keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Oho

Poliisi on ollut toimissaan ripeä.

Puhun nyt siitä Makereren yliopistolla tapetun David Otimin tapauksesta. 3 tekijää on jo Luziran vankilassa, syyteet luettuina. 12 tekijää on vielä karussa. Jokainen näistä on Kwame Nkhrumah-asuntolan residentti. Yhtäkään ulkopuolista tekijää ei ole tutkimuksissa löydetty. Todistajien mukaan herra Otimille velkaa ollut asukas oli jo useaan kertaan lähtenyt velkojaansa karkuun. Että ihan asialla tämä tapettu siellä oli ollut.

Taisi päästä liian selvä juttu liian nopeasti liian julkiseksi. Sen edellisen, samassa asuntolassa poltetun ihmisen tapaus ei sen sijaan ole edennyt.

Kisekan torilla olivat KCCA:n häätöhommat menneet eilen kyynelkaasuhommiksi. Neljä sairaalaan. Asiaan liittyen: Ajelin eilen Bugolobissa sen viime viikkoisen häädön tonttien ohi. En kerinnyt kuvaa ottaa mutta olihan siinä jotain koskettavaa kun juurikin sillä paikalla mistä sain kuvan tähänkin blogiin, puretun rakennuksen jämien keskellä, nuori tyttö paisteli rolexeja (chiapattin sisään paistettu kananmuna, kaalia, sipulia ja tomaattia) taivasalla pelkän pöydän varassa. Kyllä kansa tietää...

Ugandan etiikan- ja rehellisyyden ministeri Simon Lokodo sanoo nyt, että ihmisoikeus aktivistit promoavat moraalista rappiota. Moraalisen rappion edustajina Lokodo on antanut viime aikoina runtua muun muassa kansalaisjärjestölle, joka antoi alaikäisille seksuaalikasvatusta. Muistetaan myös samaan syssyyn, että tässä meillä on mies, jonka mukaan raiskauksessa mies toteuttaa luonnollisia halujaan ja siten teko on vähemmän harmillinen kuin esimerkiksi homoseksuaalisuus. Tältä pohjalta.

Ugandan hallitus on nyt myös aloittanut pakolaisten elektronisen seurannan. Tämä kuulemma parantaa niin pakolaisten kuin valtionkin turvallisuutta. Esimerkiksi vuonna 2013 Ruandan kansalainen Joel Mutabazi, jolla oli YK:n pakolaisstatus kaapattiin Ugandasta Ruandan turvallisuuspalvelun toimesta vähän kuulusteltavaksi. Tämä uusi järjestelmä tulee nyt estämään näitäkin juttuja. Ottamatta yhtään kantaa siihen, että Ruandasta täällä on kahdenlaisia pakolaisia (niitä jotka eivät voi mennä takaisin koska tuli tötöiltyä aika raskaasti ja niitä, jotka ovat Ruandan nykyistä hallintoa arvostellessaan tehneet ison virheen) niin sanonpahan vaan, että kun tunnetaan Ruandan ja Ugandan hallitusten lämpimät välit niin tätä systeemiä ei varmaankaan tulla koskaan käyttämään esimerkiksi Ruandan oppositiota vastaan. Näin uskon täydestä sydämestäni.

Kalangalan districtissä oli 15-vuotias tyttö raiskattu ja tapettu neljän samanikäisen jolpin toimesta. Tämä oli neljäs tapaus kolmen kuukauden sisään.

Lopuksi vielä tieto kansallisen vaalilautakunnan uudistuksesta. Yllätyksenä monille tulee, että juuri uudelleen kirjoitetun vaalilain perusteella istuvalle presidentille annettiin yhä enemmän valtaa vaalilautakunnan kokoonpanosta päättämisessä. Tämä vaalilautakunta on siis se, joka järjestää ja laskee valtiollisten vaalien äänet. Oppositio on taas kuulemma valmis viemään lautakunnan uudistamisen torppaamisen kaduille. Electoral commissionin järjestämät vuosien 2001 ja 2006 vaalithan on todettu Ugandan korkeimmassa oikeudessa maan vaalilakeja rikkoneiksi mutta mitä siitä? Ehkä M7 vaan haluaa nyt hommien tulevan hoidetuiksi kunnolla ja ilman vilppiä?

Muuta: Illalla lentokoneeseen ja huomenna puolilta päivin Seutulassa. Rapia kolme viikkoa lomailua jonka aikana pitäisi mm. nähdä Silja Line & Tukholma lasten kanssa, Goodison Park & Pukka Pie vaimon kera ja sitten ne kaikki muut normaalit lomakohteet. Varmaan jotain noistakin tänne laitan mutta varmaan kerta/viikko tahdilla.

Festung Kampala vaikenee nyt siis hetkeksi.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Tässä teille Jacob Zuma, Etelä-Afrikan istuva presidentti


Juu-u. Siinä se vetelee ympäri korvia julkisesti yhtä oman house staffinsa jäsentä, vieläpä ilmeisesti siirtotyöläistä. Zuma, joka tuomitsi ankarasti nuo Etelä-Afrikan ksenofobia-hyökkäykset. Mitäs mä puolitoista viikkoa sitten kirjoitinkaan?

Hienoa ANC, hienoa Suuth Afrrrica!

Uli uli!

Osa Ugandan muslimeista on ollut keskenään sotajalalla. Vähän rajummin kuin mikä SKP:ssä ennen muinoin oli tilanne. Nyt tilanne sitten alkaa olla muftien mielestä Ugandan valtion poliisin vika. Kuulemma osa poliisiorganisaation huipullakin olevista poliiseista oikein nauttii kun musulmaanit mätkivät toisiaan päähän.

Poliisi on sulkenut muftien mukaan muslimien sisäoppilaitoksia/kouluja ihan vaan siksi, että ne ovat olleet muslimien kouluja. Mitään tekemistä koulujen sulkemisessa ei ole ollut sillä, että eräässäkin rekisteröimättömässä madrasassa 6-15 vuotiaat oppilaat, 140 kappaletta, nukkuivat betonilattioilla, eivät saaneet ruokaa ja mitkä vessat? Aivan samalla tavalla on rekisteröimättömiä ja samalla tavalla oppilaitaan kohdelleita ei-muslimi opinahjoja pistetty säppiin.

Ihan väärin on myös pidättää muslimien imaameja jos heitä epäillään kilpailevien saarnamiesten listimisestä.

Tämä nyt ääneen päässyt Ugandan muslineuvoston päämufti Mubajje sanoi kertovansa, "kun aika on kypsä", näiden muslimien yhtenäisyyttä vahingoittavien poliisien nimet. Samaan hengenvetoon mufti ohjeisti Mbararan kuunjumalan palvojia olemaan kuuntelematta häneen suivaantunutta Ugandan vanhimman moskeijan, Kibulin (se valkoinen moskeija joka meidän mäeltäkin näkyy), väkeä koska "ne nyt vaan ovat väärässä". Poliisi varmaan laittoi tuon viimeisen lauseen tämän muftin suuhun kun minun silmiini se ei kovinkaan yhteisöllisyyttä rakentavalta näyttänyt?

Tuo jengi on kuin Liverpoolin kannattajat. "It's never our fault! Salaliitto!"

En minä ihan kokonaan poislukisi toki sitäkään vaihtoehtoa, että poliisissa olisi henkilöitymiä jotka eivät niin paljoa sure musujen tilannetta. Aivan varmasti on mutta olisikohan siihen mitään syytä? Tämä sheikki Mubajje voisi mielestäni miettiä sitäkin. Kuin myös sitä, kuinka tuli myytyä ilmeisesti ilman lupia ja vähän omaan laskuun Ugandan muslimineuvoston tontteja Kampalan keskustassa. Nämä tapahtumat ovat se nyt pinnalla oleva aihe rettelöintiin. Jo 2011 vaimo soitteli kerran toimistoltaan että "menee tänään vähän myöhään kun kadut on Nakaserossa suljettu koska allahin-miehet ammuskelevat tuolla ulkona toisiaan."

Ihan kaiken takana ovat sitten tietysti vielä koko muslimimaailmassa tapetilla olevat oppiriidat. Plus että Kibulin moskeijan väki on ollut tätä Mubajjea vastaan kohta viisitoista vuotta, ihan sieltä hänen muslimineuvoston johtajaksi valinnastaan alkaen. Mubajje kun sai kannatuksensa kaikkialta muualta paitsi Bugandan alueelta. Kun soppaan heitetään vielä se fakta, että Ugandan muslimit ovat rekisteröidysti tapelleet keskenään koko heidän täällä olemansa 180 vuotta, osittain siksi että Bugandan kuninkaat aikanaan käännyttelivät koko aluettaan muslimeiksi ollen siten islamin varsinaiset isommat "maahantuojat" ja kun tiedetään että Bugandan ja Bunyoron kuningaskunnat eivät ole koskaan olleet kovin lämpimissä väleissä... Joo. Mutta että Ugandan hallituksen vikahan tämä.

Onkohan tämä teksti muuten islamofobiaa tai vihapuhetta?

Muuta: Hoimassa tulevan öljynjalostamon mailla on edelleen 93 perhettä, ilman mitään entisiä "palveluita" eli vettä jne. Hallitus tarjosi aikanaan tulevan jalostamon alueella asuneille perheille vaihtoehdoiksi suoraa rahallista korvausta tai uutta maaplänttiä taloineen. Osa otti rahat ja juoksi, osa jäi odottelemaan hallituksen järjestämiä uusia maita ja mantuja. Yllättäen hallitus on kuulemma toki varannut 533 eekkeriä (rapia kaksisataa hehtaaria) näille perheille mutta mitään ei näillä mailla ole tapahtunut. Koittavat siis väsyttämällä saada ihmiset luopumaan maistaan ilmaiseksi.

Kyllä olisi Karpolla taas töitä.




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vaalivuoden budjetti

Olivat parlamentissä kolistelleet sanan säilää.

Oppositio, siis se vähä mitä siitä on jäljellä, meni ja epäili että NRM meinaisi käyttää puolustusbudjettia omaan vaalikampanjaansa. 1,4 triljoonaa shillinkiä. En nyt osaa sanoa mitä triljoonaa ugandalaiset käyttävät mutta vallan perkeleesti se kuitenkin tähän maahan on. UPDF:n budjetti on nyt kahtena finanssivuotena sitten kasvanut kumpanakin eksponentiaalisesti. Tällä uudella rahamällillä kuulemma pyöritettäisiin kymmentä "normaalia" ministeriötä.

Jokaisena Musevenin valtakauden vuotena armeijan budjetti on kasvanut. Jokaisena. Viimeksi ennen vaaleja Uganda osti rysvenäläisiltä niitä pitkän matkan MIGejä. Nytkin tuli ilmoitus, että iso puolustusbudjetti on uusia kalustohankintoja varten eli eiköhän sieltä taisteluhelikopteria puske. Kova on naapurimaiden pelko Ugandalla. Tai sitten jotain muuta.

Muuta: Koulujen huonoille tuloksille on löydetty uusi syy. Tällä kertaa sormet osoittavat alueellisten opetuslautakuntien ja koulun johtajistojen lukutaidottomia jäseniä. Voipi olla, että tällä kertaa syyttävät tahot saattavat olla ihan jäljilläkin.

Pankkiasiaa: Vaikea sano puhutaanko nyt papista vai ministeristä vai hänen avustajastaan. Se ei selviä jutusta, josta kaikki nimet ovat poistettu. No kuitenkin:

Joku jannu oli koittanut nostaa puoli vuotta käyttämättä olleelta Stanbic Bankin tililtä pari miljoonaa taalaa. Heppu oli koittanut tarjota pankin työntekijöille hyvää diiliä mutta ei ollut saalis tarttunut catch a fishiin. Selityksen mukaan tili oli Nairobin West Gate iskussa kuolleen jihadistin, joten ihan hyvä olisi ollut nuo rahat ottaa käyttöön. Ei niitä kukaan olisi kaivannut. Tilin oikea omistaja on kuitenkin elävä ja hengittävä eritrealainen bisnesmies. Tämän ilmikäytyä huijausta yrittänyt mies selitti vain testanneensa pankin turvajärjestelmiä jotta voisi olla varma omien talletustensa turvassapysymisestä.

Huikeita ovat aina nämä selitykset. Asian käsittelyä jatketaan oikeudessa putkasta käsin. Pankinjohtaja, jonka konttorista nostoa yritettiin veti tilanteesta omat johtopäätöksensä ja nosti "edustustilinsä"/teki pikku vekkulin konttoriinsa a 300 000 taalaa ja lähti lompsimaan pikku Cessnalla jonnekin. Jätkää ei ole tavoitettu.

Ntungamon districtissä kolme laboratoriotyöntekijää ovat syytteessä testitulosten väärentämisestä. HIV-positiivinen sälli kun halusi naimisiin ja morsiamensa inhottavasti vaati husband-to-beltä todistusta taudittomuudestaan. No mitäs, vähän paalua lapaan labran posselle niin kyllähän se järjestyi. Kolmeen eri kertaan. On näissä todella hienoja miehiä joukossa. Niin testattavissa kuin testaajissakin (joista kaksi oli muuten naisia).


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Olikin niin hiljaista a.k.a. Anttoon häätö

Kauppareissussa kävin.

Bugolobin torin paikkeilla jotenkin pisti silmääni häiritsevästi jokin. En hokannut mikä tuo jokin oli ja ajelin apteekissa käyntini jälkeen tyynesti kohti Nakawassa sijaitsevaa isompaa inkkarisupermarketia. Siinä matkalla se jokin sitten selvisi.

Jouduin meinaan pysähtymään jonoon. Jono taas oli syntynyt koska autonosturi oli vallannut koko kadun. Autonosturi oli siellä nostamassa tien varressa olleita merikontteihin rakennettuja kauppoja pois. Noiden konttien vierestä taottiin lekoilla samaan aikaan matalaksi muurattuja(kin) "liikerakennuksia". Parikymmentä poliisia, rynkyt tanassa, valvoi toimitusta joka näytti sujuvan ilmeisen rauhallisesti.

Bugolobiin on siis tänään iskenyt Kampalan kunnanviraston tuholaisporukka. Kaikki tienvarsien katumyyjät ja heidän kioskinsa olivat kadonneet.

Näillä on vakaana aikomuksena ajaa kaikki liiketoiminta joka puolelle nouseviin kauppakeskuksiin. Katuruoan myyntiäkin on jo vaikeutettu/katugrillejä on häädetty. Slummit/"väliaikaiset" asumukset tullaan hävittämään. Olenhan minä tästä kirjoittanut.

Sitä minä vaan että millä helvetillä nämä kuvittelevat ihmisten elävän? Missä he kuvittelevat noiden ihmisten asuvan?

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tuollainen katugrilli. Juu, eihän se yleensä miltään hygieenisyyden multihuipentumalta näytä. Juttu on kuitenkin se vanha perinteinen, eli jos sellainen grilli myy paskaa ruokaa on se hyvin nopeasti entinen grilli. Eiväthän nuo lihanpaistajat ja poshontekijät tietenkään mitään veroja toiminnastaan maksa mutta elättävätpä kuitenkin itsensä.

Se on semmoista kun on ensin kalliilla korruptiolla ostettu maata ostoskeskusta varten ja sitten kalliilla korruptiolla rakennettu se ostoskeskus. Pitäähän niihin saada bisnestä, hinnalla millä hyvänsä. Mitä sitten jos 85% Kampalasta ei ole mitään mahdollisuuksia käyttää noiden marmorihallien palveluita?

No. Kansa aivan varmasti löytää keinot selviytymiseensä. Vähän lapaan tuolle poliisille, pikkuisen tassuun tälle sähkärille ja inansa kiviä tuolle putkijullille ja voila! Taas on lautakioski jossain pystyssä. Jonkin aikaa.


Munien kaivelu

Siitä oli pitkä juttu tämän päivän lehdessä. Ihan tosissaan.

Kyseinen ilmiö on täällä juuri niin yleinen kuin naiskolumnisti kirjoittaa. Joka kolmas/neljäs jätkä pelailee koko ajan taskubiljardia. Tai niin, ei sitä kyllä taskuissa pelata.

Kasseja räplätään kanssa ihan missä tahansa. Kaupan jonossa, pankkiautomaatilla, kadulla kävellessä ja kuten kolumnistikin toteaa, jopa ruokapöydässä.

Tässä tuo juttu: http://www.monitor.co.ug/artsculture/Heart-to-Heart/Guys--enough-of-grabbing-those-crotches/-/691230/2693656/-/evwk98/-/index.html


Apaa:n districtissä on ollut se maakiista päällä Amurun ja Adjumanin välissä. Hallituksen mitääntekemättömät maanmittarit ja muut viskaalit ovat koittaneet viedä Acholi-heimolta 40 neliökilometrin maapalasta. Tilanne oli nyt ajautunut "Se on viissataa ja Ilveksen kausikortti taikka mä riisun itseni munasilleni. Mä olen jo alasti täällä vaatteiden alla"-linjan ulkopuolelle. Ugandan sisä- ja maaministerit olivat olleet käymässä alueella jolloin alueen naisväki oli ryhtynyt tuumasta toimeen. Olivat siinä sitten seisseet nakupelleinä ministerien edessä. Acholien tapojen mukaan toinen mahdollinen protestointikeino olisi ollut itsemurha... Saa nähdä miten maiden käy?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Hassuttelua

Palataanpas sitten aiheissa tänne Ugandaan. Tuossa oli muutama päivä vähän hiljaisempaa uutisrintamalla mutta nyt on taas jotain.

Ensimmäisenä pitää kertoa Rakain districtin uutisia. Siellä on meinaan ihmissyönti-oikeusjutussa tärkeä todistaja kadonnut. Älkää muuta sanoko! Naurattihan se ensimmäinen mielikuva siitä, mitä todistajalle oli mahdollisesti tapahtunut. Hassuinta asiassa on se, että tässä on ihan hyvin voinutkin käydä niin.

Juttu on kuitenkin semmoinen, että Deus Bandihihin 21-vuotias muija ja yhdeksän kuukauden ikäinen vauva tapettiin viime vuoden loppupuolella ja nyt Deus on ollut kateissa kolme kuukautta. Jutun ainoana todistajana.

Olivat silloin viime vuonna olleet hautajaismatkalla eivätkä olleet päässeet matkustamaan takaisin kotikylään päivännäöllä. Yöpymispaikassa sitten 13 sekalaiseen seurakuntaan ikäväliltä 15-62 kuuluneet immeiset olivat ensin hakanneet äidin ja lapsen fileiksi. Tässä toiminnassa oli ollut mukana kumpaakin sukupuolta. Deus oli jossain vaiheessa päässyt karkuun kunnon haava kädessään. Nämä 13 olivat sitten meinanneet että ei hyvää lihaa passaa hukkaan heittää. Linnaanhan nämä tekijät oli sitten rykäisty mutta sitten joulun maissa Masakan korkein oikeus päästi kolme näistä takuita vastaan odottelemaan tuomiotaan. Parilla kun oli huono terveys ja yksi taas oli alaikäinen. Ja nyt sitten Deus on kadonnut. Nam nam.

Samaisessa Rakaissa 28-vuotias Muchunguziksi nimitetty mies kuoli lyötyään vetoa viinanjuontikyvystään. Oli mennyt elvistelemään baarissa pystyvänsä pudottamaan kolme litraa paikallista waragia viidessä minuutissa. Nyt sitten puhutaan siitä ei-kaupassa-myytävästä waragista eli suomeksi banaanipontikasta.

Baarin seurakunta oli kerännyt kolehdin jolla juomat rahoitettiin ja toden totta. Muchunguzi oli nykäissyt kaiken sisuksiinsa alle viidessä minuutissa. Alle viisi minuuttia tuosta ja Muchunguzi oli myös ollut tajuttomana lattialla. Siitä vartin päästä Muchunguzi olikin jo hengetön. Poliisilla on jostain syystä kolme jannua eli viinat sponsoroineet tahot pidätettynä. Poliisi myös sanoo, että alueella on paha dokaamis-ongelma.

Viikon päästä lähdetään katsomaan pohjoisen kevättä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Voiko vitutukseen kuolla vol 2

Jos eilen katseli Antti Rinteen naamaa niin aika paljon tuntuu ihminen hatutusta kestävän ennenkuin se sanoo poks.

Eli semmoiset vaalit tällä kertaa. Kolme muuta isoa hallitukseen, Demarit rannalle ja sitten kahden-kolmen kuukauden päästä maassa yleislakko?

Hauskintahan näidenkin vaalien jälkimainingeissa on taas seurata erilaisia itkupotkuraivareita. Taas on jengi muuttamassa kuka mihinkin. Vaimo sanoi hienosti FB:ssä (hänellä tuntuu feedissään olevan enemmän näitä tuloksesta rissaavia kuin mulla) että "Ihme nillitystä. Vähän tuntuu jännältä, että demokratiaa hehkutetaan ja sitten kun sitä toteutetaan, jengi alkaa nillittää aivan loputtomasti." Ei hänkään riemuun suoranaisesti revennyt vaalituloksesta mutta sepä se ei olekaan se pointti. Pointti on tuloksen kunnioittaminen, ilman vastapoolin ala-arvoista leimaamista. En paremmin osaisi tuota sanoa. Toisaalta kun vaalikamppailun aikana esimerkiksi YLE:kin laski rimansa näin matalalle, niin voihan tuollainen mielestäni aika matalaotsainen suhtautuminen tulokseen sitten olla tavallaan opittuakin:





Itsestäni tuntuu joskus siltä, että ns. ruuhka-Suomessa on unohdettu että jopa ihan demografisesti mitattuna enemmistö kansasta ei asu siellä. Ei edes Teuvo Hakkarainen, joka veti kyllä aika legendaarisen setin eilen. Tosin "mies menee, mies tekee. Mies maksaa mitä polle aitaa kaataa." Tuskin se pylvästalossa ihan samanlaisessa kuosissa koskaan tulee olemaan. Että onnea vaan hänelle. Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso ilmoitti muuten kanssa lähtevänsä kännäämään.

Vaasan vaalipiiriin pitää Kivisaaren Pasille lähettää tätäkin kautta osanotot. 80 äänen päässä paikasta on aika vähän.

Mitään muuta ihmeellistä ei täältä ole nyt kerrottavana. Kohtalokkaan kanssa oltiin taas kuumeessa kun täällä nyt vaan tuntuu pöpöt olevan liikkeellä.

Hallitus tutkiskelee viime aikojen murhia. Musevenikin jo hermostui kun ei ole tuloksia tullut. Ratkaisunsa oli perin nerokas. Hän perusti ihan uuden poliisiyksikön Special Operations Unitin tutkimaan näitä keissejä. Nyt sitten vanha yksikkö Criminal Investigations and Intelligence Directorate ja tämä uusi tappelevat keskenään. Ihan hetkeen en odota tappajia saatavan kiinni. Jos se nyt sitten on edes tarkoituskaan...

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Umshini Wami

Vapaasti käännettynä "Tuokaas rynnäkkökiväärini". Oli aikanaan Etelä-Afrikan nykyisen presidentin Jacob Zuman vaalilaulu ja sitä laulaa loiloteltiin vuonna 2008 kun muita afrikkalaisia Etelä-Afrikassa jaagasivat. Herra presidentti on siis hyvä vaan ja aivan vilpittömästi tuomitsee nyt puhjenneen väkivallan.

Meno on mantereen eteläkärjessä näköjään taas eskaloitumassa. Normaalit tahot saavat siipeensä eli malawilaiset, mosambikilaiset ja zimbabwelaiset. Mukaan mahtuu myös toki inkkarit ja oikeastaan kaikki muut. Tämä siis niiden jäljellä olevien valkoisten maanviljelijöiden "hiljaisen kansanmurhan" (heidän tilanteensa on Genocide Watchin kansanmurhan määritelmäasteikolla kahden pykälän päässä määritelmän täyttymisestä. Tämä organisaatio on joissain piireissä leimattu oikeistolaiseksi mutta toisaalta se ennusti aikanaan Ruandan ja Demoraalisen Kongon tapahtumat nappiin) lisäksi.

Mark my words... Ja muistakaa tämä kun taas kohta luette siitä, kuinka suomalaiset ovat maailman rasistisinta sakkia.

Ugandassa meno on ollut normaalimpaa.


  • Afgaani-peräinen asiantuntija kehoittaa Itä-Afrikan hallituksia pyrkimään keskusteluyhteyteen terroristien kanssa. Huoh. Se varmaan noita Al Shabaabin kilipäitä pysäyttelisi kun huomaisivat että "Hei! Tää meidän juttuhan toimii!" Niiden kanssa ei pidä keskustella mitään. Eri asia on sitten tehdä noihin paskahousu-organisaatiohin liittyminen vähemmän houkuttelevaksi.
  • Se baarineidon tuhannen shillingin vuoksi ampunut sotilas Kennedy Okumu sai 45 vuotta linnaa. Sanoisin että tuomio on kohdallaan.
  • Ibandan districtissä laitettiin koulu kiinni koska sinne oli hyökännyt demoneja. Yli 250 oppilasta oli kuulemma maanantai aamuna ruvenneet päästelemään hassuja ääniä ja sen jälkeen nämä riivatut olivat ryhtyneet heittelemään kiviä toistensa ja opettajiensa päälle. Syyksi paljastui koulun entinen opettaja, joka oli vielä viime lukukauden loppuun asti ollut koulussa ja väärinsaarnannut oppilaille evankeliumia.
  • Itäisessä Ugandassa kouluille on annettu tukeva määräys turvamiesten hommaamisesta.
  • Paikallisten muslimien pomo ei tykkää että muslimit ja terrorismi yhdistyvät kansan mielikuvissa. Nii-in. Mitenkäs se vanha sanonta rakkauden ammattilaisista ja hiustyöntekijöistä taas menikään?
  • U:n koululla ei edes vanhempi saa enää lastaan ulos koulusta ilman koulun ID-korttia. Absurdin mielipuolinen tilanne mutta ymmärrettävä. Ne ovat semmoisia ne täkäläiset huoltajuuskiistat.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Jeps

Eilen kertomani lynkkauksen tiimoilta on "hauskaa" riittänyt.

Makereren yliopiston opiskelijoiden FB-seinälle oli tullut "Jees! Tapettiin taas yksi varas! Me ei pelleillä täällä Nkrumah-asuntolassa! Woyeee!"-viestiä. Oli ne sitten lopulta sieltä poistettu kun tarpeeksi oli palautetta tullut.

Onhan sitä toki Suomessakin nähty kuinka sosiaalisessa mediassa on ilakoitu esimerkiksi raiskauksen uhrin kustannuksella. En sitäkään ymmärrä.

Marvin Mutungi, joka on kyseisen asuntolan vastaava, on edelleen poliisin hoteissa. Poliisi miettii nyt miten paljon hänen niskaansa voi kaataa tästä jupakasta koska asuntolan valvojana hän on vastuussa paikan turvallisuudesta. Gestapo käyttää tätä kaveria myös tutkimustensa ohjaamisessa oikeille raiteille. Jo nyt poliisi on levittänyt epäiltyjen verkkoa yliopiston ulkopuolelle koska "ihan varmasti sieltä on tullut tähän mylläkkään osallistujia".

Kyllä varmaan niin. Mies tapetaan yliopiston asuntolassa vain koska hän on siellä "ylimääräisenä" ja sitten haetaan syyllisiä tuon asuntolan ulkopuolelta? Sounds legit. Mitään tekemistä tässä ei ole sillä, että Makereressa on opiskelemassa vaikutusvaltaisen ugandalaisen yläluokan(kin) vesoja? Ihan se kleptokratian huippu toki opiskelee ulkomailla.

No anyway; Herra Mutungi kertoi tapahtumailtana menneensä vain katsomaan pihalle mitä siellä mekkaloidaan. "En ollut koskaan edes nähnyt tuota tapettua enkä missään nimessä pysty sanomaan ketkä siellä pihalla riehuivat koskapa siellä oli niin pimeää ja valaistus oli rikki."

Teekkarihymnissä nämä. No joo...

Mutungi oli kuulemma törmännyt myöhemmin pihalla tapetun jampsterin sukulaisiin ja joutunut kuulemma heidän uhkaamakseen. Niinpä mr. Mutungi oli paennut poliisi suojiin antamaan lausuntoa, jota hän siis antaa edelleen.

Muuta: Nakumatt ja Uchumi-kauppaketjut lopettivat muovipussien käytön ostosten pakkaamisessa. Jo oli aikakin. Sitä muovinpaskaa on nimittäin kirjaimellisesti paikoin metrin kerrostumissa tuolla tienvarsissa koska roskat nyt vaan kuuluu kipata mihin sattuu huvittamaan ja roskisten käyttö on niin koloniaalista.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Opiskelijat, tuo edistyksen kärkijoukko

Terveisiä mehupaastolta. Pari päivää on mennyt horroksessa ja vessassa istuessa. Kuumettakin on ollut. Joku elintarvikeperäinen perkele pääsi ilmeisesti iskemään. Nyt pysyy onneksi jo leipä sisällä ja termostaattikin on oikeissa lukemissa niin minulla kuin U:lla, joka myötätunnosta meni ja kehitti itselleen nuhakuumeen liiallisen uima-altaissa lutraamisten seurauksena.

Asiaan. Sitä oli Makereren yliopiston pää-kampuksella oltu taas äärettömän fiksuja. Yliopiston tietojenkäsittelylaitokselta jokin aika sitten valmistunut David Ojok Otim oli mennyt pyhäiltana koputtelemaan Kwame Nkrumahin mukaan nimetyssä asuntolassa kämppien ovia. Syy tähän oli 500 000 shillinkiä. Sen verran oli joku asuntolan hepuista Davidille velkaa. Oliko velka sitten syntynyt Davidin perustamalle tietokoneiden korjausfirmalle vai muuten, sitä ei tarina kerro.

Anyway, siellä David etsi velallista kun joku muu asuntolasta tuli kysymään: "Kuka sä olet, mitä sä täällä teet ovia koputtelemassa?" Davidilla ei ollut esittää minkäänlaisia papereita. Paikalle alkoi kerääntyä possea..

Silloin joku väkijoukosta sanoi sanan "varas" ja helvetti oli irti. David rupesi saamaan turpaansa asuntolan väeltä ja tuohon hakkaamiseen käytettiin ihan kaikkea mitä asuntolan käytäviltä ja pihalta lähti irti. David oli koittanut lähteä karkuun, se oli tulkittu syyllisyyden myöntämiseksi ja meno oli koventunut. RIP David.

Ai juu. Viime kuussa samassa asuntolassa hakattiin ja tuleen sytytettiin joku toinen onneton. Poliisilla on tutkimukset siitäkin asiasta vielä kesken. Eikä yhtäkään epäiltyä. Yliopiston rehtori tuomitsi mob justicen mutta sanoi myös Davidin tavallaan saaneen mitä ansaitsi. Mitäs meni sinne, ilman papereita.

Muuta: Bugandan kabaka Muwenda Mutebi täytti maanantaina 60 vuotta. Onnea kunkulle.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Metafysiikkaa

En ole koskaan ymmärtänyt miksi kenelläkään olisi muhun määräämisoikeutta. Niinkuin nyt vaikka tolla armeijalla.

Oli siinä mutsilla varmaan tekemistä Corollan puikoissa kun se mua taas kerran Parolannummelle pyhäehtoona vei. Hyvin piti päänsä silloin kiinni. Tuli itse muistaakseni välillä sanailtua kun Parolannummelle....

No juu.

Ja.....................

Mutta kuitenkin..............................................

Olen nyt rehellinen.

Loppupeleissä olin väärässä.

Kaikissa merkitsevissä.... Vitut kuulkaa. Voissa jos on paistettu niin...

Kaikkihan sen takaraivon-tunteen tietää.

Sen miksi SA on.

Saa kato chillata naapuriin verrattuna.

Joo, blossi sinne ja tänne. Kioskista väkeviä? Onks se nyt oikeasti ollut ikinä siitä kiinni?

Meillä hippi saa olla ihan just niin hippi kuin voi.

Hippeyttä pitää puolustaa.

https://www.youtube.com/watch?v=OdkWwgTEqag

Mäkin olen saanut olla liian toiveikkaana väärässä.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Normaalia nillitystä

Oyamin districtissä sattui ja tapahtui kun poliisi ajoi takaa rikoksesta epäiltyä henkilöä. Rosvo koitti olla ovela ja juoksi paikallisella markkinapaikalla väkijoukon sekaan. Tämä ei häkellyttänyt häntä takaa-ajaneita kahta poliisia, jotka tarpeeksi lähelle päästyään avasivat tulen kohti pakenijaa.

"Uganda vintovka, hudoi vintovka" eli ohi meni. Rosmosta siis. Kolmeen sivulliseen kyllä osui ja kaikista henki pois. Rosvokin pääsi karkuun.

Mistä tätä ryöväriä sitten epäiltiin? Murhasta, murhapoltosta vai jostain muusta päästökaupan rikoksesta?

Hjoooooo-oh. Se oli varastanut neljä vuohta.


Agagon districtissä (ei mitään hajua missä se on) neljävuotias poika kuoli ja 13 muuta henkilöä loukkaantui kun kahden naapurikylän välille pääsi nousemaan riita 10 000 hehtaarin maa-alasta. 60 taloa tuli siinä samalla poltetuksi.

Amurun ja Adjumanin districtien virkailijoiden keskuudessa on kanssa maakiistaa 40:n neliökilometrin maapläntistä. On näes hallitus piirrellyt uusiksi noita läänien rajoja/luonut uusia "manttaaleja", ihan vaan siksi että se niitä huvittaa. Tuolla kiistanalaisella alueella asuu 1500 ihmistä. On asunut jo iät ja ajat.

Ei asu kauaa. Olivat poliisin ja armeijan pojat käyneet mätkimässä turpaan porukkaa oikein kunnolla samalla ilmoittaen että takaisin koteihinsa ei noilla poloisilla ole menemistä.

Tuli taas mieleen kysymys "miksi"? Niinkuin että mitä järkeä tuossa on? Roomalaiset aikanaan tyhjensivät/tappoivat koko Traakian väestön (nyk. Romania, hence the name) ja toivat sinne uuden populaation mutta että oman maan sisällä tuollalailla? No, voihan siinä olla heimo-hommia taustalla. Tällaista jälkeä tulee ugandalaisen poliisin jäljiltä:

(Julius Ocungi)


Muuta: Paavi tulee tänä vuonna Ugandaan kylään. Arvioivat vierailun hinnaksi 1,5 miljoonaa euroa. Tiedä sitten. Filippiineiltä meni 4,8 miljoonaa taalaa tammikuussa. Joka tapauksessa tuollakin rahalla olisi voinut rakentaa esimerkiksi lisää luokkahuoneita niiden kymmenen lisäksi, jotka Ugandan hallitus ihan itse rakensi tässä männävuotena.

Prioriteetit sano.

Putkijätkä tuli eilen ja sai asiat paikalleen.

Tässä brittimaikka antaa palaa aiheesta

Ei mulla ole tuohon lisättävää. Paitsi ehkä tuohon oppilaslähtöiseen oppimiseen. Se on ihan hyväkin juttu. Joissain aiheissa/aihekokonaisuuksissa.

Loppupeleissä kaikki tuo kiire on, ainakin brittikoulussa, suoraa seurausta siitä että opettajaan ei luoteta. Tästä ja sen syistä olen tuolla vanhan blogin puolella kertonut enemmän. Aivan turhanpäiväistä paperityötä riittää. Mä en edes OKL:n päättöharjoittelussa joutunut kirjoittamaan niin yksityiskohtaisia yksittäisiä tuntisuunnitelmia kuin mitä brittien kanssa sai tehdä.

Kuten sanottua: Jakso- ja viikkosuunnitelmat ovat asiallisia työkaluja. Ne pitää olla. Mutta että ryhmäjaottelusta (jokainen lapsi nimeltä mainiten) ja yksittäisistä oppilailta kysyttävistä kysymyksistä alkaen kaikki paperille? Jokaisesta viikolla vedettävästä tunnista? Ei mitään järkeä, varsinkin kun kaikke tuo aika oli sitten pois siitä materiaalien hankinnasta/valmistelusta. Täytyy ne tunnila käytettävät nettisivutkin meinaan käydä tarkistamassa ettei sieltä pomppaa mistään aasipornoa tms.

On kuulemma koululla tämä nykyinen rehtori vielä enemmän milliville kuin edellinen. Ja ihan yhtä kujalla aihekokonaisuuksien opettamisesta.

http://mylifemylove.com/2015/04/02/why-ive-left-teaching/

torstai 9. huhtikuuta 2015

Ei kielletty on sallittua

Niinhän sitä voisi luulla. Toiset luulevatkin. Tämähän on sitten jossain päin maailmaa johtanut tilanteeseen, jossa holhoavan valtion lakikirjasta on tullut kuusi metriä korkea. Tällaisia tapauksia taisi olla nyky-Saksan alueella ennen Bismarkia jos oikein muistan. Toisaalta tuntuu siltä, että on sitä sellaisiakin maita, joissa kaikki mikä ei ole erikseen sallittua on ilmeisen kiellettyä. Sanotaanko nyt vaikka... No joo.

Miksi tällainen alustus?

Lehteä taas luin. Siellä oli juttu lapsien uhraamisesta Ugandassa. Eli tämä noitatohtorien yms. suorittama erilaisten keskenkasvuisten ruumiinosien myynti.

En tiennyt että:

Ugandan laki ei määrittele riittävän tarkasti lapsiuhria ja tämä aiheuttaa omat ongelmansa näiden tapausten käsittelyssä.

Ugandan laki ei määrittele rikosta "lapsen ruumiinosan irroittaminen" ja siten siitä ei ole myöskään rangaistusta määrättynä.

Voi hyvä helvetti taas! Mitä se kertoo asennoitumisesta jos tällaiset asiat pitää erikseen lakiin kirjata?

Vuonna 2013 brittiorganisaatio Humane Africa julkaisi neljän kuukauden tutkimuksen 25 maaseudun yhteisöstä. Aineisto oli kerätty 2012. Tuona ajanjaksona noissa yhteisöissä yhteensä keskimäärin yksi lapsi per viikko joutui uhratuksi.

Maaseudulla (ja kyllähän nuo uskomukset tiukasti täällä Kampalassakin paikoitellen istuvat) veri tuo onnea, rikkautta. Lapsen veri on puhtaampaa ja siten tehokkaampaa. Yleensä kidnappaajana onkin joku lapsen sukulainen tai muuten vaan lähipiiriin kuuluva. "Jaa kappas. Naapurin kaksivuotias näkyy olevan yksin niiden kuistilla. Sillähän meikäläinen varmistaa Bugatti Veyronini saannin". Että pitäkääs vaan siskolikat varanne kun täältä lomille taas kohta tullaan...

Edelleen: Ugandassa tosiaan katoaa ANPPCAN:in (afrikkalainen lasten oikeuksien järjestö) vuoden 2009 tietojen mukaan 3000 muksua vuodessa. Suurinta osaa noista ei löydetä koskaan. Iso osa menee toki oletettavasti koti- tai muiksi orjiksi Ugandan sisälle, Englantiin tai hiekkamaihin mutta kuten sanottua, mitään varmaahan tuosta ei tiedä. Luulisi kuitenkin, että hengissä selvinneitä ilmaantuisi aina silloin tällöin takaisin ihmisten ilmoille?

Aika tuhtia settiä oli joo se artikkeli.

Toinen mukava juttu oli tehty Kampalan alueella kasvatettujen ja -myytävien elintarvikkeiden lyijypitoisuuksista. Eritoten juurekset olivat raskasta tavaraa. Nyt loppui porkkanan popsiminen ja bataatin mässytys. Kalaahan me olla juuri muutenkaan vedelty niin että sen suhteen ei tarvitse asioita paljon muuttaa.

Putkijätkää ei näy eikä kuulu.

http://www.monitor.co.ug/artsculture/Reviews/Child--sacrifice-faceless-crime-innocent-lives/-/691232/2679772/-/item/0/-/w2jtj2/-/index.html

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hilipati pippaa

Yksinhuoltaja tässä taas terve. Mukavasti menee.

Eilen illalla likkojen kylvyn jälkeen aloin kuuntelemaan että "ihan on niinkuin vesi lotisisi tuossa ruokailutilan ikkunan takana. Menin sitten pihalle asiaa pällistelemään ja kyllä. H2O:ta tuli katolta alas vaikkei satanutkaan. Sohoteltiin siinä yövartijan kanssa taskulampuilla katolle, tarkemmin sanottuna lämminvesivaraajallemme päin ja sieltähän se näytti tulevan.

Aamulla tilanne selvisi sitten paremmin. Eilen ehtoolla oli Kampalan kunnan vesijohtoverkostossa taas aikamoista paineen vaihtelua ja sehän oli possauttanut aurinkopaneeleilta varaajapönttöön johtavan gummiletkun kylkeen muutaman sentin haavan. Kävin asian ihan ite katolla tarkistamassa ja jesseä letkun ympäri ensiavuksi tilkitsemässä. Putkijuippi tulee huomenna.

Tuota ennen yöllä kolmelta kohtalon lapsi totesi että "on niin paljon kivempaa nukkua kaksistaan". Juu, hän nukkuikin sitten ihan hyvin. Meikäläinen ei niinkään kun tuli monoa, päätä ja muuta räpylää lomottiin.

Aamusella puuroa keittäessäni U. sitten tokaisi "Jaa. Joku koirista on kakanut tohon lattialle." Älysi se estää kohtalokasta niihin kindereihin koskemasta.

Lounasaikaan jyräsin Kololoon äänestyslappua tuhrimaan. Paitsi että eihän se konsulaatti ole enää siellä päinkään. Sain kuin sainkin isänmaan toimiston nykysijainnin selville ja homman suoritettua. On taas niinku lupa valittaa.








tiistai 7. huhtikuuta 2015

Hiljaista oli

Kävin taas ostarilla. Normaalisti näillä kellonlyömillä parkkihallissa saisi etsiä vapaata ruutua jne. Ei tarvinnut tänään. Turvapalveluita oli sen sijaan tarjolla normaalia vähän enemmän. Pyysivät portilla jopa nousemaan autosta että saivat syynätä paremmin. Mikäs siinä, työtäänhän vartijat vaan tekivät.

Viikonloppuna Ugandan poliisi oli laittanut tuolla keskustassa ja Gabalagalan bilealueella muutamia baareja ja ravintoloita säppiin koska nämä eivät olleet ottaneet onkeensa poliisin antamasta "ukkoja porteille heti!"-määräyksestä. Tämän ukaasinsa Reinikaiset antoivat sen jälkeen kun olivat saaneet tietoonsa/keksineet, että Nuoriso saattaisi suunnitella kulttuurimatkaa Jinja-Kampala välillä oleviin oppilaitoksiin.

Makereren yliopiston asutolassa hommat olivatkin sitten menneet vähän ammuskeluksi kun poliisit olivat käyneet nappaamassa sinne asettuneen kenialaisen somaliopiskelijan. Jannu oli kuulemma kiinnittänyt asuntolan muiden asukkien huomion premissien aktiivisella valokuvailullaan. Kuuleman mukaan hepun koneelta oli löytynyt myös normaalia ISIS-materiaalia, mm kuva, jossa hän poseerasi irtopään kanssa.

Suattaahan tuo ollannii. Suattaapi olla olemati. Ugandan poliisin pr-osasto kun ei välttämättä ole se kaikkein luotettavin informaatiolähde. Varmaa on kuitenkin että turvapalveluihin on nyt lisätty lihaa.

Lehdessä oli myös kuvia Suomessakin uutisoidusta Kenian Garissassa rauhanuskonnon sanomaa levittäneestä lakimies-muhiksesta. Ihan sharpin näköinen koulutettu jätkä näkyi olevan. Varsinkin siinä kuvassa jossa paskiainen oli räjäyttänyt itsensä jouduttuaan nalkkiin.

Muuta: Muistanette ainakin tällä näppäimistöllä runsaasti hilpeyttä ja myötähäpeää herättäneen Sunny Car Centerin? Osataan sitä muuallakin:

Ugandalainen "investointi pankkiiriliike" A Plus Associates Limited on onnistunut veivaamaan belgialaiselta sijoittajataholta 5,7 miljoonaa euroa. Jaa mitenkö?

Ugandalaiset ovat myyneet belgeille Kongon Demoraalisessa Tasavallassa "sijaineen" olemattoman kultakaivoksen osakkeita. Tarkemmin sanottuna belgit ovat olleet "perustamassa" kaivosta ja rahaa on tarvittu kaivoksen sähkötöitä yms. varten. Oli pitänyt saada rapia 600 kiloa kultaa sitten vastineeksi.

Afrikkalainen bisnesympäristö voi joskus olla sellainenkin.

Ei nyt taas muuta kun pitää plarata vaalikoneita. Huomiseen mennessä on saatava selville josko kirkkovene olisi tiivistänyt poliittista agendaansa ja tarjoaisi siten varteenotettavan vaihtoehdon aina turvalliselle Aku Ankalle.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kenia vol 2

Ei tarvitse varmaan taas muuta siitä sanoa.

Tämä pitkänperjantain postaus on mallia lyhyestä virsi kaunis noin muutenkin. Kylä on hiljentynyt pääsiäisen viettoon ja niin ollaan mekin.

Täkäläiset ovat hakeeneet kiivaasti syypäitä terrorisyyttäjän surmaan. Kaikkein auringontarkimman & loogisimman analyysin/ehdotuksen yleisen turvallisuuden parantamiseksi Kampalassa viime aikoina tapahtuneiden murhien tiimoilta esitti poliisikenraali Kale Kayihura.

Hänen mukaansa boda bodia/niiden kuljettajia pitää nyt ruveta tarkkailemaan paljon kovemmalla kädellä. Tämä sen vuoksi, että viime aikoina sattuneissa kolmessa "korkean profiilin murhassa" jokaisessa tekijät ovat ajaneet moottoripyörillä.

Ei tuohonkaan voi mitään oikein lisätä tai pois ottaa. On se niin fiksu lausunto.

Muuta: Eilen seistiin ruuhkassa kaksi tuntia.


Tänään ajeltiin ympäri kylää kun on hiljaisempaa. Namboolen stadionin vieressä nähtiin nämä. Ne ovat vuohia jotka ylittävät vilkkaan kehätien sillan rakenteita pitkin. "Who's that trip-traping on my bridge" said the troll.