Siinäpä ugandalaisten vastaus kertomaani EU:n ja muutaman isomman lahjoittajamaan (UK, Irlanti,Saksa) lähettiläiden epäilyihin 2016 vaalien rehellisyydestä/luotettavuudesta.
On taas niin tutun kuulloista että.
Mikä muu kuin kolonia te olette jos teidän budjetistanne vaihtelevasti noin 1/3-1/4 on kehitysapua, 1/3 lainaa ja loput saatte itse kokoon? Plus se valtava NGO:iden maahan syytämä raha/apuvirta? Ainoastaan noiden lahjoittajatahojen ns. hyvä tahto sekä ajatukset siitä, että Uganda on itsenäinen valtio jota pitää auttaa, ei dominoida, on tuonut teille rahaa.
Mutta kääntykää vaan lisää sinne Kiinan suuntaan jos siltä tuntuu. Kyllä sieltä susi tulee aivan takuuvarmasti vastaan.
Se suivaantumisesta. Nyt muihin UG:n asioihin.
Ruuan hinta on alkanut nousta koska olivat ne kuivat ajat ja sato myöhästyi. Toukokuussa sapuskan hinta meni 6,4 pinnaa pohjoiseen. Shillinki taas matkaa etelään. Parissa viikossa takkiin on tullut 4 pojoa. Tuonti siis kallistuu... Pankit myös nostavat korkojaan ja tällä hetkellä ne ovat 23 prosentin pinnassa.
Kokonaisinflaation on arvioitu pysyttelevän vitosen kieppeillä mutta mitä lähemmäksi 2016 vaaleja mennään, sitä korkeammaksi se tulee nousemaan. Arviot 2016 kevään tilanteesta pyörivät 7 ja 9 prosentin välissä. Sanovatkin että "on tulossa kalliit vaalit". Jokainen voi siitä päätellä mitä se suomeksi meinaa. Tulee mitä erilaisimmilla tavoilla rahaa paljon kiertoon lyhyessä ajassa.
Siellä Kalangalan kalastusalueella on pistetty toimeen verollepano. Districtin kalatukkujen pomot on velvoitettu menemään aseistettujen turvamiesten kanssa fisumiesten luokse ja keräämään verot. Tämä siksi, että tähän mennessä veroista on hävinnyt vaatimattomat 75% suoraan veronkerääjien taskuihin. Aika Sakkeuksia.
Kampalassa 2000 maikkaa on ilman toukokuun palkkaansa. Muualla maassa tilanne on vähän huonompi. Onko sitten ihme että opettajat ovat vähän lakkoilleetkin? Lakko tosin on jo ohi mutta ihan kaikki kansankynttilät eivät ole vielä työmailleen palanneet. Niinpä heille on täytynyt teroittaa, että kohta ei sitten enää tarvitsekaan tulla röihin. Oppilaatkin siinä kärsivät (eli perus-"ettekö te ajattele lapsia" kortti on lyöty pöytään). Se on vähän muna vai kana-tilanne päällä siis. Ei meinaan hirveästi huvittaisi meikäläistäkään ilman palkkaa kateederilla stepata.
Lwengon districtin ja Kisekan sub countyn pomojen välille on puhjennut riita. Ensimmäinen veteli muutama aika sitten rottinkikepillä kansalaisia jotka eivät halunneet osallistua "community workiin" (mitä ikinä se sitten Ugandassa tarkoittaakaan). Jälkimmäinen ärähti asiasta ja niinpä nyt ensimmäinen syyttää jälkimmäistä juopoksi vaikka tämä on muslimi. Jälkimmäinen myöntää käyvänsä kyllä baareissa mutta toteaa sen olevan laillista.
24-vuotias Rebecca Namiru oli tammikuussa ollut miesystävänsä kanssa kääntymässä Kitendessä, Entebbe roadilla autollaan kohti kotiaan. Hän oli huomannut avolava poliisiauton ajavan rinnalle ja nähnyt yhden kytistä tähtäävän itseään konepistoolilla. Itse asiassa Rebeccaan oli tuossa vaiheessa osunut jo olkapäähän ja seuraava tuli käsivarteen. Poliisit olivat kuulemma olleet takaa-ajamassa varkaita. Tähän mennessä ei ole selvinnyt miten poliisit olivat sattuneet päättelemään juuri sen edellään ajaneen auton olleen täynnä varkaita. Lienee turha mainita että poliiseille ei tästä ole mitään jatkoseuraamuksia luvassa. Rebecca on edelleen sairaalassa yhä heikkenevässä kunnossa, kuula olkapäässään koska tuossa lasaretissa ei ole tietotaitoa sen poistamiseksi. Perheellä ei ole varaa siirtää häntä parempaan hoitolaan.
Kampalassa on saatu kiinni jengi, joka on ryöstänyt hengettömäksi ampumalla matatuja ja takseja. 7 kuskia on päässyt multiin näissä ryöstöissä. Poliisi sai 24 ihmistä asian tiimoilta pahnoille, joko suoraan ryöstöihin osallistumisesta tai varastetun tavaran hallussapidosta. 21 ajoneuvoa odottaa omistajaansa.
Poliisi kertoo samassa jutussa, että entisen pääministeri Mbabazin tyttären toimistoon tehty kotietsintä ei ollut millään muotoa poliittinen. Operaatioon osallistui myös Ugandan puolustusvoimat, jotka omassa tiedotteessaan selittivät kyseessä olleen "yksityisten turvallisuusfirmojen tason tarkistus koko Kampalan alueella". Ko. toimisto on Mbabazin tyttären omistaman turva-alan yrityksen käytössä. Yhteenkään muuhun vartijafirmaan ei oltu vastaavaa "tarkistusta" tehty.
Olipas siinä tarinoita. Tiistaisin yleensä on kun viikonlopun tapahtumat ehtivät toimittajille asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti