Ja muita Koijärveltä tuttuja touhuja.
Eikäkö antoivat tänään korkeimmassa oikeudessa päätöksen noiden menneiden presidentinvaalien voittajasta. Ette muuten varmaan usko tätä: Museveni voitti. Juu-u, totta se on. Näin kävi.
Vaalikomission kantaa edustaneet lakimiehet kuittasivat kimpassa 264 tuhatta euroa. Ihan hyvä tili paskanpuhumisesta.
Besigye on edelleen kotiarestissa mutta eipä hätää. Ugandalaiset ovat kekseliäitä tuen osoitus keinoissaan. Perjantaisin jo pitäisi pukeutua herra tohtorin puolueen siniseen ja nyt on uusin villitys itsensä arestoiminen munalukoilla ja ketjuilla lyhtypylväisiin sun muihin julkisiin paikkoihin.
Besigye on edelleen sanonut että he eivät tule käyttämään väkivaltaa päästäkseen valtaan.
Mukonossa poliisin pomokin oli pitkänperjantain messun yhteydessä pyytänyt anteeksi seudun asukkailta "jos polliisi on teitä vähän kurmoottanut tässä viime aikoina. Katsokaas kun ihmisiähän mekin vaan ollaan."
Länsi-Ugandan Kasesessa (ja vähän idässäkin) ei ole edelleenkään paikoitellen pyydelty anteeksi ja ruumiitakin on syntynyt. Näitä rekkulointeja on väitetty etnis-pohjaisiksi mutta mutta mutta. Aika jännää etnistä kahakointia kun pääasiallisina kohteina ovat olleet poliisiasemat ja muut mestat paikat joista voi saada pyssyjä vähän enemmänkin kuin vain yhden. Näitä happeningejä oli viimeksi 2013 ja nyt taas. "Tanskanmaassa on jotain mätää".
Sain duunit tehtyä ja nyt on taas aikaa bloggailla. Tai ehkä "viitseliäisyys" on se oikea sana. Kun ei oikein ole jaksanut kirjoittaa kirjoittamasta päästyä.
The road goes on and on... Jatkoa Minunkin Afrikkani-blogille (rapo.vuodatus.net). Kampala jäi taakse, uusia asioita ihmetellään nyt Eritreassa.
torstai 31. maaliskuuta 2016
lauantai 19. maaliskuuta 2016
Ali. Tai yli.
Kotona ollaan eli Adjumani on taas nähty. Olihan se.
Kerron mun itseni kanssa samanikäisestä kuskista.
Herra on Kampalasta kotoisin ja tyyppiesimerkki siitä, että ei tarvitse olla kouluja käynyt jotta voi olla fiksu. Hän oli joskus 25 vuotta sitten keplotellut itsensä taksikuskiksi ja tehnyt sitä, mutta eihän toisen palveluksessa rikastumaan ikinä pääse. Niinpä jäbä oli ottanut sieltä, tuolta ja täältä lainaa ensimmäistä autoaan varten.
Oli mennyt viuluiksi se. Kas kun Kampala on tuon kuljetusalan puolesta tukossa ja se oli ollut sitä jo tuolloin. Ali oli ollut guusessa.
Sitten Ugandaan alkoi tulla pakolaisia. Ja toisin kuin aina oletetaan, nuo pakolaiset liikkuvat. Paljon.
Ali oli vienyt autonsa Adjumaniin ja siitä se oli lähtenyt. Nyt siellä on on neljä kiesiä ajossa, yksi "hotelli" erään pakolaissetlementin kauppakeskuksessa, kolme maksullista biljardipöytää alueen baareissa. Jne. Mitä Adjumanista ei saa, sitä saa Alilta.
Alilla oli mielipiteitä. Hänen suurin ihmetyksensä aihe oli Adjumanin väestö. Kas kun siellä on maata käyttämättömänä. Paljon. Siellä on pakolaisia. Paljon.
Maanomistajien ei tarvitsisi kuin mennä pakolaissettlementtiin ja sanoa, että "neljäsosa hehtaari ja sadosta 20% mulle". Halukkaiden jono ulottuisi Egyptiin asti. Mitään, absoluuttisen mitään ei tarvitsisi maanomistajan tehdä ja ilmaista rahaa tulisi.
Mutta kun ei.
Oli sillä paljon muitakin juttuja, mutta jotta ei menisi taas negailuksi niin annapa olla.
Besigye pysyy edelleen kotonaan ja Mbabazin tiimille on Vaalikomission toimesta annettu väärennetyt äänestyspaikkojen tuloslistat. Entistä salaisen palvelun pomoa, kenraali Sejusaa, ei syytetä sotaoikeudessa. Tästä huolimatta armeija pitää ukkoa vangittuna. Tämä on edelleen se sälli, joka ilmeisesti pystyisi halutessaan esittämään jopa todisteet edellistä vaalivilpeistä. Kas kun hän on ne järjestellyt. Virallisesti Sejusan syyte on sanasta sanaan "Osallistuminen partisaanipolitiikkaan, velvollisuuksien laiminlyönti ja tottelemattomuus". Nämä siis sotilaslainsäädännön perusteella. Ukko tosin on ollut eläkkeellä/syrjäänsiirrettynä jo kauan.
Yksityisomisteinen Nation Media Group julkaisi tiedotteen, jossa se vakuuttaa edelleen julkaisuissaan kertovansa totuuksia hyvän journalistisen tavan mukaan. Tämä tuli kaksi viikkoa sen jälkeen kun M7 moitti kyseistä mediaorganisaatiota itselleen vihamieliseksi. Tämän firman julkaisuja on mm. The Daily Monitor, joka on kertaalleen aikanaan ollut pari viikkoa suljettuna. Saas nähdä seuraako tästä jotain kivaa.

lauantai 12. maaliskuuta 2016
Vastuullista ja vastuutonta sananvapautta
Ugandassa puhutaan nyt siitä. Olenkohan mä jossain muuallakin kuullut käytettävän noita aivan samoja sanoja tästä asiasta puhuttaessa?
Kas kun nyt on niin, että hallitus haluaa uudella lakialoitteellaan Informaatio ministerille oikeuden laittaa minkä tahansa median säppiin ihan milloin vaan huvittaa. Onhan se toki ollut tähänkin asti mahdollista mutta nuo toimet on ensin pitänyt hyvyksyttää parlamentilla. Nyt parlamentti ollaan pudottamassa tuosta välistä turhana pois.
Tällä kuulemma ehkäistäisiin kansanmurhien syntyä.
Kritiikkiä lakialoitteelle on tullut mutta ei taida paljon auttaa.
Muuta: Kasesessa oppositio oli voittanut paikallisvaaleissa, NRM:n temppuiluita oli paljastunut ja nyt sitten on rytissyt. Arviolta 60 tyyppiä oli hyökännyt torstai-yönä kymmenen aikoihin pyssyjen, keihäiden ja machettejen sun muiden kanssa kolmen alueella partioineen sotilaan kimppuun. Sotilaat olivat ampua lojauttaneet kaksi suoraan multiin. Olivat mosurit myös saaneet pahaakin osumaa ja ovat tällä hetkellä hoidossa.
Naapurin Bundibugyon districtissä oli ollut sama meno viime kuussa. Siellä oli 10 ihmistä joutunut lautoihin.
Muutamuuta: Besigye on edelleen kotiarestissa vaikka tuolla kaupalla käydessäni olikin ilmassa huhupuhetta että ukko olisi taas päässyt livahtamaan kotoaan. Tätähän Besigye on ennenkin harrastanut, mm. pukeutumalla burkhaan. Ukko ei ole syytteessä mistään ja nyt jopa parlamentin puhenainen kyselee poliisipomo Kayihuralta että "MV?" Meinaan kun jopa maan pahimmassa vankilassa Luzirassa istuvia saa kuka vaan mennä tapaamaan. Besigyen kotiin ei saa mennä ja jos mies tulee metrinkin tonttinsa ulkopuolelle, heilahtaa taas häkki. Sisäministeri James Baba selitti tilannetta tyyliin "Niin kauan kun se ei tottele, me pidätetään sitä". NRM:n kansanedustajien mielestä parlamentin ei pidä puuttua tähän asiaan koska "Tämähän on vain poliisin työtä, ei valtiollinen asia."
Mbabazin lakimiehet pääsevät katsomaan districtien alkuperäisiä äänestystuloksia/-listoja/-whatevö (näitä ei varmaan ole tässä välissä ehditty "tohtoroida").
Ja viimeisenä M7 kertoo noin tunti sitten twiitissään (joita hän ei siis todellakaan itse kirjoittele), että "Only God, who appointed me, will remove me -- not Kizza Besigye, not the British, not the Americans or Twitter. Only God will remove me!"

torstai 10. maaliskuuta 2016
Höhöhöhö
Puskassa ollaan edelleen.
Tulin vain kertomaan, että koska Besigye ei yleisesti tunnetuista syistä ole kyennyt toimittamaan Ugandan korkeimmalle oikeudelle valitustaan/äänten uudelleenlaskenta vaatimustaan Mbabazi päätti tehdä sen.
Mbabazin tiimi halusi 49:n vaalipiirin äänet, eli niiden kaikkein pahimmin M7:n korruptoimien alueiden, uudelleenlaskettaviksi. Takaraja valitukselle oli eilen.
Ette ikinä arvaa mitä eilen illalla oli tapahtunut?
Poliisi oli mennyt Mbabazin lakimiesten toimistolle. He olivat pidättäneet toimiston vartijat. Sen jälkeen toimistoon oli murtauduttu ja läppärit sun muut arkistot oli viety.
Näillä toimiston vartijoilla on käytössään ns. "kuolleen miehen nappi". Eli tietyin välein on käytävä kuittaamassa kierros tehdyksi. Jos kuittia ei kuulu, ryntää paikalle vartsafirman stormtrooperit. Näin oli käynyt nytkin.
Stormtrooperitkin oli pidätetty ja heitetty Bombo roadin parakkeihin. Kaikki paikalla olleet silminnäkijätkin oli pakattu poliisin pakuun ja kyyditty putkaan.
Eli enää M7 ei viitsi edes leikkiä mitään demokratiaan viittaavaakaan.
Luonnollisesti Mbabazilla olivat kaikki tiedot muuallakin tallessa ja tutkintapyyntöä ollaan edelleen jätettämässä koska tähän iltaan asti Korkein Oikeus suostui takarajaa tuon yllättävän ja valitettavan murron vuoksi lykkäämään. Ans katsoo miten tästä jatketaan.

tiistai 8. maaliskuuta 2016
Naistenpäivää
Se on taas semmoinen tänään ja sen tiimoilta yleinen vapaa. Lenkillä käyty, jumpattu ja jälkihikoiltu on.
Kävin myöhäisellä lounaalla tuolla leiriytymispaikan ravintelissa. Myöhäisellä siksi, että tiesin Ugandan valtion virallisten naistenpäivän juhlallisuuksien olevan telkkarissa tietyllä kellonlyömällä.
Sopii se maastopuku naisillekin. Kuvavirrasta päätellen se sopii aika monelle ihmiselle. Master of ceremony tykitti menemään vastaansanomattomasti.
Oli siinä taas poskessa pureskelemista kun raflan tarjoilijapoitsut innostuivat kävelemään marssien tahdissa, sillä tottahan nyt Naisten(kin) päivän juhlallisuuksiin pari(kymmentä) sotilasmarssia hienosti kuuluu. Ja puheita. Joita pitivät, hä hää, yksinomaan miehet.
Ja millaisia puheita ne olivatkaan kuulkaa! Siinä saivat perinteiset naisroolit kyytiä kun kehuttiin, kuinka meidän kaikkien tulee muistaa kiitollisuudella naisia heidän työnsä johdosta. He pitävät meistä huolta heti alusta saakka kantaessaan meitä kohduissaan. He ruokkivat meitä kun olemme vauvoja. He pitävät meistä huolta meidän ollessa lapsina heidän kodeissaan. Jne.
Sitten muistettiin kehua myös Mzee-presidenttiä, joka yhdistää kansan. MC lauloi hänen ylistystään marssin tahtiin.
Varoituksen sanojakin jaettiin. Oli kuulemma surullista nähdä, kuinka ihmiset jotka olivat aiemmin saaneet mitaleja eivät olleet laittaneet prenikoita rintaansa. Tavattomasti muistutettiin uusien mitalien saajia myös velvollisuuksista joita palkitseminen aikaansaa. Käytöksen pitää olla kuuliaista ja uskollista.
Tässä vaiheessa sain sapuskani mahaan piiloon ja nostin kytkintä.
Oli taas huikeata settiä.

lauantai 5. maaliskuuta 2016
Näihin setiin ei aina pidä luottaman mutta
Lauantaita viettäen. Kävin lenkillä, kiertämässä paikallista keskuskenttää niin ettei tarvinnut väistellä/varoa liikennettä ja imeä samalla keuhkoja täyteen Afrikan punaista tomua. Leppoisaa lauantaita siis viettelen kun sain kuin sainkin eilen, sähkökatkoista huolimatta, naputeltua havainnot muistiin. Parin tunnin päästä alkaa Pohjois-Londoon tulikiven katkuinen derby ja sitten Everton ottaa taas nenään Goodisonilla.
Tuohon otsikkoon: Tohtori Kizza Besigye on päässyt linjoille ja julkaissut yhteenvetoa vaalien tapahtumista. Näin äkikseltään lukien näyttäisi olevan aikas rehellinen teksti, verraten siis niihin viesteihin joita vaalipäivänä kaikesta blokkailusta huolimatta maailmalle kuitenkin tihkui. Tosiasia on, että edes fanaattisimmat NRM:n kannattajat eivät juuri ole bilettäneet tuloksen johdosta.
En käännä tohtori Besigyen tekstiä vaan laitan sen tähän jotta on taas yksi paikka jossa se voi säilyä. Jutussa on joitain huolestuttaviakin piirteitä, varsinkin kun M7 sanoi melkolailla heti vaalituloksen julkistamisen jälkeen että "Tällä kaudella oppositio tullaan pyyhkimään pois poliittiselta kartalta."
Ennen tuota pitkähköä tekstiä kuitenkin muutamia randomeita kuvia:

The 2016 Uganda General Elections and the way forward.
Background:
After the 2011 elections, all political parties (including NRM) concurred that electoral and political reforms were necessary in order to have free and fair elections in 2016.

Proposed reforms were generated by various political formations; including, the Inter-Party Organisations Dialogue (IPOD-consisting of all parties represented in parliament), National Consultative Forum (NCF- consisting of all registered political parties and led by NRM), Citizens’ Coalition of Electoral Democracy in Uganda (CCEDU) and the National Consultation on Free and Fair Elections (NCFFE).
In spite of the NRM having fully participated in the various formations that presented reform proposals to government (executive) and parliament, Mr Museveni, the final authority in NRM decided that no electoral reforms would be undertaken ahead of 2016 elections. That’s what happened.
All parties and persons participating in the 2016 elections, therefore, knew that the elections would be inherently not free or fair. That’s why opposition parties and elements from the NRM were engaged in protracted discussions seeking to devise an appropriate strategy for contesting in an inherently manipulated and unfair election.
This is why my candidature adopted the strategy of a Defiance Campaign. Our clear understanding was that this was an election organised on the premise of injustice. A political defiance campaign entails informing the population about the injustice and enabling the people to organise and confront the injustice.
It’s important to note that a political defiance campaign is completely NON-VIOLENT. It employs well-informed citizens to non-violently challenge the injustices in the electoral process; protect against various forms of rigging on polling day; and ensure that the peoples’ will is respected. This was the purpose of the “POWER 10” system that we organised during the campaign.
Polling Day:
A lot has been talked about events of the polling days, 18th and 19th February. The main problems during voting included widespread disenfranchisement of voters, especially, in Kampala, Wakiso, Jinja, Iganga, and Mbale, with more than 2 million registered voters; arrest of polling agents; pre-ticking and stuffing of ballot boxes; widespread and systematic voter bribery; and denying polling agents their Results Declaration Forms.

Tallying and announcement of results:
What is now clear is that all the injustices undertaken prior and during voting failed to deliver victory to Mr museveni. As soon the Electoral Commission begun to announce the results at the Namboole Tally Centre, the alarm-bells started ringing. It became clear that many of the results they were announcing were different from the ones announced at the polling stations.
When the pattern of inconsistency was sustained, on 19th February, we decided to address the media and draw the public’s attention to this. We’d previously alerted the country about a house in Nagulu, Kampala, where, according to reliable information, manipulation of results from Districts was planned to take place. Ballot papers were also pre-ticked in this house.
It was at this point that the police stormed our Party Hqs and, under cover of teargas, arrested our Party President Maj Gen (rtd) Mugisha Muntu, FDC Mobiliser Ms Ingrid Turinawe and myself. Our Headquarters was taken over, ransacked and kept under police control up to now.
From 19th February (the day before the announcement of final results by EC) up to now, I’ve been under police detention- either in police cells or at my Kasangati home. Access to our Party leaders and lawyers was very limited.
Several of our District Party offices have also been attacked and hundreds of our Party officials and polling agents have been detained countrywide.
It is this Police/Military operation that crippled our effort of gathering evidence and evaluating it for purposes of preparing an election petition as provided for in the Constitution.
The Constitution gives an aggrieved parliamentary candidate 30 days within which to petition. However, a presidential candidate who’s supposed to collect evidence from 281 constituencies, exclusively by affidavit (statement sworn before a lawyer), has only 10 days to do so.
The stealing of the 2016 presidential election was so clumsy and exaggerated that the Police/ Military forces had to intervene directly to stop its exposure. Even biased courts like ours could not be relied upon to protect the fraud. That’s why the electoral process was overthrown! What happened is, for all intents and purposes, a military coup. Kampala remains under “siege”, with streets reminiscent of February 1971, in the aftermath of Gen Idi Amin coup!
It may be easy to fake results, but it’s not easy to fake people’s response. There was absolutely no celebration on the announcement of the fraudulent declaration of Mr Museveni as a winner of 2016 elections. Even NRM members knew that the EC announcement was not true!
Our results:
I can confidently inform Ugandans that we undoubtedly won the elections. Even with the unprecedented effort of the Police, Military and Intelligence Services to deny us our results, we now have enough to go by in claiming our victory.

We also discovered many clearly anomalous results- including over one hundred polling stations, in Kiruhura District, where 100% of registered voters cast their votes and all voted for Mr Museveni, without a single spoilt ballot paper!!
We also have horrific accounts of what happened in the Karamoja region. In most of the region, it was a military/police/mafia operation, rather than an election conducted by EC according to the law.
The way forward:
It’s on the basis of the information in our possession that we’ve demanded for an Independent Audit of the 2016 presidential election. This would mean that we would politically agree on a process of election audit that’s not presently provided for in the law, since the one provided was overthrown.

This would, basically, mean agreeing on independent auditors and supervisors that would work with representatives of candidates and the EC to carry out the audit. All candidates would commit themselves to respect the outcome of the audit. This can be conclusively done before the expiry of the current term of Government.
All peace-loving Ugandans, East Africans, Africans and members of the International Community are called upon to play a role in working towards the Independent Audit.
If this is not agreed upon, then we’ll have to proceed and exercise the mandate that was clearly given to us by the people of Uganda. We cannot let down the millions of people who supported our campaign, braved the harassment and intimidation, persevered in long queues without voting materials etc, and eventually delivered the victory.
We shall form government as mandated by our people- the Peoples’ Government.
This is the critical moment for our political defiance campaign. Let’s all remember that Government power comes from cooperation, submission and obedience of the population. If the population withholds it’s cooperation, submission and obedience, the government loses power.
I ask all our people to remain strong and vigilant, especially, members of Power 10. We shall call for non-violent actions that disempower the regime seeking to impose itself on our country. We may have to make some sacrifices and should be prepared to do so. I am confident that our people’s resolve to have non-violent change of leadership for the first time will become a reality in 2016.
One Uganda, One people!
For God and my country.
Kizza-Besigye.
torstai 3. maaliskuuta 2016
Orthopedic, Dr. Martens good for
Millaista on olla konsulttina puskassa?
No, menetteleehän tämä. Kuuma tosin on ja vähän tarvittiin pelisilmää että sain lopulta rivari-hostellin päätykämppään itseni muutettua. Nyt on betoni-kopissa ikkuna joka huoneessa jotta ilmakin kiertää.
Duunit koostuvat aamulla pusikko-kouluihin ajelusta (absurdia kuulla joka aamu paikallisen sporttiradion tunnarina Sandstormia, keskellä Afrikan savannia. Se on epävirallinen Maamme-laulu), niiden katsastamisesta, opettajien haastattelemisesta ja tuntiensa observoinnista. Viisi-kuusi tuntia siellä, sitten lounasta napaan. Fish & chips/riisi+pavut ovat varma vaihtoehto koska uppopaisto tappaa talossa ja puutarhassa. Käristetyt vuohenpalat ovat kanssa hyviä, mutta niiden kanssa pitää olla tarkkana koskapa lokaaleimmissa mestoissa siellä on joukossa sitten maksat, munuaiset ja pallit. Näitäkin tuli sitten maistettua. Maksasta tosin pidän noin muutenkin.
Sitten kämpille ja hakkaamaan havaintoja biteiksi. Tähän menee yleensä semmoisen kahdesta kolmeen tuntia. Että aika täysiä päiviä sinänsä. Protestantti minussa silti ulisee.
Kas kun tämähän on ihan hauskaa vaikka välillä tuo jollain tavalla asiallisen englannin naputtelu raskauttaakin. Koitan näes pitää mielessäni, että ei tätä joka maikkajannu pääse kuitenkaan urallaan tekemään.
Hiljaisuuden retriittiä keljassani noin muuten. Aamulla lähtö on niin aikaisin että Youth Centerin kyökki ei vielä toimita aamupalaa. Niin että pussipuuroja (omena-kaneli on muuten oikeasti ihan hyvää) ja murukahvia. Sekään ei haittaa koska tuo ravinteli tarjoilisi murukahvia ja keitettyjä kananmunia. Illalla sitten kuntopiiriä ja joogaa kera imuroitujen videoiden. Säästelen Kylo Reniä... Sekä kyrpiintymistä omaan ajattelemattomuuteen. On mukava huomata että putkista ei jumppailun päälle tule vodaa. Vaikka hienovaraisena vihjeenä suihkun lattialla on palju veden varastointia varten. Onneksi opin kerrasta.
Tokihan se on vähän outoa olla kotoväestä näin kauan erossa ensimmäistä kertaa. Varsinkin kun Vaimo on samaan aikaan J'burgissa.
Suosittelen kaikille Afrikan asiantuntijoille. Tulkaa kokeilemaan.
Ok. Alkaa olla vittuilun ja servauksen makua. Lopetan tältä erää tähän

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)