Maksoin, henkilökunnan pyynnöstä, heille heidän joulubonarinsa tänään. Kuten saatatte muistaa/tietää, meillä henkilökunta on hyvin palkattua eli kuittaavat noin 1,5Xmarkkinahintaa verrattain leppoisasta työpanoksestaan. Muitakin etuja tulee. Viimeisimpinä mm. lastenhoitajan mukulalle silmälasit a' hänen puolen kuun liksansa ja puutarhurille kuuden viikon täydennyskurssi puutarhanhoidosta/kestävästä viljelystä, joka kokonaisuudessaan vastasi hänen kuukauden palkkansa. Lääkärinkulut sun muut tottakai siihen päälle. Lainaa tarvittaessa jne.
Tämä siis turvallisuussyistäkin eli "don't bite the hand that feeds you".
Bonus/joululahja oli tänäkin vuonna puolen kuun liksa. Se yksistään vastaa vuositasolle 5% palkankorotusta. Palkkoja tarkistetaan myös aina tammikuussa inflaation mukaan.
Just. Lastenhoitaja, joka nyt ei ihan suurin talousnero noin muutenkaan ole, oli selvästi pettynyt.
Massa on nyt hieman äreänä täkäläisen ymmärryskyvyn johdosta.
Muuten Massa on sahaillut pokasahalla bougainvillean/ihmeköynnöksen rankoja rosvopaistille soveltuvaan mittaan.
Besigye oli taas pidätetty eilen Gulussa ja shillinki on taas sukeltamaan päin. Tällä kertaa kuulemma kansan karttuisan ulkomaalaisten joululahjojen ostamisen vuoksi. Myös huonot sateet mainittiin ruuan hinnannousun syyksi.
M7:kaa juhlittiim lehdessä kun hän oli toimittanut pikkurekallisen ruokaa (10 tonnia) Karamojaan/muille nälkää näkeville seuduille. M7 vetelee näillä tempuillaan avustusjärjestöjä hanuriin koska nyt "hän on tehnyt jotain nälälle, miksi kansainvälinen yhteisö ei toimi?" Se on jännä, että nuo nälkää näkevät seudut ovat aina opposition kannatusalueita. Sitten kun katsotaan mitä Kasesessa tapahtui/tapahtuu (sinne lähetettiin poliisipomon mukaan 100 "Lentävän yksikön/NKVD:n" kovanaamaa eli ainakin viisinkertaisesti tuo) ja muistetaan viime joulun Entebben uimakerhoa (lopullinen määrä taisi mennä johonkin kolmenkymmenen pintaan ja ilkeämielisten tietojen mukaan nuo kellujat oli virtaan heitetty nipuittain syrjäisiltä laitureilta).
Muuten on vähän haikeata mieltä ilmassa koska koodinimi Asfalttiprinssin porukka lähtee tammikuussa. No, otetaan ilo irti siitä niin kauan kuin sitä kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti