3200ugx/1 $. Kuukaudessa turpaan liki 10%. Vuoden alusta käkeen 20,5 pinnaa. Firmat ovat alkaneet yhä enenevässä määrin vaatia maksujaan dollareissa.
Paikalliset tuotteet alkavat olla kohtuullisen hintaisia mutta bensapumpuilla tavataan sano. Nämä koittivat alkuvuodesta jonkin verran tukiostoilla tukea rahaansa mutta onhan se nyt selvää että äskettäin julkaistun budjetin perusteella inflaatio alkaa laukata. Ja eiköhän tuolla jossain painokoneet syydä laakerit punaisena shillinkiä markkinoille.
Muuta:
Eräs Kibulin moskeijan (ks. Uli uli ) sheikki oli eilen saanut ohiajaneelta boda bodalta kuulaa nahkaansa ja paratiisiin tuli lähtö. Hän oli yksi avoimesti Nakaseron moskeijan myyntiä vastustaneista sheikeistä. Kuka noita sitten tappaa onkin toinen kysymys. Gaddafin moskeijan väki vai hallitus (vai kummatkin), Al Shabaab... Jäämme seuraamaan. 9 vastaavassa asemassa ollutta kahdessa vuodessa tarkoittanee kuitenkin jonkin sortin "uskonpuhdistusta"? Summa summarum: Jatkavat ikiaikaista tappeluaan.
Asiasta puheen ollen: Kampalassa on ensimmäisen puolen vuoden aikana ilmoitettu yli 190 nuorten tyttöjen "saastutusta" (eli jonkin sortin raiskaustahan tuo tarkoittanee), 37 puskaraiskausta ja 96 murhaa.
Joskus taannoin tuolla vanhassa blogissa taisin mainita Acorns-koululla kolmisen vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, jossa kolmevuotias pikkutyttö hukkui ensimmäisenä koulupäivänään koulun uima-altaaseen? Likka oli lähtenyt käpöttelemään luokkahuoneestaan johon vanhempansa olilvat hänetvain jättäneet ja seuraukset olivat olleet karut.
Tästä tuli viime viikolla sitten tuomiot. Kaksi vuotta vettä ja leipää kahdelle opettajalle.
Lopuksi kerron vielä vaaleihin liittyen että Biubopen läntisessä vaalipiirissä tullaan näkemään mielenkiintoinen vaalikamppailu. Siellä ovat nimittäin vastakkain Mr John Bosco Mubiito ja Ms Agnes Hope Birungi. Mielenkiintoisen taistosta tekee se fakta, että nämä kaksi olivat vuoteen 2010 kahdentoista vuoden ajan aviopari. IRL Bold &Beautiful here!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti