keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Euroja

Tänään presidentti on suivaantunut seuraavasta:

Ennen 2011 vaaleja presidentti varasi rahaa pienyrittäjien mikrolaina-pankille. Kyseessä oli 2,8 miljoonaa euroa jolla näissä oloissa tekisi paljon. Lienee turha mainita että rahat menivät mutta mitään ei saatu aikaan. Byrokratia otti omansa. Tätä pientä kalaa on nyt sitten Public Accounts Commitee alkanut tutkia koska parempihan se on isommat skämmit jättää rauhaan.

Se mikä pressaa kiukuttaa on se, että ovat perkeleet vetäneet todisteiksi näiden mikrolainojen perustamisaikeista hänen allekirjoittamiaan virallisia papereita. Ei hän mistään mitään tiedä, hänhän vain ajatteli että tämä voisi olla hyvä idea. Hallinto sitten toteuttaisi ne ideat hyvässä hengessä. Ei presidentti mikään mikromanageri ole! Häntä on aivan turha koittaa sotkea näihin kepposiin. Miksi PAC meni kertomaan näistä yhtään mitään ennenkuin tulivat häneltä kysymään asiasta?

Mmmm. Kuinka nopeasti presidentti tuossakin tavallaan puhui itsensä pussiin?

Kyamuswan sub-countyssä (mitä tuo nyt sitten ikinä tarkoittaakaan) kyläpäälliköt ovat suuttuneet lakimiehelleen joka ei saanut heitä vapaaksi vandalismisyytöksistä. Hommanhan piti olla selvä! Joo, he menivät ja tuhosivat porukalla paikallisen bisnesnaisen omaisuutta viiden tuhannen euron edestä mutta tämä nainen harjoitti noituutta! Heillä oli oikeus tehdä mitä tekivät! Nyt kun lakimies ei onnistunut tehtävässään porukka aikoo kostaa tälle lakimiehelle. Eivät kuitenkaan tarkemmin määritelleet kostotapaa.

Ym. lakimiehenä katselisin tiukasti tästä eteenpäin missä kuljen ja mitä suuhuni laitan. Voisin jopa harkita muuttoa.

Aruan districtin pomot eivät tiedä yhtään mitään mitä tapahtui UNHCR:n heille antamille 171 tuhannelle eurolle plus autoille sun muille kamoille, jotka oli tarkoitettu alueelle majoitettujen sudanilaisten pakolaisten hyvinvoinnin edistämiseen vuonna 2008. Alueella majaili 60 000 pakolaista vuosina 1996-2008. 2008 nuo pakolaiset pääsivät kotiin.

Että näinkin tuoreita juttuja tutkitaan nyt. Syynä voi olla se, että nyt ko. seudulla on nyt tuon Etelä-Sudanin äbäläwäbälöinnin seurauksena uudet 20 000 pakolaista (mikä nyt on ehkä 1/4 todellisesta määrästä) ja on vissiin vähän pelkoja että resursseista saattaa taas tulla mittahukkaa.

Mbalessa pääkadun tietyömaalla suorittava porras/urakan voittanut firma ei osannut lukea soratien rakentamisen piirustuksia/suunnitelmia. Uusiksi meni ja takkiin tuli 230 tuhatta euroa. Eli ei paljon mitään.

Muistetaan taas että nuo ilmoitetut summat voi sitten kertoa millä vaan luvulla kymmenen ja viidenkymmenen väliltä jos haluatte ne suomalaiseen perspektiiviin.

Muuta: Mämmi ei ollut iltapalalla hittituote.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti