla sitten saa pääruoan ja jälkkärin. Jos siis se lippu pysyy tallessa.... Opettajat myös ovat päässeet annostelemaan ruoan oppilaidensa lautasille koska keittiön tädit eivät sitä osaa tehdä "kunnolla".

Olemassa oleva henkilökunta vaan määrättiin ensi vuoden luokkiinsa. Ensi vuoden uudet tulokkaat saivat valita omansa. Tätä ihmetelleelle opettajalle oli huudettu pää punaisena "kuinka sinä kehtaat arvostella minua?" ja itkuksihan se oli mennyt. Rehtori oli myös lähettänyt koulun johtokunnalle meilin, jossa hän valitti kuinka hän joutuu työskentelemään niin kokemattoman ja kehnon johtoryhmän kanssa. Luonnollisesti hän myös kopioi tuon meilin myös asianosaisille johtoryhmäläisille, vahingossa.

Harmi etten pääse nauttimaan tuosta.