Täällä on ollut taas hiljaisempaa. Mitä nyt Uganda ja Kongon Demokraattinen ovat ajautumassa ainakin pienimuotoiseen sotaan.
Kävi katsokaas Lake Albertilla sillä lailla jotta neljä ugandalaista poliisia ammuttiin kongon armeijan toimesta. Poliisit olivat lähteneet Kongon puolelta tulleiden salakalastajien perään jolloin kongolaiset olivat väijyttäneet heidät. Yksi poliiseista oli oli ollut hengissä vielä järven länsirannalle saavuttuaan mutta siellä oli tuoni kohdannut hänetkin, epämääräisissä oloissa.
Ugandan hallituksen kanta on: "Anti olla viimeinen kerta. Oikeasti."
Enkä minä tiedä niin sitten. Onhan tuolla lännessä elämöity juu viime aikoina siihen malliin, että mekään ei olla viitsitty, haluista huolimatta, paljon edes miettiä safaria.
Tuossa on kuitenkin vaan se vanha Ruhtinaan sääntö "sisäpolitiikka ei ole koskaan niin sekaisin, etteikö sitä korjaisi pikku sodalla." Ja kai sitä alueen ehdotonta ilmaherruutta pitäisi päästä kanssa esittelemään.
Otsikkoon: Tuo hoituu siten että kaikkien kaupallisten ajoneuvojen kuljettajien ajokortit mitätöidään ja tilalle pitää ostaa uudet, heinäkuun alkuun mennessä.
Koulun perheilypäivä oli ja meni. Kivaa oli. Ensi viikonloppuna pidetään parillisia myöhäis-seitsenvuotisia meillä. Vesiliukumäki on tilattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti