Kävin myöhäisellä lounaalla tuolla leiriytymispaikan ravintelissa. Myöhäisellä siksi, että tiesin Ugandan valtion virallisten naistenpäivän juhlallisuuksien olevan telkkarissa tietyllä kellonlyömällä.
Sopii se maastopuku naisillekin. Kuvavirrasta päätellen se sopii aika monelle ihmiselle. Master of ceremony tykitti menemään vastaansanomattomasti.
Oli siinä taas poskessa pureskelemista kun raflan tarjoilijapoitsut innostuivat kävelemään marssien tahdissa, sillä tottahan nyt Naisten(kin) päivän juhlallisuuksiin pari(kymmentä) sotilasmarssia hienosti kuuluu. Ja puheita. Joita pitivät, hä hää, yksinomaan miehet.
Ja millaisia puheita ne olivatkaan kuulkaa! Siinä saivat perinteiset naisroolit kyytiä kun kehuttiin, kuinka meidän kaikkien tulee muistaa kiitollisuudella naisia heidän työnsä johdosta. He pitävät meistä huolta heti alusta saakka kantaessaan meitä kohduissaan. He ruokkivat meitä kun olemme vauvoja. He pitävät meistä huolta meidän ollessa lapsina heidän kodeissaan. Jne.
Sitten muistettiin kehua myös Mzee-presidenttiä, joka yhdistää kansan. MC lauloi hänen ylistystään marssin tahtiin.
Varoituksen sanojakin jaettiin. Oli kuulemma surullista nähdä, kuinka ihmiset jotka olivat aiemmin saaneet mitaleja eivät olleet laittaneet prenikoita rintaansa. Tavattomasti muistutettiin uusien mitalien saajia myös velvollisuuksista joita palkitseminen aikaansaa. Käytöksen pitää olla kuuliaista ja uskollista.
Tässä vaiheessa sain sapuskani mahaan piiloon ja nostin kytkintä.
Oli taas huikeata settiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti