Näillä eväillä lähdetään hopoti hoi matkaan. Jos mennään kävelysafarille pitää kiinnostua pikkuötököistä sun muista "yöllä tästä on mennyt norsu"-tyylisistä jälkien bongaamisista. Myönnän toki, että ensimmäisellä kerralla noiden jälkien näkeminen on yleensä hubaa hommaa. Mutta kun on nähnyt yhden puhvelin paskan on oikeastaan nähnyt ne kaikki. Saatanallisperkeleellisesti purevien tse tse-kärpästen ja muiden, yleensä surisevien ja pörräävien ttunaamojen takia kävelyllä pitää olla pitkää hihaa ja punttia päällä. Tämä nyt on vielä ihan mukavaa tuonne aamu-kahdeksaan asti. About noilla kellonlyömillä Arska laittaa yleensä tehot kaakkoon ja se aloittaa muhin, pehin ja vaikka sun minkä muodostumisen. Puoli kymmenen maissa opas kaivaa repustaan muutaman termospullon ja rasiallisen keksejä koska on aika nauttia lisää sitä valopetroolilta maistuvaa mutta neljään metriin pohjan näyttävää kahvia. Jos siis sillä täytettäisiin vaikkapa uima-allas. Yhdentoista maissa savannilla muutamaa traditionaalista vatsalääkepuun lehteä maistanut vaeltaja pääsee kämpille pesemään kissanhiekan ja kuudentoista raparperin yht'aikaiselta nauttimiselta tuntuvaa purukalustoaan. Viimeisen tunnin verran on saattanut olla jo vähän kakkahätäkin.
Jos matkaajan valintana on ollut autoajelu ei tilanne juuri parane. Ajoneuvoon noustaan ja sitten ajaa jyrryytetään pitkin poikin pusikkoa. Puun latvassa vilahtaa lintu ja siitä sitten koitetaan napata kuvaa tai tarkennellaan kiikaria tirppaa kohti. Juuri kun vehkeet on saatu hollilleen päättää sininokkajänkäkurppa lehahtaa matkoihinsa. Muistikortille takertuu suttuinen digitaalizoomattu kuva otuksen pyrstöstä. Impalaa ja muuta antilooppia on liikkeellä laumoittain mutta ei niitäkään loputtomiin jaksa katsella. Puolinukuksissa siinä sitten koitat esittää kiinnostunutta kun eräopas näyttää lintukirjasta kuvaa jostain kottaraisesta "joka just lensi tuosta meidän päämme yli tuonne läpinäkemättömään puskaan". Oikein hyvä säkä jos käy niin nähdään seepran pääkallo tahi muu kaksi vuotta paikallaan jököttänyt reisiluu. Pysähdytään jollekin aukiolle, lisää norsun jalanjälkiä ja laihaa kahvia. Takaisin autoon, käsivarret alkavat jo punoittaa koska aurinkorasva unohtui kämpille. Yhdentoista maissa takaisin lodgelle, viimeisen tunnin verran on saattanut olla jo vähän kakkahätäkin.
Syödään lounas, joka yleensä näissä paikoissa on kyllä ok. Syödään sitä lounasta vähän liikaa. Käydään suihkussa. Mennään puolikoomassa pötkölleen omalle sängylle vaikka lodgen "julkiset" tilat ovat kauniisti sisustettuja. Siellä joutuu olemaan kuitenkin sosiaalisesti aktiivinen. Nukahdetaan ja herätään tunnin päästä uudestaan hikisenä. Aletaan valmistautua ilta-ajeluun joka on samanlainen kuin aamuajelu, sillä erolla tosin että sundowneriksi saa halutessaan viinaa ja Auringon laskettua (nämä laskut ovat kyllä yleensä aika vaikuttavia) ilmassa surraavien lentopaskiaisten määrä miljardikertaistuu. Lisäksi pimeässä erilaiset kuusituumaisilla piikeillä varustetut oksat pääsevät napsimaan varomatonta kyyditettävää oikein mukavasti naamioon. Saadaan heinäsirkka sieraimeen. Pimeässä valonheittimen kantomatkan äärirajoilla vilahtaa eläimen silmät. Lähdetään rytyyttämään kohti noita silmiä. Silmäpari osoitautuu taas yhdeksi impalaksi. Kuten seuraava. Ja sitä seuraava. Ja sitä seuraava. Päästään takaisin kämpille, syödään liikaa illallista. Juodaan kolme kaljaa ja viskihömpsy mutta ei tarpeeksi vettä. Näin saadaan aikaan pieni darra seuraavaksi aamuksi, jolloin sykli alkaa alusta.
Joo. Tuollaistakin se voi olla. Nyt ei ollut. Mentiin mukeloiden ehdoilla sillä fakta on että Ugandan luonnonpuistot eivät vedä vertoja eteläisen Afrikan tai Kenia/Tansanian lajivalikoimalle. Paitsi linnuissa ja gorilloissa. U:n toive oli nähdä norsu ja niitä kyllä jaagattiin oikein urakalla. Ei nähty. Osin siksi että heinä pusikossa oli melko korkeaa johtuen pitkälle venyneestä sadekaudesta.
Pitkä ajomatka oli. 370 km suuntaansa, mikä näillä teillä tarkoittaa semmoista kuutta ja puolta tuntia. Sinänsä pitää kyllä sanoa, että olosuhteisiin nähten baanat olivat kuosissa. Varsinkin Fort Portalista alas vienyt upouusi vuoristotie. Semmoinen "tässä olisi kiva ajaa isotehoisella autolla ylöspäin"-polku. Se oli itseasiassa niin uusi että sen pohjalta yhytimme toveri Yoweri Kaguta Musevenin seurueineen sitä avaamassa. M7 oli kuitenkin kaukaa viisaana lehahtanut paikalle venäläisellä helikopterillaan. Nähtiin sekin. Nähtiin myös kerrostalon korkuinen presidentin mainos Fort Portalissa. Siinä oli ukko ite ja joku nuorempi pukujannu sanomassa puhekuplalla "This is the man". Vaimolla on siitä puhelimessaan kuvaa.
Tuo presidentin paikalla olo oli aiheuttanut toimintaa paikallisissa varuskunnissakin. Katsokaas kun Lake Albert on siinä ihan vieressä ja sen takana on Kongo. Järven yli on kätevä ja kepoisa hujauttaa vaikka moottoriveneellä rellestämään. Siellä oli rynnärimiestä sitten ihan keskellä savannia passissa. Semlikin luonnonpuisto on siitä hassu, että sen läpi kulkee julkinen tie ja sitä tietähän sitten piti vahtia. Itse lodgen naapurissa on 40 sotilaan varuskunta, panssariautoilla varustettuna. Kätevän näköinen raskaan kk:n alusta se oli:
Semliki-lodge osoittautui hmmm... melkoisen hulppeaksi paikaksi. Neljätoista henkeä oli töissä meitä neljää paimentamassa. Kaksi kokkia, jotka takoivat pöytään aivan järjettömän hyvää apetta kerta toisensa jälkeen. Jokainen lautasellinen alku-ja pääruokia oli oikeasti kuin Michelin tähditetystä ravintolasta. Jälkiruoat olivat "ihan ookoo" ja se kahvi oli pahaa, niin kuin se aina on. Kaiken kaikkiaan oli hyvä reissu vaikkei niin elukoita nähtykään. Puska-ajelut muodostuivat sellaisiksi Junibackenin satujunassa ajelua vastaavaksi toiminnaksi. Oli kiva nähdä pienen kansan innostuneisuutta, varsinkin kun samalla tuli todistettua pienemmänkin olevan jo siinä iässä että tällaisia reissuja voi taas tehdä.
Laitan kuvasatoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti