NRM:n esivaalit ovat menneet paikoin aivan kaaokseksi. Ei ole ollut tarpeeksi äänestyslappuja vaalipaikoilla ja kun niitä on sitten tuotu lisää, ovat kansalaiset hyökänneet puoluevirkailijoiden kimppuun ja syyttäneet näitä vaalivilpin yrityksestä. Kivet ovat lennelleet ja poliisi on ampunut kovilla, toistaiseksi kuitenkin lähinnä ilmaan. Vain yksi koipi oli Mityanan districtissä saanut vähän skraidua kimmokkeista pintaansa.
Erityisesti Itä-Ugandassa on löytynyt valmiiksi täytettyjä äänestyslappuja ja joissain paikoissa kaikkien ehdokkaiden nimiä ei ole "muistettu" painaa niihin. Täällä kun on "rasti ruutuun"-systeemi käytössä. Paikoitellen ehdokkaiden omia autoja on käytetty uurnien kuljetteluun koska "poliisilla ei ole ajoneuvoja". Vähemmän yllättäen näin kuljetetuista uurnista on löytynyt julma määrä kuljettajalleen suotuisia ääniä.
Wakison districtin naispaikan ehdokkaan (täällä on kiintiöitynä osa kansanedustajapaikoista naisille) piti olla vailla vastaehdokasta. Ei ollut näin äänestyspaperissa. Ja semmoista muuta normaalin organisoitua settiä.
Ainakin kymmenen hallituksen ministeriä oli eilen kello yhdentoista aikoihin menettämässä oman tonttinsa puoleen ehdokkaana. Istuvista kansanedustajista on kanssa aika liuta lähdössä jo tässä vaiheessa.
http://www.monitor.co.ug/News/National/NRM-big-shots-trail-in-primaries/-/688334/2932474/-/15jm51x/-/index.html
Muuta: Meidän vanha talo on jo vuokrattavana. Hintaa nykäisty 500$ ylöspäin ja mitään remontteja ei ole tehty. Välittäjällä tässä vanhat kuvat... Vaimo ajatteli soittaa välittäjälle ja kertoilla muutamalla sanalla tapauksesta.
Päivän pääasia on kuitenkin tässä:
It's alive! Käy, soi, kukkuu ja mitä noita muita termejä on? Lähtee taas kuin tykin suusta ja "Lyyäänkö V8 tulille?"
Kannen höyläystä, kannen tiivistettä, vesipumppua, termostaattia, seitsemää kokeiltua käytettyä viallista dieselruiskua ja sitten Dubaista tilattua toimivaa Boschin pruuttaa se vaati. Sekä rapia kymmentä viikkoa.
Bröm bröm sanoo bensalenkkari.
The road goes on and on... Jatkoa Minunkin Afrikkani-blogille (rapo.vuodatus.net). Kampala jäi taakse, uusia asioita ihmetellään nyt Eritreassa.
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
perjantai 23. lokakuuta 2015
Paavi tuloo
Koska tässä nyt ei niin kauheasti muuta kerrottavaa ole niin mainitaan nyt tämä.
Lugogon Game-kaupassa on ollut jo pari viikkoa vt. Pietarin pahvikuva toivottamassa ostostelijoita tervetulleiksi fasiliteetteihin. Pyhän Isän kun on määrä saapua maahan 27. marraskuuta. Tämän visiitin tiimoilta Kampalassa onkin sitten pistetty uuteen uskoon teitä joita paavi tulee käyttämään. Luojan kiitos emme enää asu Mbuyassa sillä silloinen kotikatumme Chwa II road on yksi perusparannetuista väylistä. Herralle ylistys myös siksi, että Vatikaanin edustusto oli meidän silloisesta talosta noin viidenkymmenen metrin päässä. Taivasten Valtakunta LTD:n maanpäällisen osaston CEO tulee viettämään yönsä siellä. Voinette meinaan kuvitella kuinka helppoa tulee noina vierailun aikoina olemaan oikealle polulle pyrkiminen erilaisista suojelusenkeleistä johtuen...
Muuta: Autoon on nyt tilattu dieselpumppua Dubaista. Eli ei ole vieläkään kuosissa mokoma ja vituttaahan se. On niin ihanan virkistävää ajella mopolla parinkymmenen litran vesipullojen kanssa yms.
Uusi talo alkaa tuntua yhä enenevässä määrin hyvältä ja syysloma on mennyt leppoisasti.
Viikonloppua ja Herran rauhaa.

tiistai 20. lokakuuta 2015
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit
Besigyen oppositiopuolue FDC meni ja pyysi YK:ta puuttumaan tämän maan tapahtumiin ennen kuin käsissä on Kenia2008-skenario. Tämä siis poliisin lisääntyneen väkivallan ynnä muun sellaisen keppostelun tiimoilta. Tähän "kehitykseen" otti tässä hiljan kantaa myös Human Rights Watch. Ugandan poliisin mediakeskuksesta kommentoitiin poliisin toimintaan kohdistuneita syytöksiä, no, heidän omalla tavallaan. Vielä ei sanoja "separatisti" ja "vieraan vallan agentti" käytetty mutta ei noidenkaan käyttö enää kaukana ole.
Crime Preventereitä on nyt maassa virallisesti... wait for it left hand side, wait for it: 171 930 kipaletta.
(Photo: David Kazungu)
Osa näistä militioista on nyt ilmaissut pettymyksensä koska hallitus ei maksakaan heille puhdasta tuohta lapaan, ainakaan paljoa. Heille kyllä annetaan kahvin-, puuvillan ja maissintaimia mutta ei niinkään fyffeä. Iso osa näistä kavereista on työttömiä ja he ovat olettaneet pääsevänsä näin hallituksen palkkalistoille. Nyt osa näistä interhamwoista onkin pakannut kamansa ja lähtenyt kotioppäin mutta kyllähän noista numeroista vielä sittenkin jää jäljelle aika kööri. Poliisikenraali Kayihuran mukaan nämä joukot ovat muuten ikivanhaa, jo 40 vuotta sitten aloitettua liikettä joten niissä ei ole mitään ihmettelemistä.
Kibaalen districtissä paikallisen metsähallituksen pomo meinasi tulla lynkatuksi kesken kokouksen. Asialla olivat "epävirallisen metsäteollisuuden" edustajat eli paikalliset sahurit, joita ei vähempää voisi kiinnostaa metsähallituksen suunnitelmat. Jotka siis eivät myöskään välttämättä aina ole kovinkaan luonnonsuojelullisia. Sademetsästä kun saa tosi hyvää sokeriruokopeltoa. Tämä tapahtui viikko sen jälkeen kun hallitus oli poistanut sotilaansa aluetta ja sen metsäpomoja suojaamasta.
On the personal level on ollut enämpi vähempi taloksi asettautumista ja nyt U:n syyslomaa. Joulunvietto-paikkaa on mietitty sekä sitä pitäisikö talouteen hommata lisää koiria. Olisi ridgeback-pari saannissa ja kun nyt niiden kanssa on alkuun päästy niin... Katellaan. Baarissa kävin perjantaina koulun hyvien ihmisten kanssa ja baarimikko tiesi mun olevan Suomesta. Ikuna koskaan en ole siinä juottolassa käynytkään. Tuli hippuisen paranoidi (soittakaa!) olo.
Loppuun public service announcement, this time without a guitar: Malawissa meinaa/oletetaan toisen peräkkäisen sadon menevän fiduiksi, eli siellä alkavat laarien pohjat jo näkyä vaikka seuraavaan satoon on aikaa vielä viitisen kuukautta. Kuivuutta ollut näes jo pidempään. 2,8 miljoonaa immeistä näin alustavasti on katselemassa nälkää.
Tähän väliin ei tarvita mitään moraalisaarnoja väestöräjähdyksestä yms.

perjantai 16. lokakuuta 2015
Se se on. Zokki.
Semmoisessa olen.
Meni meinaan BBC paljastamaan, että Ugandan hallitus on tilannut englantilaiselta "tietoturva"firmalta kehittyneen vakoiluohjelmiston jota on sitten käytetty pääasiassa eli ainoastaan paikallisen opposition systeemejä hakkerointiin. Näin saadulla informaatiolla on sitten vähän kiristelty opposition poliitikkoja jne.
http://www.bbc.com/news/uk-34529237
Tähän foorumin tyyliin Mietaan ja Pöllöliiton Alajan kuvat. He ovat yhtä yllättyneitä kuin minäkin:
Muuta: Oppositiopuolue FDC on haastanut poliisipomo Kayihuran maan korkeimpaan oikeuteen. Syynä tähän on se, että poliisi päästää NRM:n presidenttiehdokas M-sevenin (vaikka tätä ei siis olla vielä ko. postille valittu. Muistanette että tuo valitsemattomuus on ollut syynä muiden ehdokkaiden kulkemisen epäämiselle) rundailemaan kampanjaansa pitkin maata kun muut presidenttiehdokkaat eivät juuri Kampalasta ulos ole päässeet. Tulee varmaan legendaarisen jääkiekkohaastattelun mukaisesti Kayihuralle tukuttain "kakkua ja sakkoa saatana!"
Ei nyt juuri muuta. Jäi kortti toissapäivänä ostoskeskuksen automaattiin ja sitä koitin sitten saada pari päivää takaisin. Matkaa automaatilta sitä hoitavalle Barclaysin konttorille on 400 metriä. Automaatista sai kuitin, jonka mukaan piti ottaa tähän konttuuriin yhteyttä. Arvatkaas mikä oli vastaus siellä kun kysyin erinomaisen afrikkalaisen aktiiviselta ja "asiakas on aina väärässä, varsinkin jos se asiakas on valkoinen ja sitä pääsisi nyt pomputtamaan"-asenteella varustetulta asiakaspalvelun neitoselta että "voiskos sitä korttia saada takaisin niinkuin nyt/tänään?"
"Joo, aikaisintaan neljän päivän kuluttua."
Meni hermot ja mulla oli siitä paikasta uusi harrastus jonka sitten päätin eilen onnistuneesti. No, nytpähän tiedän sitten kyseisen ostoskeskuksen property managementistä lähtien ihmisiä. Olivat meinaan Village Mallillakin hieman ihmeissään kun vahingoittaahan pankin tuollainen käytäntö jo ostarinkin bisnestä. Barclaysin asiakaspalvelija sai myös konttorin pomolta palautetta.

tiistai 13. lokakuuta 2015
Kolmas kerta
Onneksi ei sanonut toden.
Käveltiin jälleen kouluun ja jälleen tyhjällä tiellä muhun osuttiin. Tällä kertaa kyseessä oli kääntyvän pikkumopon taakse rakennettu puinen kuljetuslaatikko. Takaan ja alleviivaan että kakaroiden kanssa kävellään niin reunassa kuin vaan pystytään.
Tällä kertaa sanoin jo todella rumia sanoja.
Täällä ovat edelleen jatkaneet opposition johtajien pidättelyjä kera vaaliteltoille pääsyn estämisen. Niin kuin viikonloppuna Besigyen kanssa:
(Photo: Abubaker Lubowa)
Ukko ei päässyt kotikyläänsä Rukungirissä joten hän päätti sitten olla myös poistumatta autostaan. Sieltä se tuulettelee kannattajilleen poliisin lavetilta. Täytyy sanoa että M7:n entinen fysioterapeutti/lääkäri on kyllä sitkeä sissi.
Muualla NRM:n kannattajat ovat boikotoimassa puolueen esivaaleja. On nimittäin käynyt ilmi että paikoitellen puolueen äänioikeutettuina jäseninä on jopa kuolleita. Eppäilevät epäluuloiset äänestäjät notta jottain vilunkiloita yrittääsivät paikallisviskaalit nuilla.
Talous: Se on kuulkaas nyt sillä lailla että ne ovat vaan nousseet kuljetus-/maahantuontikustannukset jotka hintoja nostavat. Land locked country ja silleen. Saivat kyllä sanottua sivulauseessa myös Shillingin dyykkaamisen.
I am the law-osasto: Perustuslaki-tuomioistuin sai kakaistua ulos päätöksen, jonka mukaan oman elämänsä Judge Dreddejä tullaan syyttämään mahdollisista väärinkäytöksistä yksityishenkilöinä. Poliisia instituutiona ei vastaajiksi hyväksytä. Tämä siksi että tietoon on alkanut tulla tapauksia joissa kansalaisia on poliisien toimesta (kyseessä on nyttemmin jo lakkautettu poliisin nopean toiminnan yksikkö) kidutettu, heiltä on viety autoja ja taloja sekä miljoonia shillinkejä nappulaa.
Sotavaltio: Niillä on ollut taas syyni. Raakkausprosentti on paikoin pyörinyt 84 prosentin paikkeilla."Huono terveys ja hygienia" ovat yleisimmät syyt C:n papereihin.
Muuta: Suomessa poliisi ryhtyi kyttäämään alle kuuden euron pitsoja. Kitkee semmoinen katsokaas harmaata taloutta. Tätä ennen ollaan tarkkailuun jo otettu lännestä tuleva nuuska kera idästä saapuvan tupakin. Samaan aikaan Espoossa on 9600 tietokonetta "kadoksissa", Kokoomus ja Kepu ryhtyvät pyörittämään vastaanottokeskuksia ja kai noita tuulivoimaloita ja muita moottorikelkkatehtaita, hallintarekisterejä, rakennusalaa jne...
En minä sitä sano etteikö noita känkkylöiden takahuoneita olisi eritoten näinä aikoina ehkä syytäkin ratsata mutta mutta. Tuo tyyli jolla kansalaisia kehotetaan ilmoittamaan pitää sisällään aika pahan klangin. Plus että esim. Kuopiossa on huhujen mukaan tasan poliisiasemaa vastapäätä myyty jo vuosia neljän euron lättyä, niitä myös ilmaisjakelulehdessä mainostaen.

lauantai 10. lokakuuta 2015
Sähöt poikki
Puolitoista päivää. Sen verran on afrikkalaistuttu ettei tullut edes mieleen eilen soittaa sähköfirmaan. "Normimenoa" sano..
Tänään tuli mieleen kysäistä asiasta ja Lord an' behold. Eihän ne edes tienneet että yksi kylän osa oli ilman virtaa. Ei ollut kukaan muukaan näes soittanut + luulisi sitä paikallisen sähköyhdistyksen miesten näkevän.... No juu.
Ei siinä mitään. Eilen grillattiin täällä ja tänään grillattiin SSV-veskarilla.
Siellä kävikin silleen hassusti että tuli jaettua vitsi jos toinenkin yhden paikallisen hyvin sivistyneen, itseäni muutaman vuoden nuoremman jannun kanssa. Puhuin myös perustellusti politiikkaa ja samaa mieltä oltiin.
Mao Mbabazi on ihan faijansa näköinen.
edit: Juu ja niin. Edellisen kämpän vuokraisännät mitä ilmeisimmin eivät ottaneet todesta sanojamme. Kävin siellä tiistaina ihan piruuttani avaimia viemässä ja kyllä: Siellä ne olivat uuden vuokralaisehdokkaan kanssa. "Tuo ja tuo ja tuo ja tuo... pitää korjata." Se eukko poltti muhun vähän päreitäänkin kun vastailin sen vuokralais-ehdokkaan(kin) kysymyksiin (juu vuotaa se katto, kyllä, samoin tekee allas kera markiisin. Joo, on viemäreissä ongelmaa ja edelleenkään ei tule kuumaa vettä vaikka nämä lupasivat homman hoituvan puoli vuotta sitten).
Sitten lähdin nauraen pois.

torstai 8. lokakuuta 2015
Esivaalit ovat alkaneet
Sehän tietää aina hauskaa aikaa. Mbalessakin kansa ryntäsi kadulle kun NRM:n sisäisten vaalien voittajaksi julistettiin herra Abdu Magoola. Yleisesti ottaen seudulla oli äänestetty herra Charles Wafulaa. Vaalikomission johtaja herra Bonny Wamunga meni kuitenkin ja julisti Magoolan voittajaksi ilman että ääniä oli edes laskettu.
Sattuuhan sitä.
NRM on muutenkin sekoillut noissa esivaaleissaan. Äskettäin he siirsivät presidentti ehdokkaansa valintaa kuukaudella. 29. tätä kuuta pitäisi Namboolen stadionilla toteuttaa tämä show. Tämä siirto ei tietenkään estänyt koko Ugandan vaalikomissiota jo hyväksymästä toveri Museveniä NRM:n ehdokkaaksi. Kun nyt muistelee kuinka Mbabazia ei päästetty rundailemaan vaalitilaisuuksiinsa koska hän ei ollut NRM:n ehdokas niin niin niin... Ei paljon logiikka paina juu kun Kekkosta uudelleenvalitaan.
Meinattiin eilen koulureissulla jäädä auton alle likkojen kanssa porukalla. Katsottiin aivan satavarma ylitysväli, astuttiin tielle ja oltiin keskellä risteystä kun sivultamme alamäkeen tullut auto kiihdytti vauhtiaan ja meni meidän edestämme ohitsemme, siis vastaantulijoiden kaistaa ajaen risteävälle kadulle edelleen vastaantulijoiden kaistalle kääntyen. Kun ei vaan voi jarruttaa jalankulkijoiden vuoksi. Vedin monoa kylkeen.
Huomenna on taas Ugandan itsenäisyyspäivä eli rilli kuumaksi sano.
tiistai 6. lokakuuta 2015
Melkein done, seuraa melko jäsentymätöntä tekstivirtaa
On ollut niin kivaa ettei sanotuksi saa. Sinänsä positiivista on se, että taisin selvitä sängyn pitkän sivun peukalon/ranteen seutuville putoamisesta säihkähdyksellä/korkeintaan peukun hiusmurtumalla...
Ugandalaisetkin ovat näin itsenäisyyspäivänsä alla olleet aktiivisina. Ruotsin lähetystöstäkin paljastui puolentoista miljoonan euron kavallus.
Talous sakkaa yhä kiihtyvällä tahdilla. Kokonais-inflaatio huitelee rapia seiskassa ja ruoan hinnan nousu kymmenenpilkkukahdessa. Nämä ovat siis taas virallisia lukuja. Vaaleihin on aikaa vielä puolisen vuotta joten eiköhän se vuoden 2011 ennätys 30,5% saada vielä nuijittua.
Mbale-Soroti ja Tororo-Mbale teiden pohjat/perustukset ovat ruvenneet pettämään. Tämä on siinä mielessä hassua että noita tienpätkiä ei ole vielä ehditty edes virallisesti avata. Uusiksi menevät.
Pajero on edelleen pajalla. Kansiremontin olivat joutuneet suorittamaan koska autoileva kansanosa viivytteli huoltoon viennissä, kehoituksista huolimatta. Autoilussakin pätee sanonta "oppia ikä kaikki"...
Muuten on mennyt ajoittaisia hermostumisia potiessa. Olen huomannut että olen tullut yhä allergisemmaksi tietynlaiselle käytökselle. Niinkuin vaikka sille, että ugandalainen ei nyt vaan yksinkertaisesti osaa a) seurata kellosta ajan kulumista, b) ajaa autoa/moottoripyörää tms ja c) antaa ymmärrettäviä selityksiä idioottimaiselle mielivaltailulleen.
Ensimmäinen on aika yksiselitteinen eikä siitä sen enempää. Tuo toinen... Koululla, jonne siis joka aamu likkojen kanssa kävelemme, vallitsee edelleen aivan täysi kaaos liikennejärjestelyjen suhteen. Tämä vain ja ainoastaan siksi että ihmiset eivät suostu noudattamaan ohjeistettuja kulkureittejä/-suuntia. Kun onhan se nyt niin kätevää jättää se Land Cruiser parkkiin keskelle risteystä. Ja tämä ei ole vitsi. Lisäksi alueella, jossa kävelee lapsia ja aikuisia tukuittain on aivan hyväksyttävää kaahailla vastaantulevien kaistalla.
Parasta näissä on ollut se, että meikäläiseen on pari kertaa jo osuttukin. Kerran autolla ja kerran bodalla.
C): Uintigaalaan meno. U. kun tuli valituksi koulun uintijoukkueeseen. Jostain aivan käsittämättömästä syystä edelleenkään mootoripyörällä liikkuva asiakas/vanhempi ei saa parkkeerata ajokkiaan sinne minne muut parkkeeraavat. "We don't allow bodas in at all." Sanoo koulun manageri, kirjaimellisesti nojaten samaan aikaan koulun parkkipaikalle pysäköityyn moottoripyörään.
Bonus: Perjantaina uudelle talolle tuli myrkyttäjät hommiin joten meikäläisen piti käydä hakemassa U. aiemmin koulusta.
Siellä on uusi sääntö: Vanhemmat eivät pääse porteista sisään ennen kuin kello on tasan kaksi. Sopii todella hienosti koulun mainostamaan "aina avoimet ovet tulla seuraamaan opetusta"-politiikkaan mutta ei nyt siitä. Portinvartijaa en voinut moittia sillä hän noudatti vain saamiaan ohjeita.
Onneksi näin kaltereiden takana entisen kouluavustajani ja pyysin häntä hakemaan jonkun toimistosta avaamaan gatea. Kun oli niin kuin hoppua.
Sieltä sitä sitten tultiin, HR:n pomon toimesta, ja ryhdyttiin huutamaan mulle kuin alaiselle. "Ai sulla on täällä ongelma? Mitä sä mua tänne pyydät ja teet sun ongelmasta mun ongelmaa?"
Olin hetken hiljaa ja katsoin ympärilleni. Muut paikalla jo olleet vanhemmat haukkoivat henkeään. Oikea sanamuoto olisi ehkä "olivat tyrmistyneitä". Tuntien sen jenkki-italo äidin, joka siinä takanani kohteluani kuunteli olen aivan varma että perästä on kuulunut.
Tyydyin vastaamaan HR:n akalle jotta "Tämähän on sun ongelmasi. Koitatko sä siis sanoa, että mä en saa lastani ulos täältä kesken päivän jos jotain sattuu?"
Ei se kuulemma koittanut niin sanoa. Olisi kuulemma vaan kiva jos koulua infottaisiin etukäteen tällaisestä. Oli pakko kuitata että olisihan se joo varmaan. Ihan yhtä kivaa kuin olisi kuulla koulun puolelta infoa siitä, että pieniltä loppuivat ranskantunnit. En huutanut, olin pikemminkin hyvin jäinen. On se nyt vittu että maksavaa asiakasta koitetaan pomottaa lotkonaamojen toimesta. Niinpä tulikin sitten lähetettyä ystävällinen mutta asioiden tilaa ja palvelusuhteiden suuntia muistuttava meili koulun toimistoon.
Aika pitkään ne pystyivät mun kanssa ihmisiksi olemaan.
Kuvia:

Helvetin ruman kiinalaisen kenkätelineen pakkaus. Kiinnittäkää huomionne vihreällä pohjalla olevaan tekstiin. WTF?
Uutta pihaa ja uutta keinua.
Vielä on jonkun verran aseteltavaa ja luonnollisesti suurin osa tavaroista on hukassa/jossain kaapissa tallessa.
Uusi pääase.
You were lucky to have a LAKE! There were a hundred and sixty of us living in a small shoebox in the middle of the road.
MP: Cardboard box?
TG: Aye.
MP: You were lucky. We lived for three months in a brown paper bag in a septic tank. We used to have to get up at six o'clock in the morning, clean the bag, eat a crust of stale bread, go to work down mill for fourteen hours a day week in-week out. When we got home, out Dad would thrash us to sleep with his belt!
Ennen Merseyn derbyä piti viritellä lautasta katolle. Toi on Kampalan keskusta.
Tank Hill.
Peukku-poloinen alkaa näyttää värejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)