tiistai 19. syyskuuta 2017

Billy Idol, I'd do anything

Saadakseni nuoruusvuoteni takaisin... Ei vaan. Kuka sitä Liippiksen latkimista ja biljardipallon lyöntiä silmät kiinni enää jaksaisi?

Se mulla tuossa oli mielessä, että eilen tuli tuon biisin verran vuosia siitä, kun kaikki viimeistään alkoi mennä täällä tuiksi. Pistivät lehtiä Aleksis Kiven veljesten verran kiinni rysäyksellä ja koko maan painotalot velvoitettiin lopettamaan kaikki työt, alkaen yökerhojen flyerien ja hääkutsujen painamisesta. Jos on kiinnostusta niin sen hiekkamaiden uutiskanavan sivuilta löytyy matskua, jonka näin äkikseltään luettuna voin kyllä allekirjoittaa. Hakuun vaan lontooksi muistan lehdistö kuoli päivän tämä maa. Toinen hassu on loppumaton anarkia anekdootti. Noihin liittyen:

Mulla on ollut tapana pitää aina tuota Lintu Sinisen lyhytviestipalvelua päällä kun duunailen koneella. Kokemus Kampalasta opetti että sieltä kaikkein nopeimmin sai hoteista hoteinta infoa paikallisista tapahtumista. No, täällä asia on tietysti hieman toisin. Ja niinpä tämä osuus viestinnästä on kanssa nyt näin, silleen pientä aktiivisuutta vaativana.

Anyways; Eilen rupesi virrassa olemaan juttua Iso-Britannian uutistoimiston lanseeraamista uusista nettikanavista tämän alueen kielille. Sitten tuli tuota vuosipäivä-uutista. Ornitologit löytävät kyllä ihan tämän kolkan nimelläkin.

Meni pari tuntia niin tuolla mäen päällä aktivoiduttiin ja voi veljet. Kyllä siinä tuli asiat laitettua paikoilleen.

Muuta asiaa: Eritrealaiselle yläkoulun liikunnanopelle on mahdottoman hankalaa ja fyysisesti uuvuttavaa vetää kolme liikuntatuntia päivässä. Kyllä kaksi on maksimi. Tässähän ei sinänsä ole hirveästi uutta, ei siellä Ugandan Adjumanissakaan maikoilla hommat suoraan sanoen ihan kauheasti painaneet. Aamulla tunti ja sitten iltapäivällä toinen. Väliajat mukulat olivat usein siellä kuin Ellun kanat luokissaan.

Pistetyöskentely/kiertoharjoittelu on myös hyvin epäilyttävää, sillä miten sitä siinä sitten vahtii kaikkien niiden 40 oppilaan oppivan sen kuperkeikan teon? Eee-hei. Ne laitetaan jonoon ja siitä sitten kuperkeikka valvovan silmän alla. Liikunnan opetustilojen ollessa rajalliset on vain yksi opettaja kerrallaan tulessa ja muut ovat vapaalla. Kysyttäessä "Oletteko koskaan olleet kummatkin samaan aikaan samalla tunnilla, jotta siis mahdollistuisi kaksi valvottua suorituspaikkaa?" oli vastaanotto kohtalaisen jäinen. "Vain yksi opettaja voi olla vastuussa tunnista."

Ns. "teoriatunteja" varten youtubesta kerättävään opetusvideo-pankkiin suhtauduttiin sentään posivilisesti.

"Noita jos o enemmä ni ei myö Antti viihytä..."  Vaikka eipä sillä; ei tuo liikunnan puoli ole välttämättä pyytänyt ketään avukseen vaan pyyntö on voinut aivan hyvin tulla oppilaitoksen johdon taholta. Ja sen verran olen ollut jutuissa että liikunnan ukkeli ei välttämättä ole ihan parhaissa väleissä toimiston kanssa. Että: "Kyl myö tullaa toimee ain. Sie älä Tassu suotta hättäile. Kato hää on kovin vanha. Tääl on vissii kaik opettajatkii kapiukkoloi, ja hyöhä ne o sotilaallisii. Mut ollaa myö ennenkii toimee tultu..."

Sunnuntaina käytiin U:n kanssa pyörälenkillä ja nähtiin se Asmaran kuuluisa Tankkien Hautausmaakin. Sen jälkeen siis kun oltiin yhytetty kusipäävartija kulman takaa työväenyhdistyksen baarista omin luvin kahveelta. Totuuden nimissä erilaista kuorma-autoa sun muuta Grazia siellä romukasassa nipussa näkyi enimmäkseen olevan, mutta kyllä siitä muurista muutaman T-55:n tornin pystyi BTRien ja Ällien lisäksi bongaamaan. Täytyy mennä sinne toiste oikein kunnon ajalla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti