Hassanilla oli ollut mukava ilta kavereiden kanssa. Baarissa oli katseltu englantilaista jalkapalloa ja ugandalaisia tyttöjä. Saattoipa siinä illan mittaan muutama virvokekin mennä mutta yleisesti ottaen nyt kotiin marssiessaan Hassan oli kuitenkin päästään selvä. Piti ollakin sillä iltapäivällä oli määrä saada kasaan pieni kolumni The Daily Monitoriin.
Baari oli mennyt puoli neljältä kiinni ja Hassanin harmiksi moottoripyörätakseja ei ollut enää/vielä liikennöimässä. Bodakuskitkin kun tarvitsevat edes hitusen unta jossain kolossaan. Jos ei muualla niin ainakin jonkin huoltoaseman mittarikentän katoksen alla saattaa pyörän päällä vetäistä parin tunnin nokkaunet. Hassan joutui kävelemään kotiin hieman arveluttavan asuinalueen läpi. Avoviemärit haisivat ja litisivät kun rotat ja muut urbaanit villieläimet kiistelivät niissä aterioistaan.
Hassanin ohitettua erään talon nurkan hän huomasi saaneensa seuraajia. Siinä samassa viisi nuorta miestä ympäröi Hassanin ja ensimmäinen kevyt tönäisy horjutti Hassania, joka tajusi heti tilanteen vakavuuden.
"Ottakaa puhelin ja lompakko, en tee vastarintaa. Kunhan vaan päästätte mut menemään."
Ympäröivä jätkälauma naurahti Hassanille, joka kuuli patukan humahtavan äänen takaansa. Samassa Hassanin oikea jalka lähti hänen altaan ja potkut alkoivat sadella kohti maassa makaavaa avutonta uhria. Aikansa Hassania mukiloituaan nämä viisi väkivaltarikollista siirtyivät sivuun kuudennen henkilön tieltä.
Tämä mies nosti Hassanin murjottua päätä ylös mutaiselta tieltä ja sanoi otsikon sanat. Sitten hän tinttasi nyrkillään Hassanin unten maille, jonka jälkeen muu jengi heivasi tajuttoman Hassanin kuin jätesäkin avoviemäriin. Onneksi lietettä ei ollut paljoa ja Hassanin pää jäi visvaisen vedenpinnan ylle.
Aamun valjettua Hassan löydettiin ja ambulanssi kuljetti hänet sairaalaan, jossa diagnoosi oli poikki menneet sääri- ja pohjeluut sekä polven katkenneet etu-ja sivuristisiteet sekä kiinnityksestään revennyt etureisilihas. Jalan huiman turvotuksen vuoksi korjausleikkausta voitaisiin yrittää aikaisintaan viikon päästä. Jos siis Hassanin sukulaiset saisivat kasaan tarpeeksi voitelurahaa Hassanin saamiseksi leikkausjonon kärkipäähän. Kestäisi kauan että Hassan kävelisi taas ja hyvin todennäköisesti polvesta ei koskaan tulisi kunnollista.
Saattaisi myös olla niin, että Hassan ei enää koskaan ottaisi velkaa pimeiltä markkinoilta vedonlyöntejä varten ja jättäisi piikkiään ajallaan maksamatta.
The road goes on and on... Jatkoa Minunkin Afrikkani-blogille (rapo.vuodatus.net). Kampala jäi taakse, uusia asioita ihmetellään nyt Eritreassa.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
perjantai 29. toukokuuta 2015
Jassoo (älä sano jassoo!)
Jostain syystä tuo meidän nuorimmainen ei pidä ko. sanonnasta.
Vai että 600 miljoonaa veks koulutuksesta about kuukausi sen jälkeen kun kaksi hallituspuoluetta on ensi vakuuttanut koulutustakuuta yms? Hyvin vedetty. Ja kun nyt katselen AKT:n umpiänkyröiden kommentteja asioista niin täytyy vissiin myöntää, että olin turhan optimistinen sen yleislakon syntymisen ajoituksesta. Ei siihen taida paria-kolmea kuukautta mennä.
Täälläkin politiikka on käymistilassa. Parlamentissa joukko kansanedustajia veti ässää hihasta ja ehdotti, että 2016 vaaleja pitäisi siirtää jotta perustus- ja vaalilait saataisiin säädettyä kuranteimmiksi. Valitettavasti se tosin tarkoittaisi nykyisen parlamentin- ja presidentinkausien pidentymistä siksi kunnes nuo on saatu hoidettua mutta hei! Ihan Ugandan hyvää me tässä vaan ajetaan.
On ne ovelia!
Ok. Oppositio tuota ehdotti kanssa, mutta heidän pointtinsa oli alleviivata nykyisen (ja tulevan) hallituksen vaalilaki uudistusten olevan lähinnä naurettavan ja säälittävän välimaastossa. He myös ilmaisivat kantanaan, että vaalien siirtäminen ei saa johtaa NRM:n juntan vallassaolon pitkittymiseen epäselvällä mandaatilla. Toisin sanoen oppositio nykäisi tuolla maton omien jalkojensa alta.
Varmaa on kuitenkin se, että jos jotain ei vaalilaeille tehdä ennen M7 kuolemaa täällä tulee ongelmia.
Sitten muuta.
Yhdeksän miljoonaa ugandalaista näkee vuosittain nälkää. Tämä on about vartin verran koko väestöstä. Pudotusta vuoden 2011 tasoon on tullut 34 pinnaa.
Mulagon sairaalassa on taas varastettu vastasyntynyt vauva. Tällä hetkellä Ugandan parhaan valtiollisen sairaalan tahti näyttää olevan kadonnut vauva/vuosi.
Hallituksen ohjelma vihasaarnaavien ja oppilaitaan päin helvettiä kohtelevien madrasoiden sulkemiseksi on herättänyt taas parranpärinää. Sinänsä asiasta huomauttanut Kamulin districtin entinen puhemies Thomas Franz Kategere on oikeassa sanoessaan, että jos näitä julkisia koraanikouluja laitetaan kiinni, ne menevät vaan maan alle ja niissä opetettavasta asiasta tulee entistä tykympää. Madrasoiden sulkeminen on myös loukkaus uskonnonvapautta kohtaan. Sitten hän samaan hengenvetoon sanoo, että hallituksen tulisi luoda näille kouluille opetussuunnitelma ja valvoa sen toteuttamista.
Mmm. Jos hallitus tekee tuon ja sulkee madrasan KUN siellä ei opeteta hallituksen islam light-versiota niin mitäs sitten tapahtuu? Ok, sinikypärää pitäneen frendin mukaan esim. kymmenisen vuotta sitten Pakistanissa pari vuotta uudelleen koulutusta sai osan tällaisista saarnamiehistä ajattelemaan asioita ihan uudella tavalla. Siellä ei kuitenkaan puututtu uskonnolliseen saarnaamiseen vaan kapinaan yllyttämiseen. Ummaa koittaa jollain aikataululla pukata, täälläkin.
Valtion ensi vuoden budjettia on kanssa selitetty auki. Budjetti nousee 18 triljoonasta 24 triljoonaan shillinkiin. Tästä viitisen triljoonaa menee "valtion turvallisuuspalveluihin". Milläs tämä mälläys sitten meinataan rahoittaa?
Kuulemma maailmanlaajuisen korkotason laskulla, verotusta kehitämällä ja hallinnon eri haarojen kuluja tarkistamalla. Ehkä hippuisen tulee myös otettua lainaa ja avustuksia. Tarkemmin sanottuna Kiinasta on jo neuvoteltuna ja parlamentin hyväksyntää vailla kolmen miljardin jenkkitaalan (9 triljoonaa shillinkiä) laina. Tämä on toki virallisesti tarkoitettu Kampala-Mombasa rautatien rakentamiseen ja sitä varten on muurimaasta jo saatu 48 miljardia shillinkiä (14 miljoonaa euroa) hankkeen kartoittamiseksi. Ja näin. Virallisesti budjetissa on lainaa vain 360 miljardia shillinkiä (103 miljoonaa euroa).
Näin ollen Ugandan virallinen budjettihan näyttää olevan paremmin balanssissa kuin Suomen vastaava.
Joo. Ihan oikeasti: Noiden lukujen perusteella tuota budjetin kehitystä ei selitetä millään muulla kuin sillä, että nuo rautatierahat aiotaan ilmeisesti ns. kotata.
Sitten lopuksi kerrotaan, että hallitus on asettanut seitsenhenkisen komitean tutkimaan uhkapelaamisen, alkoholismin ja ympäriämpäri nussimisen syitä sekä noiden aiheuttamia sosiaalisia haittoja. Erityisesti tuo petsaamispuoli on kuulemma viime vuosina räjähtänyt eksponentiaaliseen kasvuun.
Kysyn vaan että millaista asiantuntemusta on vaadittu tuon komitean jäseneksi pääsemiseksi ja olisikohan niillä tarvetta hyvälle konsultille?

torstai 28. toukokuuta 2015
Austria, Australia. Potato tomato. Jotain mzunguja kuitenkin.
Viime vuoden lopulla kävi semmoinen tapaus että moottoripyörällä maailmaa kiertänyt australialais-pariskunta tuli Bemarillaan Mubenden districtissä auton yliajamiksi. Kummastakin henki pois, niinkuin nyt äkikseltään voi kuvitellakin auton ja moottoripyörän maantienopeuksisessa nokkakolarissa käyvän.
Yliajajaa ei ole tuntunut löytyvän oikein millään. Ei ennenkuin nyt. Koko district on tiennyt asiaan osallisen autoilijan nimen, mutta koska tämä on paikallisen poliisipäällikön hyvä ystävä, ei mitään ole tapahtunut.
Australian lähetystö Nairobissa oli kuitenkin saanut näistä asioista vihiä omissa tutkimuksissaan ja nyt juttu on sitten alkanut selvitä. Nairobista kun oli tullut oikein suurlähettiläs paikallisen poliisipomon, sen Kayihuran, pakeille vaatimaan normaalin ämpyilyn lopettamista. Näiltä onnettomuudessa kuoleilla ausseilla oli ollut mukanaan matkakassansa 50k dollaria, joka oli luonnollisesti kadonnut onnettomuuspaikalla. Uhreilta olivat hävinneet myös kaikki housut.
Tuon rahan varastamisen vielä ymmärrän (en siis hyväksy), ainakin näissä oloissa. Mutta millainen ihminen jumalauta varastaa tieliikenneonnettomuuden kuolonuhrilta kalsarit ja pikkuhousut jalasta?
Otsikointi viittaa muuten siihen, että lehti joka tästä asiasta uutisoi käyttää säännönmukaisesti australialaisiin viitatessaan sanaa "Austrian".
Muuta: Poliisi on saanut kiinni sen syyttäjäleidin murhasta epäillyn. Tai siis ne ainakin luulevat niin. Joku ihan random-boda boda kaveri ihan randomilta boda boda-pysäkiltä... Ja oikeastaan poliisi ei edes omien sanojensa mukaan pysty liittämään tätä nyt pidätettyä kaveria murhaan mutta "kyllä sillä jotain tekemistä asian kanssa on". Katsokaas kun...
Hupsis tupsis kuulkaa: Nyt on kanssa ilmennyt, että edesmennyt syyttäjä Kagezi oli ollut puhelimitse yhteydessä kuuteen aika korkean tahon poliisiin vain muutamia tunteja ennen murhaansa. Tämähän ei vielä tarkoita yhtään mitään sillä kyllähän syyttäjät poliisien kanssa ovat tekemisissä tämän tästä. Etenkin kun hän juuri oli avustamassa poliiseja niiden sheikkien murhien tutkimuksissa. Nuo murhat on nyt muuten virallisen Ugandan piirissä ilmeisesti laitettu ADF-organisaation piikkiin. Kovasti olivat edes sun takaisin puhelinlogien mukaan toisilleen soitelleet, poliisitkin. Eli jotain kovin akuuttia asiaa siellä on ollut.
43 ihmistä on tähän mennessä ollut pidätettynä asian tiimoilta. Ketään ei ole oikeuteen asti vielä saatu, eli on se hyvä kun nyt juuri löytyi varteenotettava ihan oikea tekijä.
En toki sano mitään epäileväni. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että aina kun afrikkalaisessa kleptokratiassa joku meinaa päästä mistään asiasta yhtään ns. jäljille, alkaa punaisten sillien armoton ympäriinsä heittely.
No joo, salilla käynnin aiheuttaman aivojen happivajeen synnyttämää spekulaatiotahan tämä nyt vain on. On muuten ikävä kirjoittaa kun hauislihakset kramppailevat ja pyrkivät vetämään naruja asentoon "broilerinsiivet". Auts.

tiistai 26. toukokuuta 2015
Muikeata porukkaa
Jaeltiin eilen avokätisiä bonuksia talonväelle hyvin hoidettujen hommien vuoksi. Tyytyväinen työntekijä on tuottavampi työntekijä plus että hävikkiähän ei meidän taloudessa täällä ole juurikaan esiintynyt. Ei edes sitä normaalia "otan prosentin tuosta"-meininkiä.
Se kotioloista. Katsotaanpas pitkästä aikaa tätä maata.
Kalangalan districtissä seisoo melkein kuudella miljoonalla eurolla rakennetut kaksi kalankäsittely linjaa käyttämättömänä. Ovat seisseet kahdeksan vuotta koskapa districtissä ei sähkö ole riittänyt. Toinen linjastoista on pyörinyt alle päivän. Paikan kunnossapitäjä on nyt huolissaan sillä koneet ovat alkaneet ruostua käsiin. Rahat näihin tuli islamilaiselta kehityspankilta.
Luulin tämänkaltaisen menon jääneen 70/80-luvulle. Suureksi onneksi Kalangalan alueelle on nyt saatu jatkuva sähkövirta joten myllyt pyörähtävät ihan tässä lähiaikoina täyteen höökiin. Ne on suunniteltu käsittelemään 70 tonnia kalaa kuukaudessa, joten vientituotteiden ja lisäarvon jauhamiseen tarkoitetulla lafkalla on edessään kissan päivät. Kalangalan districtin koko kalansalis on 31 tonnia kuunkierroksen aikana.
Mistä voidaankin kuriositeettina mainita Nigeria, tuo afrikkalainen öljymahti. Heidän matkapuhelinverkkonsa lopettaa toimintansa ihan tässä lähiaikoina. Syy tähän on maan polttoainepula. Matkapuhelinlinkit kun pidetään toiminnassa agregaateilla. Nigeria on antanut piut paut öljynjalostamoidensa kunnossapidon vaativille töille ja niinpä öljyntuottajamaa joutuu tuomaan polttoaineensa. Mihin heillä ei ole varaa koska öljyn hinta on nykyään niin alhainen. Pidän tätä tilannetta kohtalaisen uskomattomana saavutuksena, jopa Afrikan mittapuulla.
HIV jyllää ugandalaisissa kyläyhteisöissä koska sitä ei ihmisten mielestä ole olemassa. Tarkemmin sanottuna HIV on noituutta ja sen leviämistä ei voi estää. Tämänhän me jo kyllä tiesimmekin mutta muistutetaan siitä tässä ja nyt taas.
Täälläkin on poliisi taas ampunut aseettoman miehen. Missä ovat pöyristyneet kannanotot länsimaisten lehtien sivuilla? Bulopan kaupungissa väkijoukko oli halunnut lynkata miehen, jota epäiltiin vahvoin aihetodistein useista moottoripyörävarkauksista. Hengestään päässyt Fred Balenkani tuli ammutuksi kun hän yritti ottaa epäiltyä putkaan kuljettaneelta poliisilta pois sekä a)tätä epäiltyä ja b) ko. poliisi virkatykkiä. Fred oli saanutkin pyssyn itselleen mutta oli sitten väännön tuoksinassa pamauttanut varmistamattomalla aseella itseään mahaan.
Miss Uganda-kisojen alkukarsinnat ovat alkaneet. Jään seuraamaan mielenkiinnolla.
Jotain pikku itsemurha terroriuhkaa on kanssa kylässä päällä koska Ramadan lähestyy. Tämä uhkaus oli annettu uuden tansanialaisen Al Q:lle ja Al S:lle uskollisuutta vannovan harrastekerhon taholta. Korostan että tällä ei ole mitään tekemistä minkään maailmanuskonnon kanssa ja että ei olisi lännessä pitänyt piirtää niitä pilakuvia. Silloin ei olisi tätäkään tapahtunut.
Lopuksi: Ruandassa satoja ihmisiä oli puolitunkeutunut parlamenttiin tuomaan erilaisia lahjoja sekä vetoomuksen, jonka mukaan he haluavat presidentti Kagamen jatkavan presidenttinä maailman tappiin asti. Tästä syystä he olivat kertoneet parlamentille, että presidentinkausien maksimäärä 2 tulisi poistaa lainsäädännöstä. On varmaan kiva olla niin suosittu kuin mitä Kagame on.
Saisikohan tästä maasta kirjoitettua sellaisen Jammun Yrjö-kirjojen tyylisen tarinakokoelman?

maanantai 25. toukokuuta 2015
Satunnaista matkailua
Semmoista oli. Mukulat matkailivat
erinomaisen hienosti lentimissä ja niin tekivät myös aikuiset. Menomatkalla Air
Bryssel päätti puolestamme, että München on ihan turha paikka. Ei sinne kannata
mennä. Meidän Entebben kone oli myöhässä mutta sankarillisesti ponnistelemalla
ehdimme kuitenkin jatkolentomme portille sen ollessa vielä aivan normaalisti
auki. Portin väki oli kuitenkin päättänyt ettemme ehtisi koneeseen ja siten
paikkamme oli varmaan myyty ja meille oli buukattu Finskin suora
Bryssel-Helsinki lento. Käännyttivät meidät siis omalle palvelutiskilleen.
Jossa huomattiin että eihän meille mitään jatkolentoa ole varattuna.
Järjestyihän se sitten kuitenkin.
Matkalaukut eivät
kuitenkaan järjestyneet Helsinkiin, neljän tunnin Brysselissä vartoilusta huolimatta.
Finskillä ei ole enää
omaa laukkujen kuljettelupalvelua. Sen puolen hoitaa Matkahuolto. Koska
laskeutumispäivämme oli vappuaatto emme saaneet laukkuja vapunpäivänä. Se kun
on pyhä. Hämptonin matkahuolto on kiinni la & su. Sovimme Helsingissä, että
tulisimme sunnuntaina itse laukkumme hakemaan koskapa matkaisimme paatilla
päiväksi näyttämään lapsille miten ruotsalainen on suomipojan selkänahkasta
rakentanut itselleen komean pääkaupungin.
Joku aasi meni sitten
kuitenkin perjantaina ja latasi kassimme Matkahuollon varastoon. Josta niitä ei
saanut ulos. Lopulta kassimme tulivat tiistai-iltana. Viisi päivää sadan
kilometrin laukunsiirtoa varten on mielestäni kohtuu hidasta. Väitän, että
kottikärryillä olisi ollut nopeampaa toimintaa.
Suomessa oli kivaa,
mitä nyt kelit olivat miä olivat. Hommattiin kaartille fillarit ja niinpä U.
meni ja oppi fillaroinnin taidon oikein kunnolla. Pitkin poikin Tavastehusia
ajeltiin ja raittiista ilmasta nautittiin.
Liverpoolissakin
piipahdettiin aikuisten kesken Evertonia ja sambialais-irlantilaisia
katsomassa. Tulivat hienot ihmiset Sligosta varta vasten kaikin tavoin menneen
suuruutensa menettäneeseen satamakaupunkiin. Itselleni kävi vasta orjamuseossa
vieraillessa selväksi, miten iso osa Liverpoolin suuruuden päivien
perustuksista oli orjakaupan "ansiota". Sambialaisen rouvan
toivomuksesta emme kuitenkaan myyneet häntä... Sitä samaa rämäkkää huumoria oli
siis ilmassa mihin aikanaan heidän kanssaan Ugandassa jäätiin.
Laitan kuvia:
Oli juu vähän koleat kelit.
Vappua sano.
Pieni pala Berliiniä Hämeenlinnassa eli Verkatehdas. Minulla ei ole vaihtoehtoilua vastaan mitään. Oikeasti. Kysynpä silti: Miksi niitä huovutettuja puolimetrisiä kikkeleitä ja kaiken maailman kirkkoveneitä pitää tuoda aina näissä tiedostavissa paikoissa silmille? Eikö vähempi LBGT-vouhotus riittäisi? Olenko nyt suvaitsematon?
Saunassakin pääsi käymään, perinteisin menoin.
"Onks toi isompi kuin Titanic? Me ollaan puhuttu Titanicista koulussa."
"Toi on toinen vene!" "Se on toinen laiva." "Niin, toinen vene!"
"Onks toi Mumman talo?" "Se on Tuomiokirkko." "Onks toi Mumman talo?" "Se taas on Hotelli Torni." "Onks toi Mumman talo?" "Se on presidentinlinna." Jne.
Seisovassa pöydässä, tottakai. Oli touhu siistiytynyt siellä aika paljon ja tarjonta lisääntynyt/monipuolistunut. Nämä vetelivät kalanmunia tuelta. Paluumatkalla mentiin sitten sivistyneesti tilausravintolaan.
Ei tarvinne selittää?
Junibacken ja Eemelin talo.
Pepin kyökissä.
Leikkipuistot! Leikkipuistot ja puistot yleensä! Kyllä myö niistä niin naatittiin.
Mersey-joki. Lähdettiin siis vaimon kanssa kalinasaarelle.
Hotelli oli käytännössä tämän vieressä.
Albert Dock by night. Tapasta ja 2 for 1 drinkkejä.
Perjantaiaamuna aamiainen naamaan ja:
We salute you Dixie!
Herran mukaan oli nimetty myös 6000 puntaa pulittavien kausikorttilaisten kabinetti. Puku päällä pitää kulemma siellä olla ja minkään seuran värejä, ei edes kotijoukkueen, ei saa näkyä.
Boardroomin mattoa.
Itse board room. Vasemmalla esittelijänä toiminut rouvashenkilö josta huokui se, että tässä ei oltu vain töissä Sinisissä. Jota sitäkin oli kuulemma keritty tehdä viidenkymmenen vuoden ajan.

"Where's the Arteta money Bill?"
Ye old toffeeshop.
Sitten kotijoukkueen koppiin. Alan Ball sanoo jotain seinältä.
Kaksi koukkua/pelaaja, neljä kuntopyörää ja kaksi kylmävesiallasta. Melko askeettiset tilat on Old Ladyllä.
Joo.
Joo.
Oli "Z Carsin" aika. Mitä ei tietenkään saatu koska käytävän äänentoisto oli sökönä. Gotta love Everton!
Where the skies are grey. Park End.
Street End.
Kotipenkki. Kuriositeettinä pitää mainita, että tuo kolmas penkkirivi alkaa olla nurmen pinnan tasossa.
"Ei muuta kuin täydellisyys."
Ehkä jonain päivänä...
Käveltiin Stanley Parkissa.
Siellä tuli vastaan joku tällainen. Huomatkaas muuten vasemmassa alareunassa olevan vaimon takin väritys. Juu-u. Punaisessa meni läpi Goodison esittelyn. Piti oikein pyytää anteeksi sitä. Ei se sitä tahallaan tosin tehnyt. Sillä ei vaan ollut muun väristä rotsia pykälässä ja keli kyllä vaati vähän lämmintä ylle. Mordorissa ei luonnollisesti pelattu tuona viikonloppuna joten voitte silmiänne tihrustaen nähdä hääseurueen menossa juhlistamaan liittonsa alkua. Ressukat.
Liverpoolissa asiat ovat näin. Hyvässä hengessä mentiin.
Tätäkin joo. Perinteisiä ale-oluita oli kuitenkin harmittavan vähän tarjolla ja nekin olivat yleensä ns. bulkkikamaa. Kyllähän Liverpoolissakin pienpanimo-buumi on päällä mutta ne alueen perinteiset panimot ovat jo kerinneet katoamaan. Sääli.
Sitten tuli lauantai ja vielä isompi osa pienen pojan unelmista toteutui.
Fan zone. Perusmenoa, pinttiä ja ransuja.
"The Peoples pub" Goodisonin vieressä. "The Brick" kauempana oli niin täynnä että sekaan ei yksinkertaisesti mahtunut. No, oli täälläkin aika selvää ketä kannatettiin.
Meidän tontit. Odotin pahempaa.
Glawdys Streetin puolella Main Standilla siis.
"Kuselle vai tuopille? Molempia ei kerkiä tehdä."
Seula.
Pelihän oli Evertonille merkityksetön ja Sunderlandille elintärkeä. Vierasfanit olivatkin aika kannustustuulella ja laulu raikasi. "Are you watching, are you watching, are you watching Goodison!? Are you watching Goodison!" Matsin jälkeen tuli pikku buuaukset kotijoukkueelle. Saa nähdä miten Martinezin käy...
Prince Rupert's tower. Eli Evertonin kylän muinainen putka, nykyinen Liverpoolin kaupungin työkaluvarasto. Se torni siinä badgessa.
Sligo Rovers.
Asiallista mainontaa.
Orjajuttuja. Tuli uusi näkökulma Beatlesien "Penny Lane"-biisiin. Se tie kun on nimetty orjalaivan kapteenin mukaan.

Joku oli jättänyt kylpytakkinsakin sinne.
"The Pig & Whistle". Koko muun korttelin oli omistaja pistänyt parkkipaikaksi. Pubin talon oli jättänyt. Asiallinen ja aikas perinteinen juottola oli se.
Sitten tultiin takaisin Suomeen ja joku täytti 6.
Reikiä oli nolla koko porukalla.
Aamu Apparalla. Peace.
Iltapäivä Ahvenistolla. Ei-peace.
Tämä oli kuitenkin koko lomailun parasta antia. Hämptonissa on hyvä huristella.
Kaikki oli tallella Ugandan päässä ja olipa henkilöstö jopa selvittänyt ominpäin talon sähköongelmiakin. Pisteet siis Miltonille ja Hajiralle (joka oli asustelemassa tuossa naapurissa aina silloin tällöin kun me metkailtiin). Jobin postia oli tullut sen verran, että Hajiran velipoika oli hakattu viime viikonloppuna neljän aikaan kadulla siten, että toisesta polvesta ei enää varmaan ihan kuranttia tule. Jotain pikku pelivelkoja ilmeisesti peritty tms.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)