Meni miten meni, kato mitäs minä mahdoin? Olen vihdosta viimeinen oppinut kuivamaustamaan/hieromaan possunkyljyksen parahultaiseen makuun.
Eikä ko sitä että kai tässä jotkut asiat edes tulee tehtyä edes sinnepäin.
Olin torstaina koulun vanhempain-illassa. Olin kiltisti kuunteluoppilaana.
Koulu on reivannut uuden reksinsä johdolla kurssiaan juuri sinne mihin pitikin. Ehdottamiani/toteuttamiani työtapoja otetaan käyttöön (no vttu kolmoset käyvät lukemassa eskareille, matikka-bingoakin saa pelata...) ja niin edespäin. Olihan se aika hassua toisaalta kuulla lapsensa opettajan kertovan "Tällä kolmosluokalla me panostamme siihen että lapset alkaisivat itse kantamaan vastuuta tietyistä asioista." Ennenhän se oli nounou. Läksyjen tekokin on nykyään pakollista, joskin niiden tekemättömyydestä ei joudu edelleenkään oppilas vaikeuksiin. Vanhempien on kuitenkin turha tulla vinkumaan tukiopetusta tms. jos nuo hommat eivät ole tehtyinä. Ja silleen.
Kuinka minä roviolla paloin kun näitä puhuin.
Niin ja joo: U. tuli valituksi uimajoukkueeseen ja luokkansa edustajaksi oppilastoimikuntaan tyyliin 'Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..." (suljettu lippuäänestys, tuttu luokka-avustaja kertoi että pedagokista ääntenlaskentaa ei tarvittu).
Ei. En elä elämääni lapsieni kautta. Mä en vaan opettajanakaan koskaan ole vaatinut oppilailtani yhtään enempää (ja tähän se 'kaikki taitojensa mukaan'. Kas kun ammattilaisena rimaa nostetaan ja lasketaan kyllä mutta siitä huolimatta vaaditaan) kuin mitä edellytän omilta lapsiltani.
Ylpeänä. Asia on myös tehty U:lle selväksi.
The road goes on and on... Jatkoa Minunkin Afrikkani-blogille (rapo.vuodatus.net). Kampala jäi taakse, uusia asioita ihmetellään nyt Eritreassa.
perjantai 26. elokuuta 2016
tiistai 23. elokuuta 2016
Uutisoitavaa? No eipä juuri.
Ihan leipää ja voita-menoa. Museveni puolusti eilen poliisipomo Kayihuraa sanoen "Hyvää työtähän se Kale on tehnyt, pysättänyt fujon (kiswahilia, meinaa 'kaaosta' tai 'rauhan rikkomista') ja kaikkea. Ne, jotka tuovat fujoa pysyvät köyhinä".
No, oikeassahan patu on noin sanoessaan. Harvemmin sitä kaaoksesta ja sodasta mitään vaurautta seuraa. Aika vahva usko on kuitenkin ukolla että vain hänen suuntansa johtaa onneen.
Kayihuran oikeusjutussa on muutenkin mielestäni kova meno. Katsokaas kun nyt on käyty ugandalaista debattia siitä, onko koko poliisilaitoksen nokkamies haastettuna yksityishenkilönä vai virkansa puolesta. Syytteet koskevat poliisin toimintaa, joten on katsottu että rosiskutsu on siten osoitettu virka-Kayihuralle. Sehän taas meinaa sitä, että nyt koitetaan asettaa syytteeseen miestä, joka on tehnyt vain duuninsa. Ja koska systeemi, jota hän palvelee on kuitenkin se lopullisen voiton tuova, on aivan älytöntä ryhtyä syyttämään sitä. Ja jos nyt kuitenkin joitain valitettavia ylilyöntejä onkin tapahtunut poliisin puolelta niin eihän siviili-Kayihuralla ole mitään tekemistä niiden kanssa.
Kiteytän:
"Meiän Valde vappaaks ja vainajalle pikku sakko!"
Tuollalailla ajatellut jengi sai muuten esim. Nürnbergissä huomata seisovansa lattialuukulla. Näin lehdessä jo kommentin, jossa muistutettiin esim. Saddamin poliisipäälliköidenkin loppupeleissä vastanneen teoistaan.
Etelä-Sudanista tulee edelleen tuhannen/viikko. Siellä oli Salva Kiir jo pyydellyt Ugandalta ja Kenialta apuja. Tai siis ruokaa etc. Kun oli Etelä-Sudanin hallinto tehnyt sileen tymästi etä olivat ottaneet kenialaisilta ja ugandalaisilta kauppiailta kyllä kamaa mutta maksu oli päässyt unohtumaan. No nyt ei sitten oikein kauppa enää käykään. Oliskohan taas kannattanut ajatella, ensteks? Vaikka eipä tuo Kiir paljon taida ajatella.
Kiirin kiistakumppani/varapresidentti Machar oli kuukauden verran puskassa piilossa ja löytyi nyt Kongosta. Tällä välin Kiir oli nimennyt uuden varapresidentin ja lähettänyt hänet alueen maihin esittäytymiskierrokselle. Sinänsä järkevästi alueen maat olivat järjestäen sanoneet "Ei käy, ei ole Juban rauhansopimuksen mukaista. Machar takaisin." Eihän tuossa kyllä muuta vaihtoehtoa edes ole jos halutaan säilyttää edes pienen pienet mahdollisuudet rauhan palauttamiselle. Eppäilen...
Uganda oli myös varautunut YK:n turvallisuusneuvoston Etelä-Sudania käsitelleeseen hätäkokoukseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kampalasta oli lähetetty New Yorkiin parin sivun muistio, jossa maan YK-edustajille kerrottiin juurta jaksaen mitä pitää sanoa ja miksi. Kampalasta kun oltiin aikanaan koitettu estää myös Gaddafin syrjäyttäminen voimatoimin (mikä näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut ihan viisastakin) ja nyt taitaa olla vähän pelko persuksissa että jos KLA ei pääse setvimään mielensä mukaan Juban tilannetta (johon M7 on ollut sotkeutuneena jo koko Sudanin sisällissodasta alkaen), voi siitä seurata yllättäviäkin ongelmia.
Mitä Ugandan palkkiovirassa oleva, vaalitappion jälkeen suojatyöpaikan saanut, mitään tekemätön YK-edustaja oli tehnyt? Hän oli kaikessa viisaudessaan mennyt vahingossa (tai "vahingossa") antamaan tuon muistion eteenpäin. Tästäkin voisimme muodostaa skenarioita:
1) Suurin osa Ugandan diplomaateista maailmalla on juuri näitä suojatyöpaikkalaisia/vaalitappion kärsineitä/'omaa' klaania. Heillä ei ole minkäänlaista taitoa/koulutusta/kykyä suoriutua diplomatian maailmassa.
tai
2) M7:lla on isoja sisäisiä ongelmia.
tai
3) Kummatkin.
Sitten meillä on nuo normaalit "mies hautasi vaimonsa elävältä perheriidassa (vaimo ei kuristamisesta, puukotamisesta ja tuosta hautaamisesta huolimatta kuollut)", Kalangalan kalastajakommuunissa oli taas ollut tulipalo (7 loukkaantunutta, tarkoittaen näissä piireissä 'kohta vainaa' ja 56 kodittomaksi) ja Kampalan taksit/matatut pistivät pikku lakon päälle (olivat poliisit ruvenneet tarkistelemaan kaiken maailman papereita, lupia, autojen kuntoja jne ihan turhaa. Kilpiäkin oli autoista viety. Poliisit olivat kuuleman mukaan jakaneet feikki-sakkolappuja/omia palkanlisiään ja takavarikoineet myös autoja, joista oli kaikki maksut kuitenkin suoritettu.) Lakko oli poliisin ja taksikuskien etumiesten kesken sitten purettu sopimalla, että "pari kuukautta annetaan tällaista 'siirtymäaikaa'..."
Heh. Poliisit vs taksi- ja bodakuskit. Kissa ja hiiret. Yin ja Yang. Iluvatar ja Morgoth. Sith ja Jedi. Messi ja Ronaldo. Gretzky ja Mario.

maanantai 15. elokuuta 2016
Ei tuu mitaleita
Vaimo on Gulussa ja täällä katsotaan kisoja. Jos siis ei ole sähkökatkoa. Taivaalta tuleva vesi kun vaikuttelee noihin kadunvarsilla oleviin muuntajiin epäsuotuisasti eivätkä nuo sähköjohdoille kaatuilevat palmutkaan asiaa juuri auta.
Koittivat jotkut lakimiehet saada poliisipomo Kayihuraa oikeuden eteen, syynä poliisin brutaalit otteet tässä aikojen saatossa. Reisillehän se meni.
Sinne oli oikeustalolle tullut maijakaupalla tuntemattomaksi jääneitä siviilejä raastuvan pihamaalle. Olivat uhanneet vedellä syytteen nostaneita lakihenkilöitä turpaan ja pistäneet muutenkin ranttaliksi. Tilaisuutta turvanneet poliisit olivat nojailleet seiniin ja katselleet tapahtumia päältä.
Alkoi tuo brittien potkualloilukin. Kabalessa Pyhän Maryn yläkoulussa oppilaat olivat valmistautuneet eilen katselemaan Arsenal-Pool ottelua. Siellä oli tullut riitaa istumapaikoista ja joukkomyllyt oli täten sallittu. Poliisi paikalle ja hulina jatkui. Poliisi ampumaan varoituslaukauksia ilmaan -----> mellakoivat teinit fyysisesti poliisia korkeammalla -----> varoituslaukaus vahingossa 19-vuotiaan Allan Ntungukan rintalastasta läpi ----> Allan penaaliin.
Makereren yliopisto on kiinni koska ei-opetushenkilöstö on lakossa. Pitävät epäreiluna vain opetushenkilöstölle annettuja palkankorotuksia.
Pakolaisjutskaa: UuGeehen on nyt tullut yli 80 000 uutta tulokasta karkuun Etelä-Sudanin töhöilyitä. Suurin piirtein saman verran on luvassa Keniasta kun somalit pistettiin Dadaabista sun muualta ulos. Ugandalla on perinteisesti ollut pakolaisiin varsin liberaali ote, eli ovat saaneet tulla ja mennä melko vapaasti. Maatakin on saanut halutessaan. Jostain syystä Uganda on kuitenkin somalien kohdalla päättänyt että "ookoo mutta pysyvät sitten aitojen sisällä". Rasisti-ugandalaiset...
Saas muuten nähdä mitä tuolla Kongon puolella keittyy. Kongon poikien mukaan ADF, ugandalaistaustainen islamistijärjestö, on viikonloppuna tapahtuneen siviilien teurastuksen taustalla.
Lopuksi: Ugandan oikeuslaitoskin palasi kuukauden lomalta. Rikosluoteisia juttuja on toki käsitelty tuonakin aikana, eli hyllyllä ovat olleet vain ns. siviilipuolen jutskat.

keskiviikko 10. elokuuta 2016
Impaloiden paikassa taas
Ei tultu turhaan sinne Turkuun äs.
"Siis niinku näitä marjoja saa ihan kuka vaan poimia? Selvä!" Tässä kyseessä vattupusikko.
Lago di Aulanko. Fillareilla päästeltiin taas menemään.
Velkuallakin käytiin saaressa ja kivaa oli.
Elsakaan ei enää vierastanut venereissuja.
Löysin Muumipapan hatun ja korttipelin. Whisky jäi vielä kadoksiin.
Tämä on nyt uusintakuva mutta kun noita tuli vedettyä aika tuelta niin menköön.
Kävimmää herraseurassa Virossakin, Haapsalussa, kun tuli 20 vuotta OKL:ään pääsystä. Ei siitä sen enempää...
39 Alajärveltä jäi kesän parhaaksi.
Käytiin myös Häijään mökkiä morjenstamassa.
Heh. Heh heh.
Mmmm. Likat saivat ensimmäiset kunnon snägäri-satsinsa. 'Sitä sun tätä' upposi pieniin leikkipuistossa mukavasti. Hieman piti kyräillä ympärille kun olihan kello jo melkein 10 illalla. Koskaan ei voi tietää missä puskassa se lastensuojelupeto vaanii.
Afrikkalaisia kansalaistaitoja opettelemassa.
Tuntemattoman grillaajan ikuinen tuli. Salut!
Olin hanttina määrämittaista sahaamassa bashahuussin lattiatyömaalla. Kouhia piiskasi niin pirusti.
Tämä keräili leikkipuistoja.
Ihmisen on hyvä käydä välillä kotona.
Huoh.
Tästä se taas lähtee. Eilen tosiaan tultiin ja ensimmäisenä hommani sain vaihtaa Pajeroon akun.
Sataa ropsauttelee välillä siihen malliin, että viime viikolla koulun takana olevalla suolla oli kolme ihmistä puusillan yli yht'äkkiä noussut tulva-aalto vienyt näkille.
Uganda meni ja investoi 88 000 taalaa pornografian (maksimissaan kymmenen vuotta luvassa hallussapidosta, valmistamisesta ja levittämisestä) ihmisten läppäreiltä, puhelimista ja tableteista skannaavaan koneeseen. En tiedä miten se toimii ja kuka niita valmistaa. Koko budjetti tuolle kansakunnan moraalia eheyttävälle projektille on 770 000 jenkkiläistä. Tätäkään rahaa ei tietenkään olisi ollut järkevämpää sijoittaa vaikkapa maasta edelleen puuttuvaan sädehoitokoneeseen. Eli ei täälläkään niin maan perusteellisen uutta ole kai sitten tapahtunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)