Täällä piteli vähän kiireitä kun oli myöhäistä synttäriä. Istuin altaan vieressä davidhasselhoffina ja katsoin ettei kukaan huku. Onnistuin tehtävässäni. Sieltä oli myös hyvä zoomailla sitä pihan menoa muutenkin. Hyvä dägähän siellä oli koko ajan päällä.
No joo. Oli mulla normaaliakin asiaa. Että mietitäänpäs taas:
Täällä on kylässä Etelä-Korean presidentti. Ja Turkin Erdogan. Niinpä se ainoa tie Entebbeen, jossa edelleen on se maan ainoa kansainvälinen lentokenttä, on taas kiinni. On ollut lauantaista asti ja tätä kivaa jatkuu keskiviikkoon.
Oikeasti. Se olisi noin suurinpiirtein sama jos kehä III:n kohdalle kaivettaisiin sata metriä leveä ja syvä oja. Just because I can.
Ei järjen häivää. Vaimonhan pitäisi toki lentää huomenna Addikseen.
Muuta: Parlamentin puhenainen kävi esi-isiensä alttarilla/kuppikivillä kiittämässä puhenaiseksi valintaansa ja nyt hän puolustautuukin sitten saatananpalvonta-syytöksiä vastaan.
Muutenkin meno on normaalia. 240 ugandalaista erikoislääkäriä on lähtenyt lompsimaan maasta viimeisen viiden vuoden aikana. Syyt: normaalit.
Jotain hyvääkin toki: Koska Etelä-Korean eukko niin Uganda pistää suhteitaan Pohjois-Koreaan himmeämmälle. PK:n jengiä kun on ollut täällä opettamassa UG:n poliiseille esim. kuinka Kalashnikovia käytetään. UG ei ole myöskään äänestänyt YK:ssa PK:ta vastaan since 2005.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti