Jumansperkeles! Toinen FB-sessiointi kansallisen vesilaitoksen kanssa tuotti tulosta! Pojat kurvasivat kolmen kieppeissä pakulla tontille ja katso! Vartissa oli gaaggaputken patouma koukittu naapurin puolelta kohti alamäkeä. Kyä nyt kelpaa taas päkistää kuin mökin kaksikossa aikoinaan.
Lämmintä vettä ei oikein tämän jälkeen osaa edes kaivata.
Unehtui tuosta kouluraportista vielä pienen pieni tapaus perjantailta. Pitivät meinaan paloharjoituksen koko koulun päivänavauksen päätteeksi.
Olimme siinä kohtalon lapsen kanssa normaaliin tapaamme lähdössä ennen ruuhkaa, reppu tukevasti perjantain luomutorin tuotteilla topattuna kun saimme pienen vihjeen minuutin päästä tulevasta uli ulista. Niinpä hitaasti kiiruhtaen ehdimmekin koulun pääsisäänkäynnin läpi ulkoportille ja kerkisin jopa tarttua ko. liukuportin kahvaan samalla tarmolla, jolla puodin ripaan tarraudutaan perjantai-ehtoona viittä vaille kahdeksan.
"Uaaa Uaaaa Uaaaa" sanoi palopilli ja kohtalon lapsi säikähti moista, ruveten itkemään.
Osasto seis, likka syliin ja "Ei tässä mitään hätää ole."
Noiden viiden sekunnin aikana portinvartijalikka pyyhälsi eteeni ja koitti sulkea porttia. Ehdotin että "mitäs jos nyt kuitenkin päästät meidät pois ja laitat sen luukun sitten kiinni?"
Ei käynyt. "Palohälytys, kaikkien on mentävä koulun kentälle kokoontumispaikalle!" Tiks kiinni.
"Jaa että siis mun tarvitsee nyt noin niinkuin mennä teoriassa takaisin palavan rakennuksen läpi päästäkseni turvaan kun se turva on oikeasti tuossa pilkku ysin peltiportin takana? Sikseen toisekseen se tarkoittaisi sitä, että mun pitäisi kantaa tämä pelkäävä 2,5-vuotias noiden mylvivien sireenien ohi. Avaa nyt ttu se lukko, siihen menee kolme sekuntia."
Ei. Se lähti pois ja jätti meidät parin muun suljetun mutta ei-lukitun uksen taakse kuuntelemaan sitä ulinaa. Ei auttanut muu kuin mennä takaisin "palavaan" taloon. En todellakaan mennyt sinne kokoontumispaikalle, vaan marssin suorinta tietä, opettajien parkkipaikan läpi, ulos koulun premisseistä. Eivät ne sielläkään olisi porttia halunneet aukaista mutta mun naamasta varmaan näki että nyt ei ole aika ruveta mzungun kanssa pelleilemään.
Ok. Tämä pääportinvartija-neitokainen ei ole kyllä millään muotoa koskaan ollut se kaikkein tarkin navigaattori ja työtäänhän hän vai teki, tasan tarkkaan saamiensa ohjeiden mukaan. Mutta kyllä nyt vähän kai voisi sitä toistakin airoa välillä laskea veteen että joskus pääsisi sinne katiskallekin?
Kaksi ehtoota sitä tilannetta sitten purettiin. "Kova ääni, minä ei tykkää kovasta äänestä. Minua pelotti kova ääni. Iskä sano "ei hätää", kova ääni." Jne.
Annoin sähkopostilla harjoituksen onnistumisesta palautetta, samalla kun kyselin taas työtodistukseni saannin perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti