Sitä on Bob Mugabe. Jengi koittaa heittää kapuloita Robertin rattaisiin mutta turhaa on työnsä.
Nyt on nimittäin niin, että Bobin entinen varapresidenttikin on koittanut päästä eroon esimiehestään. Eukko (!) oli tuotattanut kotiinsa kaksi nigerialaista noitatohtoria ja sitten oli ryhdytty toimeen. Neljä kanaa oli nimetty osapuolten mukaan, hokkuspokkusta oli luettu ja sitten poispotkittu ex-varapressa oli teurastanut alastomana kanat.
Ei auttanut koska jätkä senkun porskuttaa. Bob sanoi synttäripäivällisellään myös että "Jumala on valinnut minut johtamaan Zimbabwea ikuisesti". Jumalaa ei ole vielä tavoitettu kommentin saamiseksi joten ootellaan niin jälleen se on kohta maalissa.
Muuta: Boda boda-renki Deus Ruhindi Mbararasta meni ja pisti puoli miljoonaa moponsa omistajan rahoja Arsenalille viime viikon Mestareiden liigan matsissa. Se on semmoinen viiden kuukauden tili hänelle. Monacohan sen matsin klaarasi. Deus lähti siitä paikasta kotikyläänsä karkuun/ruinaamaan rahua velan maksamiseen. Ei onnistunut ja perjantaina ankarana goonerina tunnettu Deus löytyi avokadopuusta Rengon keinusta.
Näitä sattuu aika paljon täällä. Ugandalaiset ovat nimittäin, viinanjuonnin ohella, kovia petsareita. Joka puolella on vedonlyöntifirmoja joissa voi futiksen lisäksi pistää rahansa menemään Etelä-Afrikan laukkakilpailuissa yms. Helkkari, mun parturini esimerkiksi kertoi jopa lyöneensä vetoa Suomen Veikkausliigasta. Jalkapalloahan nämä siis yleensä 1X2 ja pelipäivinä noissa vetopuljuissa onkin kadulle asti ulottuvat jonot. Näissä "virallisissa" paikoissa pelataan kuitenkin onneksi "vain" rahasta.
On sitä meinaan semmoisistakin kuullut että panokseksi on asetettu muija ja mukulat.
Paastonajan uutisia: Ugandalaisetkin paastoavat. Joku ei syö naudanlihaa, toinen ei vedä kessua (täkäläiset polttavat enemmän kuin malawilaiset). Yksi ei ota bisseä mutta teräviä voi kyllä napata. Ruokapaaston kanssa pitää kirkon mukaan olla tarkkana. Ronimisestakin voi pitää taukoa mutta siinä pitää olla tarkkana ettei partneri vedä poroja nokkaan.
Hyviä ortodokseja ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti