Mutta ajapa norsun kanssa yhteen!
Kampala-Gulu maantiellä, luonnosuojelualueen rajalla, oli näin tapahtunut paikalliselle onnikalle. Ronsu oli ylittänyt tietä ja rajua ylinopeutta posottanut bussi (ne ajavat ihan hulluna tuollakin pätkällä) oli nassauttanut dumbon kylkeen. Bussikuskista henki pois välittömästi. Kaksi matkustajaa oli kanssa lopettanut hengittämisen kun dösä oli pyörinyt muutaman kerran katon kautta ympäri. Kymmenen vakavammin loukkaantunutta vietiin sairaalaan.
Osuman saanut elefantti oli jaksanut vielä puolen kilometrin päähän ja kuollut sitten sinne. Sitkeätä tekoa ovat kun ei edes sataakahtakymppiä kylkeen jysähtävä bussi saa henkeä pois heti. Norsun ruho siirrettiin metsään kompostoitumaan. Sen lihoja ei voi antaa paikalliselle yhteisölle koska "jos ne sattuvatkin tykkäämään siitä, alkaa välitön norsujen salametsästys".
Jos mun pitää täältä erkanemiseni suorittaa liikenneonnettomuudessa, olkoon se sitten norsukolari.
Ei muuta uutisoitavaa. Kummatkin mukulat ovat kotona kuumeessa (sitä on liikkeellä taas) ja huomenna on jälleen kansallinen vapaapäivä. Tällä kertaa muistetaan "sankareita". Vaimon Addiksesta tuomat uudet lenkkarit (täältä ei saa juoksukenkiä) pelaavat kanssa lenkillä ihan jees.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti