sunnuntai 10. joulukuuta 2017

P.N.G. oi oi oi

Firman loppuvuoden juhlat. Ihan hyvät kinkerit jne. Katkarapuja Asmarassa, heeeeyyyyy Fonzie! Sellaista yleis-joraamista.


Siellä oli sitten pari sellaista nuorta lippispäätä, silleen skarpin oloisia jne. Juttelin (tiskillä) nuoren saksalaisen trial-miehen (osasi kertoa miten vanhan BSA:n moottori viritetään. Minä en osaa. Kertoi paljon uutta (minulle) kuplan moottorista. Puuseppä on nuori mies koulutukseltaan. Mennyt ja hairahtunut (sic) suomalaiseen hienoon naiseen, 88 vitsit tiesi ja bommelundereisgekyyyhlt) Hänen kanssaan siippoina paikallisen tuotoksen reinheitsgebotia arvioitiin. Lippalakki tuijotti.

Sitten lippalakki tuli ja pyysi pöytäänsä. Voiko homompaa kaveria olla?

Sillä oli asiaa mulle.

No. Mikäs siinä taas. Onhan tälläkin tantereella koitettu asiaa jos ei nyt ajaa niin ainakin antaa olla. Ei ole vissiin Eritreassakaan helppoa olla homo. Varsinkaan koska Eritreassakaan ei vaan yksinkertaisesti ole homoja. Se ei ole heidän vikansa jne ja whattiavittuanyttaasjumalauta.

Mutta koska täällä edestoten ei vaan oteta mitään sen "face valuena" niin testasin sitten vähän vittuillen. Reaktio oli uhkailu, sen jälkeen kun multa oli "tentattu" keskustelussa mun perhesuhteet ja hyvin heteroiksi ne todeten (se sanoi "thank God....")

Koitin siinä pehmitellä vielä koska en mä nyt Firman bileissä ala tappelemaan. Sitten viimein kun pilkku oli jo tullut jne tää jätkä (jotain 17-19 vuotias räkänokka) otti vielä varmuudeksi kiinni kiinni kraivelista ja kertoi kuinka "mua viedään tuolla ulkona". Siinä sen mun raivelissa roikkuessaan kävelin suuremman yleisön nähtäville ja totesin "what the fuck is this, I'm being assaulted".

No kas kummaa, kundi päästi irti ja ketään ei sitten kiinnostanut. Edes kysyttäessä. Kukaan ei tiennyt ketä ne jannut olivat. Firman tilaisuudessa.

On tämä hieno maa.

Pitkä tarina lyhyesti: Evertonin sinisessä ei saa Eritreassa lyödä vetoa Liverpoolin puolesta.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Huippuhienoa

Internetkahvilan pitäjä tässä terve. "Työnantajani" värvää uutta väkeä ja niitä on pitänyt haastatella jne...

Hyvin menivät itsenäisyyskinkerit. Oli kaksi kynttilää ikkunalla ja kättelyäkin pystyttiin katsomaan. Autokin on eilen ajettu ulos kontista täällä Asmarassa. Saa nähdä koska siinä on kilvet ynnä emmeet done.

Hyvin vankan huhun mukaan meinaavat huomenna laittaa kiinni 288 erilaista liikeyritystä, muun muassa sen hotellin johon majoituimme tänne tullessamme. Pitäisi myös huomenna mennä pitämään heidän kokoustilaansa opettajille koulutusta mutta katsellaan. Parit baarit ja kaupat ovatkin jo saaneet järeät sinetit oviinsa. Viralliseksi syyksi on annettu kaikkea alkaen verojen maksamattomuudesta ja loppuen pankkitilin puutteeseen. Tuo pankkitilin puute on lystikäs selitys sillä eihän tässä maassa anneta pankkitiliä kaikille. Ja jos annetaankin, ei siltä saa nostaa rahaa ulos.

Nämä sulkemiset näyttäisivät koskettavan paikkoja, joilla on a) länsimaista tavaraa myynnissä, b) länsimaisia asiakkaita ja c) muutenkin liikaa "suosiota". Kas kun olemmehan me kalkkipojat ja -tytöt elävä jokapäiväinen muistutus siitä että jossakin on maa, jossa kaikki on toisinpäin ja Teräsmies saa siellä lentää selvinpäin.

On myös huhuja ja todistepohjaista väitettä myös sille, että Asmarasta olisi vesi loppu. Vain sairaalat saavat hallituksen tankkiautoista divetymonoksidiä. Viime vuonna voda oli finito tammikuussa. Meillä on kyllä tankki täynnä mutta meilläpä onkin paikallinen Paasitorni ihan naapurissa. Niidenkin ravinteli on muuten menossa sulki koska se ei ole hallituksen omistuksessa.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Bingo





Sata


Huntti

Hundred

10 * 10

Hehto

Metri


Markka

Paavo Nurmi

Mikael Agrigola

Mika Waltari
Meidän kylän Janne
Vapaaherra Carl Gustav Emil Mannerheim

Risto Ryti

Muumi-Tove
Uno Cygnaeuksenkatu

Alexis Stenvall


Elias Lönnrot

Töölön Pingviini

Vireeni

Matti

Haku-Veikko


A. Gallen-Kallela

Repe Helismaa

Valo Nihtilä
Rahikainen ja marmelaati & keksilä-laatikko


Huomenna saaristolaisleipää sitruunalohi-tahnalla, "koirannappularuokaa" eli Vorschmack lisukkeineen ja Linnan Juhlat videotykillä. 

Ja sitten löysin ja luvan lainaamiseen kysyin tälle:

En minäkään viitsi mennä tapahtumiin, joissa on vähänkään "pilottitakkiväkeä". Toisaalta - isossa kaupungissa saa varautua olemaan aika monessa paikassa ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole samaa mieltä. Kuka mihinkin suuntaan, tällaisena keskitien kulkijana erimielisiä löytyy joka laidasta, mutta myös samanmielisiä kanssaihmisiä.

Lähtökohtaisesti kuitenkin: Kulkue, joka nimenomaisesti kieltää kaikenlaisen "tunnustuksellisen" toiminnan, jossa kiistatta on paljon aivan tavallisia ihmisiä, joka ei ole aiheuttanut omalla toiminnallaan minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ja joka ei muutenkaan toimi millään muotoa kuin jokin "natsimielenosoitus" vaan noudattelee ihan samaa kaavaa kuin soihtukulkueet tuhottoman monessa paikassa Suomessa? Ei Suomi olisi oikeusvaltio jos tällainen toiminta yhtäkkiä estettäisiin Poliisin tms. toimesta ideologisista syistä, mitä monet näyttävät toivovan.

Kunpa nämä Pahkalat ja heidän kuplansa olisivat rauhoittaneet edes 100-vuotisjuhlat niin ettei koko juhlatunnelmaa pilattaisi tämmöisillä puoliseksuaalisella kiihkolla toteutetuilla hyvesignalointi/taistelumeininki -provokaatioilla. Olisivat antaneet tuon kulkueen marssia ja alpakat ja puput jo lähtökohtaisesti ihan muualle. Se on - anteeksi ranskankieleni - täyttä paskaa että koko julkisen elämänsä natseiksi leimaamiensa varjostamiseen pyhittäneet tyypit eivät olisi tienneet jo puoli vuotta sitten että tämä sama soihtukulkue tulee marssimaan tälläkin kertaa tätä reittiä.

Meidän kuntamme natsisoihtukulkue menee kirkkopihalta vanhustentalolle ja sieltä sankarihaudoille ja kentälle jossa perinteinen itsenäisyyspäivän ilotulitus. Kukaan ei tappele eikä riehu natsihommia. Kun onnistuu tällaiseltä Itä-Suomen agraarijunttikunnalta näin sävyisä elo, niin on se kumma että sivistyneet ja eettiset Kallion kuplan asukit eivät vastaavaan kykene. Säälittävää!

Hyvää Itsenäisyyspäivää isänmaalle, ihan kaikkineen.

lauantai 25. marraskuuta 2017

"Terve Roi!"

Irokeesi-jokisvesa vetää dvd:llä...

Eilisestä vielä. Isäntä, kansainvälisen koulun rehtori (houkuttelee perkele töihin ensi vuodeksi. Siinä sitä ttu oltais, Vaimo viran puolesta koulun boardissa ottamassa valituksia meikäläisestä vastaan) pisti meikäläisen tulivastaavaksi. Eli toisin sanoen "polttakaas pojat tuota bougainvillerin-leikkausjämää tuossa klassisessa puoliksi halkileikatussa ja jaloille hitsatussa kahdensadan öljytynnyrissä". Ja mehän Jevgenin kanssa poltettiin (oikeasti herran nimi on kyllä Sergei. Mutta Jevgeni=Sergei. Hyvä slobo).

Siinä oli sitten eteläafrikkalaista, pretorialaista tarkemmin, ANC:tä "auttamassa" eli vittuilemassa. Kas kun eihän se tuoreehko puu pala ihan suit sait. "You don't know what you do. Why do you burn the hay, why don't ya burn good wood?" "No mene ja hae sitä kunnon puuta..." "En mee, mä oon täällä juomassa kaljaa. Sun tuli on ihan paska."

No kas kun valkoisen miehen voodoo sitten lopulta sai tulen toimimaan niin aloinpa laulamaan "Tappakaa buurit"-laulua. Loukkaantuivat.

Mites se Tami sanoi? "Jos et kestä holodnaa, pysy pois pakastimesta?"

Kyllä mulle voi vittuilla. Pitää vaan olla sitten valmis ottamaan myös täyslaidallinen vastaankin.

MIstäs kertoisi?

Piti kertoa Eritrean koulutusjärjestemästä. Kävin, tai siis itse asiassa vaadin, päästä katsomaan farssia. On niin paljon materiaalia ja niin vähän väitöskirjoja. Mutta jos väitöskirja=ei luokanopettajuus. Ja siellä mä parhaimmillani olen.

Anyways. Tänään.

Sitten join pöydän alle 21-vuotta maassa olleen venäläisen astrofyysikon (no en juonut, hänen eritrealainen vaimonsa otti hänet luotani ja kotiinhan sitä pitää miehen lähteä) ja ihan oikein. Sitä paitsi yhteensä kuusi grammia me ehkä otettiin. Puheiden vuoksi Jevgeni, vuosimallia -59, kotiin vietiin. Hän on jo tämän nähnyt. Kivennavalla tai jalkasin. Beatlesia love you yeah yeah yeah laulettiin. Ruumiinsa on kahlittu, sielunsa on vapaa.

Kaikki kunnia sosialistiselle aivokirurgialle.

Vaikeus tarinan aloittamiseen on siinä että "mistä tästä absurdiuden pallosta roikkuvasta langanpätkästä ottais kiinni ja kertoisi".

Vihapuhe or not?


maanantai 13. marraskuuta 2017

Mua ei huvita oikein mikään

Meillä oli eilen 5-vuotisbileet. Hienosti meni, ainakin siihen asti kunnes pihalle alkoi lentää aidan yli kiviä. Ei ollut vissiin paikallisten kakaroiden mielestä kivaa kun länkkäreillä oli hauskaa. Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että täällä kyllä ihan aikuisetkin saattavat ruveta heittelemään välillä kivillä. Onneksi ei osunut kehenkään.

Kävin myös perjantaina paikallisen OKL:n johtajan toimistossa pikku kehityskeskustelulla. Kas kun tilanne on sellainen, että liikunnan laitoksen pomo pelkää aivan saakelisti, että mä käräytän sen ei-osaamisesta. Koska eihän se oikein osaa opettaa liikuntaa. Tai siis se vetää kokolailla arkkaaisia tunteja.

Jo tuossa lukukauden alussa kävi selväksi, että se ei oikeastaan haluaisi mua sinne ollenkaan. Tai siis joo, kyllä sille kelpasivat uudet fudikset ja käsipallot + muu sporttisälä, jota firma sinne toimittaa kauttani. Lenkkarit ja verkkaritkin olisi pitänyt saada. Kuitenkin joka kerran, kun koitin puhua sen kanssa nykyaikaisesta liikuntakasvatuksesta, se rupesi kirjaimellisesti puhumaan mun päälle.

Olen seuraillut liikunnan jäbien teoriatunteja (ne siis opettelevat nyt käsipalloa. Kolme viikkoa meni luokissa käsipallosta puhumiseen. Toimitin/loin niille opetusmateriaalit sillä ajatuksella, että opiskelijat olisivat ihan itse lukeneet sen kuuden-seitsemän sivun tekstin ihan omatoimisesti ja varsinaisilla liikuntatunneilla oltaisiin kentällä skulaamassa. Juuei. Sanasta sanaan oppitunneilla käytiin teksti läpi ja ulkoa opeteltiin mm. käsipallon painot ja ympärysmitat... Luonnollisestikaan tämä pallo ei ollut läsnä tunnilla. Tiesittekö että käsipallomaalin tolppa on 8 cm leveä?) Seurailin sitten viime viikolla käytännön liikuntatunteja ja ehdotin että "voisinkos saada ensi viikolle yhden tunnin niin voisin vetää esimerkin suomalaisesta lähestymistavasta?" Kun tuota vartenhan meikäläinen on sinne palkattu.

Vastauksensa oli "How could that be possible?" Just.

Laitoksen johtaja totesi tilanteen ja myönsi myös, että tämä ongelma on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Ja että olen täsmälleen oikealla asialla jne. Lupasi jutella kyseisen hepun kanssa.

Järkkäilin sitten kuitenkin toisen liikunnanmaikan kanssa sen näytetunnin paikan täksi päiväksi. Suunnitelmat olivat valmiit, ei muuta kuin työhön ja toimeen. 10:20 aamulla pärähtäisi Eritrean historian hienoin käsipallotunti käyntiin.

Paitsi että se facultyn johtaja-kusipää ei ollut tänään paikalla, ja hänellä on ainoat avaimet liikuntavarastoon. Ei palloja, ei mitään. Se siis miinoitti sitten tällä tavalla mun tunnin, koska laitoksen johtaja oli puhunut hänen kanssaan asiasta.

Tämä ei ole millään lailla sitten erikoinen tilanne näiden veijareiden kanssa. Kuvismaikka on ihan samanlainen, se ei osaa itse opettaa yhtään ja siksi se koittaa sabotoida kalkkiväen tunteja kaikin mahdollisin keinoin.

Hieno sakkia nämä.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Hissun kissun vaapula vissun

Heti kärkeen pitää sanoa, että kansainvälisten uutistoimistojen tiedot 28:sta kuolleesta tiistain protestissa eivät mitä todennäköisimmin pidä paikkaansa. En kuitenkaan ihmettele jos noissa kekkereissä on ruumis/pari syntynyt. Sen verran on ollut noilla videoilla pyssynpauketta ilmassa ja kansaa karkuun juoksemassa. Tuo 28 on kuitenkin niin iso luku, että se aivan varmasti kuuluisi kaduilla ja ihmisten puheissa enemmän. Huhujen mukaan käsky olisi ollut ampua kohti mutta vastuussa olleet upseerit olisivat käskeneet joukkoja ampumaan päiden yli ilmaan ja että nyt nuo upseerit olisivat häkissä. Tiedä näistä sitten.

Ensimmäiset tiedot rekkuloinnista tulivat esim. twitteriin tunnin-parin kuluessa ja lähteet olivat järjestäen etiopialaisia. Noiden viestien pohjalle rakentui sitten koko tiedonkulku. Ongelmahan tuossa on se, että etiopialaisilla ei ehkä ole intresseissä puhua aivan totta. Asiaa ei myöskään auta että täällä ei ole juurikaan paikalla länsimaisia journalisteja.

Tällä hetkellä kylä on rauhallinen ja kaikki menee eritrealaisen normaalisti.

Ti-ke yönä kylässä oli eritrealaisille ulkonaliikkumiskielto ja sotilaita kaduilla. Tavoistani poiketen kommentoin lintu sinisessä erästä koko episodin kieltänyttä viserrystä ja tulin tuomituksi fake newsin levittäjäksi. Tai oikeastaan twiittaajaa kiinnosti enemmän mistä olin moisen tiedon ulkonaliikkumiskiellosta saanut... Jätin vastaamatta.

Keskiviikkona oli mielenkiintoista seurata kuinka erilaiset puolueaktiivit hakeutuivat joka paikassa meidän länkkärien puheille ja puhuivat kaikki täsmälleen samaa narratiiviä. Musujen piikkiin laittoivat ja mainitsivat että ao. oppilaitoksessa olisi ollut "virallisen opetussuunnitelman ulkopuolista opetusta" ilmassa. Eli jihadia. Voin kyllä tämän uskoa ja siinä mielessä jossain määrin ymmärränkin hallituksen huolestuneisuuden. Ei meinaan tarvittaisi enää yhtään enempää sopanhämmentäjiä näille seuduin.

Täkäläinen hallitus on antanut kaikille kouluille määräyksen olla sekulaareja ja esim. kristityistä kouluista on uskonnolliset symbolit poistettu, koulujen itsensä toimesta. Hallitus oli myös koittanut saada tähänkin yksityiskouluun sijoitetuksi ulkopuolisia oppilaita. Tämä siksi, että valtion kouluissa ei ole välttämättä tilaa kaikille mukuloille. Plus tietenkin siksi, että yksityiskouluja nyt ei vaan saisi olla. Tämä musukoulu oli kieltäytynyt lisäoppilaista vedoten heidän kristinuskoonsa. Viime keväänä oli ollut vastaavan kaltainen hässäkkä, ihan samasta asiasta.

Anyways. Varotoimenpiteenä tänään ollaan kohtapuoleen alkaen sisätiloissa tämä iltapäivä. Se on meinaan perjantai ja kohta alkaa moskeijoissa viikon päärukous. JOS tästä asiasta jatketaan, siitä jatketaan hyvin suurella todennäköisyydellä juuri tänään. Tottahan hallintokin tämän tietää ja lienee asiaan varautunut. Henkilökohtaisena mielipiteenäni uskon, että tokkopa tuolla kylällä mitään tulee tapahtumaan mutta ei vara venettä kaada.

Pari päivää ollut työnkin puolesta aika haipakkata (oli yksi suomalainen presidenttiehdokas kylässä, Suomi100-kinkeriä, tutkimusseminaarin moderointia, paneelikeskustelua/tiedekunta päivää jne... Pressaehdokas oli fiksu ja helposti lähestyttävä kaveri. En mä häntä minään ääliönä ole ennenkään kyllä pitänyt ja voinpa kertoa häntä lupaukseni mukaan jopa viimeksi äänestäneenikin. Kuplavolkkarinsa, kolme kappaletta, se on kyllä kuulemma myynyt) ja kun vielä pääsin yksinhuoltamaan vaimon reissutessa Kerenissä ja Massawassa niin sopiihan tämä.

Tuosta tutkimusseminaarista voisi sen verran sanoa, että oltiinhan siellä pariin otteeseen tämän mantereen/maan ongelmien alkulähteillä. Jos tieteellisesti todistettu tutkimustulos oli "väärä", oli koko tutkimus ihan /c:stä. Esimerkiksi jos kyselylomakkeeseen oli 6 opiskelijaa vastannut "en halua ollenkaan olla opettaja", oli se ilmiselvää valetta koska "jokaiselle opiskelijalle on sanottu opintojen alussa, että teistä tulee opettajia. Lähtekää pois jos ette halua... ja kukaan ei ole lähtenyt." Lisäksi kuulemma asepalveluksen välttäminen opehommilla ei kuulemma ole totta. Lause "kemian opinnot ilman laboratoriotyöskentelyä ovat historiaa" sai historian tiedekunnan jannut hermostumaan koska lause dissaa historiaa tieteenä. Ja muuta sellaista tosi tieteellistä käytöstä. Eritreassa on vaikea saada tietyille etnisille ryhmille opettajia, johtuen osin noiden etnisyyksien kohtaamista hallinnon rakenteen ongelmakohdista. Tämä oli myös väärä tulos. Janiinpäinpoikkeen. Osa jutuista oli ihan ansiokkaita, osa lukion ykkösluokan tasoa. Nuo ansiokkaat, tieteellisemmät/rehellisemmät vedot tuppasivat vaan saamaan aikamoisen vastustuksen.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Älä vie pyssyjäsi kaupunkiin, poika

Oltiin tänään työporukalla hotelli Ambassoirassa pohtimassa huomisia tekemisiä kun kylältä alkoi kuulua melko selvää pistoolien pauketta. Päädyttiin pysymään sisätiloissa hetken verran suunniteltua pidempään. Mitä ilmeisimmin kyseessä ovat olleet varoituslaukaukset vaikka toki muitakin huhuja on. Huhujen mukaan muuallakin Asmarassa olisi ollut ammuskelua. Ambasoira on ehkä kilometrin päässä katedraalilta ja välissä on katuja & kujia, joten oli hieman vaikea päätellä äänten tulosuuntaa. Ugandassa opin kyllä tunnistamaan karbiinin/kalashnikovin kertatulen äänen ja sitä se ei ollut. Samaa mieltä oli myös lapsenvahtimme Senait. Ugandassa kun ampuivat/ampuvat edelleen välillä rynkyillä ilmaan ja joskus vähän protestoivia väkijoukkoja kohtikin.

edit: Jaa. Kyllä noissa videoissa taitaa vähän pidemmätkin pyssyt puhua. https://twitter.com/twitter/statuses/925444313382780931

Harnet avenuen suunnassa oli ollut hässäkkä päällä ja kiveä ilmassa. Syynä moiseen oli hallinnon pyrkimys erään musulmaanikoulun haltuunottamiseen. Tässä koulussa tyttöoppilaat käyttävät hijabia ja se ei sovi täkäläiselle regiimille. Hijabittomuus ei sovi em. koululle eli pattitilanteessa olivat. Ällähiläiset ovat vielä mitä ilmeisimmin itse, omilla varoillaan rakentaneet/ylläpitäneet koulua joten olemme vähän jännän äärellä. Koulun 90-vuotias pomomies oli otettu tänään talteen ja "siitähän se idea sitten lähti..." Nuorta porukkaa oli ollu kadulla.

Polkaisin sitten kotiin hieman syrjempää mutta sen verran näin, että Harnetin eli pääkadun liikennöintiä oli estämässä poliisi ja kadulla oli parkissa paloauto (eli vesitykki) vilkut päällä. Myös presidentinlinnan edustalla oli vartijoita normaalia enemmän, ei kuitenkaan kuin pari partiota.

En nyt tiedä sitten mitä tähän sanoisi. Tietyllä lailla samat fiilikset kuin mitä jenkkien vaalien alla oli. Vähän siis niinkuin Jokerit-IFK tai Liverpool, Chelsea, Arsenal, ManU, ManC etc. pelaamassa vastakkain. Että jos kumpikin voisi hävitä ja pari polvilumpiota siihen kaupan päälle niin hyvä olisi.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Hupsista saatana

Onpas muutama kuva mennyt isoksi. No, samalla rahalla enemmän. Enkä mä noita sen kummemmin ala enää kommentoimaan.

Täällä on mennyt aika opetusta observoidessa. Hjoo-oh. Teknisesti, täkäläisellä mittapuulla ihan hyviä tunteja tullut nähtyä. Suomalaisella asteikolla siis hyviä sijaisen vetämiä tunteja. Opiskelijoihin on suhtauduttu kunnioituksella eli myöhässä tuleville ei ole huudettu jne. Vääristä vastauksista tosin joutuu ajoittain seisomaan. Mutta miksi ihmeessä sen käsipallomaalin tolpan leveyttä ihan oikeasti pitää kysyä? Dubaista mukaan napattu ilmastointiflussakin on hellittänyt, vaikka en käyttänytkään eritrealaisten suosittelemaa "5-10 kilsaa juoksua aamulla, kyllä flunssa lähtee"-metodia. Yksi liikunnanopettajista on myös ollut kipeänä ja hän sanoi ylpeänä että "En ottanut mitään lääkettä, juoksin vaan". En viitsinyt kysyä että olisikos sitä lääkettä yleensä ollut saannissa?

Olen ajatellut aloittaa uuden kirjan kirjoittamisen. Mielessä on ollut fiktiivinen, Absurdistan-nimiselle planeetalle sijoittuva veijarikomedia/puskafarssi. Olen pyöritellyt ideoita esimerkiksi planeettaa itsevaltaisesti johtavan ison kalan noin 10k opiskelijan suosikki-oppilaitoksessa sattuvasta pienimuotoisesta kapinasta, opetuksen tason ja elinolojen pohjalta. Romaanissa hevosmiehet voisivat kertoa, että 30-60% osallistuneista teineistä kuljetettaisiin piikkilangan sisään planeetan aavikolle. Että oppisivat olemaan. Lisäksi voisi olla viittauksia täysistä kuorma-autonlavoista/busseista jos teoksessa ei-niin-vapaaehtoista työvoimaa siirreltäisiin tarvittaviin paikkoihin.

Jotta tarinasta saataisiin vielä älyttömämpi, olen ajatellut että Absurdistan voisi ostaa käteisellä Aseveli-nimiseltä planeetalta lypsäviä, tukevasti. Niiden Puukenkä-planeetalta vuosi sitten hankkimiensa miljoonan munivan lisäksi siis. Ne voitaisiin sitten siirtää em. toimenpiteillä vapautuneisiin premisseihin. Sitten tietysti vähän ajan päästä voitaisiin havaita, että noille elukoille ei olisi ruokaa. Apu tähän olisi toki lähellä, eli seudun lantajusseilta voitaisiin ottaa heidän juuri korjaamansa viljasato haltuun ja jättää nuo viljelijät ilman sapuskaa. Tuossa liikuttaisiin kyllä ehkä hieman liian lähellä todellisuutta, sillä joku historiaa tunteva lukija saattaisi löytää yhteyksiä Ukrainan holodomoriin. Että ehkä sitä ei voi farssiin, vakavan aiheensa vuoksi sisällyttää?

Täällä Eritreassa aurinko paistaa päivällä mutta kelit ovat iltaisin viilenemään päin.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Do buy

 Laitan myöhemmin selityksiä. Nyt jenkkilähetystölle recreational päivälle.





























torstai 12. lokakuuta 2017

Juu niin

Eletään mielenkiintoisia aikoja. Se oli tuossa kesämmällä tämän maan kakkosmies, siis se joka reissaa pitkin poikin maailmaa erilaisissa diasporan tapahtumissa, hakattu pahasti Italiassa. Nuoret täältä lähteneet jätkät olivat pätkineet sitä rautaputkilla päähän, eli tarkoitus oli ollut tappaa. Tämä diasporan joukossa esiintyvä vihamielisyys oli tullut täkäläiselle hallinnolle täytenä yllätyksenä.

No nyt sitten heppu oli pidätetty hetkeksi Jenkeissä ennen tämän maan valtapuolueen ulkomaanosaston tilaisuuteen menoa. Jenkki-versio diasporasta oli muistuttanut korkeita sikäläisiä viranomaisia, että tämä herra on Obaman 2010 antaman matkustus-talousrajoitusten piirissä. Yhtenä nimeltä mainituista kymmenestä, maailmassa. Täkäläinen koneisto ei välttämättä pidä asioiden saamasta suunnasta.

Noin muutenhan, kun nyt täkäläisiä oli sinne Suomeenkin otettu jokunen sata, täytyy muistaa että tuo eritrealaiset ulkomailla-osasto on järjestäytynyt samaan tapaan kuin tämä maa. Lähetystöjä ei johda lähettiläs vaan politrukki, joka ei siis välttämättä ole missään virkasuhteessa lähetystöön. Työntekijöinä lähetystöissä voidaan käyttää myös luotettavia kansalaispalvelusta suorittavia. Eli Puolue toimii ja voi hyvin heidän keskuudessaan. Tähän suuntaan hieman indikoisi se, että lappeen Rantaan tulleet habeshat olivat alle kahdessa viikossa lakossa koska heillä ei ollut VOKin lähellä kahvilaa... Eli etujoukko, iskutyöläiset, eliitti ja kaaderit ovat saapuneet ja heillä on keinonsa tiedonhankintaan/sanktiointiin jos heitä ei totella uudessa maassa.

Lisää mielenkiintoisia juttuja näiden maailmanmatkailusta ja muutenkin täkäläisestä menosta löytyy hakusanoilla Tilburgin yliopisto, tämä maa ja kahden pinnan vero.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Dubai -2, länsilounas neljä. Puolipilvistä näkyvyys 15km

Simmottis tämmöttis. Maanantaina piti mennä observoimaan liikunnanopetusta mutta eihän siellä mitään opetettu kun piti jakaa vihkoja sun muita materiaaleja opiskelijoille. Eilen observoitiin paikallista yksityiskoulua ja tänään pidin lukupiirin/luennon aiheesta "Kuvien käyttö englanti toisena kielenä opiskelijoiden opetuksessa". Toivottavasti jäi jotain päähän mun "Kettu ja Karhu kalassa, miten karhu menetti häntänsä"-tuokiosta. Ainakin ne olivat huuli pyöreänä kun luin niille suomeksi eläinsatua. No ok, kyllähän mä juttelin erilaisista oppimistyyleistä yms. ennen demonstraatiota. En sitten kauheasti purkanut tilannetta lopuksi vaan jätin heidät lillumaan omissa liemissään eli makustelemaan tilannetta ja sitä, että 11 taululle kirjoitettua sanaa, muutama näyttelynpätkä ja kuusi kuvaa saivat sadun viestin perille.

Meinaan olen siellä teellä istuessa havainnut, että ei ole kovinkaan kaksinen välttämättä englanninkielen taito opiskelijoilla ja kuitenkin kaikki opetus on lontooksi.

Piilo-opetussuunnitelmana lukupiirille jakamani artikkeli käsitteli kriittistä ajattelua ja sarjakuvien käyttöä sen edistämiseksi. Tätä puolta ei kauheasti kosketeltu myöskään vaan jätin hautumaan. Täällä kun sana "kriittinen" ajatellaan hirveän äkkiä negatiivisena ja sitähän se ei ole.

Juttelin myös paikan IT-gurun kanssa tiedonkäsityksestä yms. Tämä hakkeri on ehkä älykkäin tällä mantereella tapaamani ihminen. Ja kuten tavallista, sosiaalisien taitojensa puolesta vähän rajoittunut eli ihan hyvin tultiin juttuun.

Semmoisia työjuttuja.

Muuten: Viikonloppuna oltiin koulun vanhempainyhdistyksen piknikillä. Hyvää ruokaa ja mukavia juttuja. Muuta ei juuri sitten tehtykään, paitsi zoomailtiin Dubain mahdollisia tekemisiä ja ennen kaikkea syömisiä. Meidän hotellissa on meneillään Oktoberfest. Niillä on annos nimeltä "A metre and a litre". Bratwurst, sauerkraut ja sinivalkoruudullinen vehnäolut, täältä tullaan!


 Päästiin/jouduttiin paikallisen OAJ:n järjestämään kansainvälisen opettajien päivän kinkereihin.

 Ja sitä myötä sitten myös Eritrean telkkariin. Taas.
Kylässä aukesi uusi juustokauppa, ja toisin kuin muinaisessa Romaniassa nuo eivät ole tehty puusta. 
 Niissä opejuhlissa oli ehkä maailman eniten injeraa. Ja sellaisia Obelixin melkein hukuttaneita patoja täynnä täkäläisiä sooseja. Hyväähän se on.
 A fellow Bluenose.
Piknik-paikka on suosittu myös paikallisten keskuudessa. Se kun oli jonkun parikymmentä kilsaa kaupungin ulkopuolella. Tässä valmistuu häitä viettävän seurueen vuohi, from the scratch.

Ja mitäs muuuta? Joo, pakko mainita Malawi ja vampyyrien metsästykset:

Jo seitsemäs ihminen alle kuukauden aikana sai surmansa maanantaina, kertoo uutistoimisto AFP. Vihainen ihmisjoukko hyökkäsi kehitysvammaisen miehen kimppuun tämän oltua liikkeellä pimeän aikaan. Malawin poliisin tiedottaja Lloyd Maidan mukaan väkijoukko oli epäillyt miehen vain esittäneen kehitysvammaista ja etsineen ihmisverta juotavaksi rituaaleihin. 
VAIKKA YK:N ruoka- ja viljelysapuohjelmien työntekijöitä tuskin epäillään vampyyreiksi, järjestö päätti varotoimenpiteenä ohjeistaa henkilökuntaansa siirtymään alueilta läheiseen Blantyren kaupunkiin. AFP:n mukaan YK on ohjeistanut työntekijöitään välttämään Mulanjen seutua toistaiseksi, kunnes tilanne rauhoittuu. 

On ne veijareita. Komeata seutuahan nuo ovat, Mulanje ja Thyolo. Mulanjessa on iso vuori ja Thyolossa pirusti teetä. Ja ilmeisesti sitten myös Yön Lapsia.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Dubai miinus 9 päivää

Panzer Vorwärts.
 General Motorsin hieman hapettumaan päässyt mylly. Kyseessä on siis etiopialaisilta Asmaran vapautuksen tohinoissa paikalle jäänyt M41 Walker Bulldog. Vuonna 1975 toivat Asmaraan 50 vaunua varuskuntaa vahvistamaan ja noiden joukossa oli jo näitä. Tuo oli riittävä vastus T-viisvitosellekin. 1991 etiopialaisten menettäessä Asmaran on tuokin sitten jäänyt noille sijoilleen. Pelkät kuorethan tuossa on, sisällä ei ollut edes pohjaa. 
 Olimme siis taas hikimaassa pyhänä.
 Kaikenlaisia kivoja leluja löytyy Asmaran ympäristöön kaivetuista vanhoista poteroista/tuliasemista. Taitaapi olla Sergein hylsy?
 Maisemaa piisaa, ei siinä mitään.
 Opinahjollakin alkaa olla suhteellisen valmista akateemisen vuoden aloitukselle. Ihan pikku juttuja täytyy vielä säätää. Niinkuin nyt vaikka lukujärjestykset.

 Bröm bröm lähti Dubaissa tänään kohti Jeddahin satamaa.
Takapaksissa tulee mukana various käyttövaraosia ja 60 kiloa koiranruokaa. 
 Aamuna eräänä ehdin liittyä fillarillani jopa karavaaniin.
 Viime keskiviikkona oli Meskel eli oikean ristin löytämisen juhla. Käytiin sen kunniaksi kaffella ja kräämipullalla koko porukka. Muille bombolit eivät tuottaneet ongelmia, meikäläinen sen sijaan voitti arvonnassa ke-to yönä kello kolme. Pari satsia tujua vihapuhetta isoon valkoiseen puhelimeen ja sitten mukavaa "vesihuikka pysyi sisällä tällä kertaa 3 minuuttia"-pierun varomista sekä kuumetta. Sanomattakin on selvää, että torstaina olisi ollut ensimmäinen varsinainen työ-/tapahtumapäivä seminaarilla. Näin ollen piti sitten näyttää hyvää naamaa lauantai-aamuna ja mennä tsekkaamaan viime vuoden kurssin valmistujaisjuhlaa. Otin vielä varoiksi U:n mukaan. Kannatti, tällä viikolla hommat nytkähtelivät mukavasti eteenpäin ja ministeriössä oli Vaimollekin mainittu meidän olleen paikalla. Plus että päästiin Eritrean telkkariinkin. Top that Kari Peitsamo! Ei oo Hesan telkkari mitään!
 Tällainen juhlahan se oli. Näitä valmistujaisia on ollut nyt kolmet ja aika paljon hyvin alkaneiden opintojensa päättäjiä oli tässä satsissa noilta syrjäkulmilta, päätellen Muhammed. Muhammad, Mahmud jne nimien määrästä. Suhteellisen iäkkäitäkin oli yläkoulusta valmistuneiden joukossa ja sehän on hieno asia se. Että meinaan on vanhemmmallakin iällä ja takuuvarmasti haasteellisissa oloissa jaksettu opiskella.
Seminaarin materiaalivarastossa ei totuus pääse unohtumaan. Hasta la victoria siempre vaan...

Siinä niitä tärkeämpiä. On pitänyt vähän, ei paljoa, kiirettä tuon akateemisen puuhastelun tiimoilta joten ei ole kerinnyt oikein muuta. Tai sain mä täkäläisestä menosta kirjoitetun mielenkiintoisen Jenni Rikkan (tarkoititko fer ja gg) kirjoittaman kirian. 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Aina tykännyt Sasha Baron Cohenista


Etsikää itse se Kazakstan laulu...

Mitäs se Vonnegutin Jack Patton-hahmo aina ilmeettömänä peililasiensa takaa sanoikaan?

Meidän kuusi vuotta tontilla olleet vartijat vaihtuivat lauantaina. Olivat pojat päässeet asettumaan meidän makuun vähän liian hyvin taloksi. Tai lähinnä yksi niistä oli, toisen oirehtiessa hieman siihen suuntaan. Kolmas kaveri olisi ollut asiallinen mutta nyt lähtivät kaikki.

Kas kun se nyt ei ole oikein soveliasta että pihamaalle päästetään täysin vieraita ihmisiä hakemaan vettä (meiltä kysymättä) ja samalla telotaan koiria. Ei ole myöskään kivaa että meidän talon edessä lastataan henkilöautoon vesikanistereita samaan aikaan kun kaivosta pohja alkaa pölistä. Ei ole mukavaa herätä torstai-perjantain yönä kahdelta yöllä kun vesipumppu alkaa pauhata katolla puolen minuutin pätkissä, kymmenisen minuutin välein aina tuonne rapia neljään asti aamulla kun yövuorossa ollut täyttelee vesikannuja. Ei ole mukavaa kun samainen kaveri ilmoittaa pokkana bensiinilitran hinnaksi 50 nakfaa oikean hinnan ollessa 30. Ei ole mukavaa että vartija, yritettyään ensin saada votkapullokauppaa ja rahanvaihtoa pyörimään, kertoo meille kylään/asioille tuleville että "Pitää olla varovainen noitten juttujen kanssa, joku voi pian saada tietää että te käytte täällä." Ei ole mukavaa että vartija viettää aikaansa lähinnä läheisen työväentalon baarissa kahvilla.

Oli pakko laittaa ne kaikki mäkeen koska tuo hankalin oli sukua eräälle Vaimon kannalta tärkeälle ministeriön tyypille, eli ei voitu yksilöidä. Toisaalta kyllä päätöksen vartijafirman sisäisistä siirroista teki Firman turvapäällikkö. Hän totesi että "Onpas sattunutkin etteivät postit ole pyörähtäneet näiden kohdalla noin pitkään aikaan. Ei kuulu hyvään turvakulttuuriin, asia pitää korjata." Päätös siis ei ole meidän. Virallisesti.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Billy Idol, I'd do anything

Saadakseni nuoruusvuoteni takaisin... Ei vaan. Kuka sitä Liippiksen latkimista ja biljardipallon lyöntiä silmät kiinni enää jaksaisi?

Se mulla tuossa oli mielessä, että eilen tuli tuon biisin verran vuosia siitä, kun kaikki viimeistään alkoi mennä täällä tuiksi. Pistivät lehtiä Aleksis Kiven veljesten verran kiinni rysäyksellä ja koko maan painotalot velvoitettiin lopettamaan kaikki työt, alkaen yökerhojen flyerien ja hääkutsujen painamisesta. Jos on kiinnostusta niin sen hiekkamaiden uutiskanavan sivuilta löytyy matskua, jonka näin äkikseltään luettuna voin kyllä allekirjoittaa. Hakuun vaan lontooksi muistan lehdistö kuoli päivän tämä maa. Toinen hassu on loppumaton anarkia anekdootti. Noihin liittyen:

Mulla on ollut tapana pitää aina tuota Lintu Sinisen lyhytviestipalvelua päällä kun duunailen koneella. Kokemus Kampalasta opetti että sieltä kaikkein nopeimmin sai hoteista hoteinta infoa paikallisista tapahtumista. No, täällä asia on tietysti hieman toisin. Ja niinpä tämä osuus viestinnästä on kanssa nyt näin, silleen pientä aktiivisuutta vaativana.

Anyways; Eilen rupesi virrassa olemaan juttua Iso-Britannian uutistoimiston lanseeraamista uusista nettikanavista tämän alueen kielille. Sitten tuli tuota vuosipäivä-uutista. Ornitologit löytävät kyllä ihan tämän kolkan nimelläkin.

Meni pari tuntia niin tuolla mäen päällä aktivoiduttiin ja voi veljet. Kyllä siinä tuli asiat laitettua paikoilleen.

Muuta asiaa: Eritrealaiselle yläkoulun liikunnanopelle on mahdottoman hankalaa ja fyysisesti uuvuttavaa vetää kolme liikuntatuntia päivässä. Kyllä kaksi on maksimi. Tässähän ei sinänsä ole hirveästi uutta, ei siellä Ugandan Adjumanissakaan maikoilla hommat suoraan sanoen ihan kauheasti painaneet. Aamulla tunti ja sitten iltapäivällä toinen. Väliajat mukulat olivat usein siellä kuin Ellun kanat luokissaan.

Pistetyöskentely/kiertoharjoittelu on myös hyvin epäilyttävää, sillä miten sitä siinä sitten vahtii kaikkien niiden 40 oppilaan oppivan sen kuperkeikan teon? Eee-hei. Ne laitetaan jonoon ja siitä sitten kuperkeikka valvovan silmän alla. Liikunnan opetustilojen ollessa rajalliset on vain yksi opettaja kerrallaan tulessa ja muut ovat vapaalla. Kysyttäessä "Oletteko koskaan olleet kummatkin samaan aikaan samalla tunnilla, jotta siis mahdollistuisi kaksi valvottua suorituspaikkaa?" oli vastaanotto kohtalaisen jäinen. "Vain yksi opettaja voi olla vastuussa tunnista."

Ns. "teoriatunteja" varten youtubesta kerättävään opetusvideo-pankkiin suhtauduttiin sentään posivilisesti.

"Noita jos o enemmä ni ei myö Antti viihytä..."  Vaikka eipä sillä; ei tuo liikunnan puoli ole välttämättä pyytänyt ketään avukseen vaan pyyntö on voinut aivan hyvin tulla oppilaitoksen johdon taholta. Ja sen verran olen ollut jutuissa että liikunnan ukkeli ei välttämättä ole ihan parhaissa väleissä toimiston kanssa. Että: "Kyl myö tullaa toimee ain. Sie älä Tassu suotta hättäile. Kato hää on kovin vanha. Tääl on vissii kaik opettajatkii kapiukkoloi, ja hyöhä ne o sotilaallisii. Mut ollaa myö ennenkii toimee tultu..."

Sunnuntaina käytiin U:n kanssa pyörälenkillä ja nähtiin se Asmaran kuuluisa Tankkien Hautausmaakin. Sen jälkeen siis kun oltiin yhytetty kusipäävartija kulman takaa työväenyhdistyksen baarista omin luvin kahveelta. Totuuden nimissä erilaista kuorma-autoa sun muuta Grazia siellä romukasassa nipussa näkyi enimmäkseen olevan, mutta kyllä siitä muurista muutaman T-55:n tornin pystyi BTRien ja Ällien lisäksi bongaamaan. Täytyy mennä sinne toiste oikein kunnon ajalla.