Asmarassa ollaan taas. Oli aika kiireinen kolmisen viikkoa Suomessa/Saksassa mutta hey; kivaa oli. Ei maata armaampaa. Laukut tosin ovat Konstantinopolissa, olivat melkolailla koko koneelta koska turkkilaisella on matkalaukkusuma purettavanaan. Onneksi siellä on aika viileät kelit, laukut säilytetään katoksissa ja elintarvikkeet laukuissa ovat mallia "säilyy". Kohtalon lapsikin sai viisumin saavuttaessa.
Täällä koirat ovat hyvässä kunnossa, kiitos koiravahdin. Vähän oli kuulemma meinannut tulla kertaalleen mutkaa matkaan "kotosalle" tullessaan kun oli poliisia reitillä niin perkeleesti ja kundillamme kuitenkin on asmaralaiseksikin luokiteltavissa olevaa ulkonäköä vaikka meikäläistä parempaa finskaa pamiseekin.
Syynä noiden poliisien innokkuuteen oli edellisen, viitisen vuotta sitten sattuneen vallankaappausyrityksen paljastaneen entisen kenraalin/puolustus- ja nykyisen kaivosministerin murhayritys. Oli koitettu laskea läpi jollain ruutiporalla hänestä. Tämä heppu vissiin asuu meidän naapurina... Kyllä mä tiesin että siinä joku entinen kantapeikko majailee, niinkuin nyt koko tällä alueella, mutta että tuollainen. Äijä on hoidossa Abu Dhabissa jossa presidentti on vissiin käynyt häntä katsomassa. Hepun vaimoa ei oltu kuitenkaan päästetty ukkoaan katsomaan. Kertoo jotain luottamuksen tasosta. Meidän muuten pimeälle kadulle on näistä syistä meidän poissaollessa juuri tälle pätkälle ilmestynyt katulamppu. Ettei ihan pimeästä päästä seuraavaa yrittämään. Eli kyllähän tuostakin jotain voi päätellä maan sisäisestä tilasta. Tämä kaveri kun kuitenkin on viimeisiä vielä vapaalla/hengissä olevia vanhoja vapaussodan johdossa pyörineitä heppuja.
Pistivät myös Etiopian rajan kiinni tältä puolelta. Tai siis vaativat "normaaleja" papereita, normaalissa säätämisjärjestyksessä. Se oli sitten good bye Etiopian tori se. Toki tavallaan ymmärrän ratkaisun koska ei siihen kauhean kauan olisi enää mennyt että Eritrean jokainen nakfa olisi ollut rajan takana. Kun eihän siinä kaupankäynnissä ollut mitään kontrollia. Siinä olisi voinut olla ja sitä tietä verotuloja yms. mutta kun ei taju taas riittänyt täkäläisillä. Tuon(kin) seurauksena olivat kyllä kadut todella tyhjiä yöllä kun ei näkynyt etiopialaisia kauppiaita rahojaan tuhlaamassa viinaan ja huoriin.
Sudanissakin rekkuloivat kun koittavat al Bashiria ulostaa.