Turun isku ryöpsäytti vihapuheen valloilleen – pelkkä somessa tykkääminen ja jakaminen voi olla rikoshttps://yle.fi/uutiset/3-9791371
Turun puukotusten jälkeen poliisin vihapuhetutkintaryhmän selvitettäväksi on tullut muutama tapaus.
Vihapuhetta tutkiva poliisi toivoo malttia kiivaana vellovaan somekirjoitteluun. Moni ei tule ajatelleeksi, että jopa vihapuheen eteenpäin jakaminen ja siitä tykkääminen voivat olla rangaistavia tekoja.
– Jos epäilee, että kyse on rangaistavasta vihapuheesta, ei kannata tykätä eikä jakaa eteenpäin, tutkinnanjohtaja Jouni Niskanen poliisin vihapuhetutkintaryhmästä sanoo.
Somekirjoittelussa Niskanen varoittaa etenkin turhasta yleistämisestä.
– Ei oteta hampaisiin koko kansanryhmää, eikä myöskään kohdisteta yksittäisiin henkilöihin esimerkiksi laittomia uhkauksia tai kunnianloukkauksia.
Vihapuhe on Niskasen mukaan omiaan lisäämään vaaraa, että kaduillakin ryhdytään väkivallantekoihin. Somessa jokainen voi omalta osaltaan liennyttää keskustelua.
– Lisäksi kannattaa ilmoittaa näistä tapauksista välittömästi poliisille.
Valtakunnallinen poliisin vihapuhetutkintaryhmä perustettiin keväällä ehkäisemään ja tutkimaan netin vihapuhetta. Turun puukotusten jälkeen ryhmälle on tullut maltillisesti ilmoituksia. Selvitettävänä on muutama tapaus.
– Toki on niin, että tyypillisesti ilmoituksia tulee viiveellä, Jouni Niskanen toteaa.
- SUOMEN LAKI EI TUNNE EDELLEENKÄÄN VIHAPUHETTA.
- "LIKE" NAPPULAN PAINAMISTA VIHATARKOITUKSESSA SE EI MYÖSKÄÄN TUNNE.
- AIKA HARVASSA OVAT NE SOMEKIRJOITTELUN LIETSOMAT VÄKIVALLANTEOT OLLEET. ELLEI SIIS JIHADISTIEN KIRJOITTELUJA LASKETA.
- KYTÄTKÄÄ TOISIANNE. OPETTAKAA LAPSENNEKIN KYTTÄÄMÄÄN.
Semmoinen on kuulkaas... aika banaanitasavaltaa.
Sitten toinen:
Turun terrori-iskun tehnyt marokkolainen Abderrahman Mechkah kävi koko viime lukuvuoden opetuksessa turkulaisessa yläkoulussa.Turun sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen vahvistaa, että tekijä oli yläkoulussa perusopetukseen valmistavassa Valmo-opetuksessa elokuusta 2016 kesäkuuhun 2017.Turun Sanomien tietojen mukaan kysymyksessä oli Puropellon koulu.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3626725/Terroriiskun+tekija+kavi+vuoden+Puropellon+ylakoulua
Ottamatta nyt sitten kantaa niihin väitteisiin, joiden mukaan turvapaikanhakijoiden piti olla rikkauksia, voimavaroja ja avaruuuslentäjäsydänkirurgeja jokaisen. Siis sellaista sakkia joiden ei todellakaan tarvitsisi osallistua perusopetukseen valmistavaan opetukseen, niin sanonpahan vaan että tästä kaverista oli varoitettu jo 2017 alussa. Tuolloin syynä oli ilmaistu halukkuus liittyä ISIS:in riveihin. Itse asiassa hän on jo kolttostellut ennen Suomeen tuloaan Saksassa.
Mitenkähän on mahdollista, että noiden tempausten jälkeen kundin on annettu käydä lukuvuosi loppuun tavallisella suomalaisella yläkoululla? En yhtään ihmettele että ko. koulun vanhemmat ovat nyt vähän "tuohtuneita".
Siellä on hei nyt todistetusti ISIS yläkouluissa! Miettikääpäs sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti