Kas kun semmoisia jumalattomuuksia on menty ehdottamaan, että täkäläisten kansanedustajien pitäisi maksaa veroja. Siis tuloveroja.
Ehei pojat. Ei sotaa näin käydä.
Parlamentti onkin nyt menossa tuon suon yli niin että heilahtaa ihan vaan sillä, että "jos me joudumme maksamaan veroja, me emme hyväksy valtion budjettia." Pyytävät jopa yleisöltä tukea tälle toimelleen.
Mietitäänpäs sitten tätä taas hetkinen.
Hjuuh.
Muuta: Niiden Mulagon liikenneympyrässä Besigyen kannattajien kurmoottamista harrastaneiden "siivilihenkilöiden" jutun tutkinta on palautunut Kampalan metropolialueen poliisin pöydälle eli minkäänlaista tutkimusta ei olla saatu aikaiseksi. Eikä tullakaan saamaan. Toisaalta olikos tämä nyt ihme kun "tutkiva" poliisikomisario oli suoraan asiasta "syytetyn" poliisipiirin päällikön alainen?
Talous: Ugandan valtion lainojen korkomenot nousivat viime vuonna, tänä nollakorkojen aikana 170 biljoonasta 250 biljoonaan. Osa tästä menee toki Shillingin sukeltelun piikkiin. Aika iso osa voidaan kuitenkin pistää myös jonkun muun seikan kontolle. Koko valtionvelka on kahdeksisen miljardia jenkkirahaa, kahden noista ollessa kuulemma patotöiden aiheuttamia. Jokaista ugandalaista kohti tuo tekee 400k shillinkiä eli keksimäärin about parin kuukauden liksan. Aika kehitysmaata.
Suomen osalta per asukas mennään muuten tällä hetkellä 18 669 eurossa.
Loppuun vielä Bubballe biisi. Tuli katsottua eilen rysvenäläiseltä streamilta Hakamettää ja täytyy sanoa, että kyllähän neljännen kerran putkeen onnen täytyy jo jollekulle muulle kuin muille hymyillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti