Siellä on ilmeisesti Itä-Uudenmaan poliisissa käyty jonkinsortin keskusteluja sillä tuo minunkin avautumiseeni johtanut sivu näyttää nyt tältä:
Syytä onkin. Toisaalta taas kun katselee täältä etäältä poliisin menoa niin Partanenhan kirjoitti juuri sen missä he menevät. Yksi puhuu "vajaasta paristakymmenestä kanta-suomalaisista Syyriaan lähteneestä"-------> SUPO taisi saada luvuksi 2 pitkän linjan käännynnäistä. Toinen puhuu että katujengit saatiin kuriin ja tiedotettiin koko ajan vaikka saman miehen mukaan viikkoa-paria aikaisemmin niitä katujengejä ei koskaan ollutkaan ja ei ollut mitään tiedotettavaa.
The road goes on and on... Jatkoa Minunkin Afrikkani-blogille (rapo.vuodatus.net). Kampala jäi taakse, uusia asioita ihmetellään nyt Eritreassa.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Mutta missä Anna-täti oli?
"Kerran syttyi eräässä pienessä talossa kaupungin laidalla tulipalo...Pim-pom! Pim-pom! soi palokunnan hälytyskello..."
Kävin parturissa vähän kymmenen jälkeen aamulla. Tuli ihan hyvä. Lyhyt ja viileä.
Kylälle päin sompailessani katselin että nyt tulee Nakawan takaa Nagurun/Ntindan suunnasta hyvin jyrkän oloista savua. Teki mieli mennä katsomaan mistä oli kyse mutta tulin sitten järkiini. Kun ei ole nassea mopedin varusteissa (vaikka kyllä ehkä pitäisi. Ihan vaan tuon liikenteen pakokaasun takiakin). Ja hyvä niin etten mennyt. Siellä oli vaahtomuovipatjatehdas ryhtynyt yhtymään happeen. Tukanleikkuuni oli noin puolessa välissä kun ensimmäiset piipaat viuhuivat Lugogon ostarin ohi, johtuen siitä että paloasema(t) ovat kylän toisella puolella. Palomiehillä on tuossa keskustassa muutama lentokentiltä tuttu vaahtotykki ja perinteisempi letkuauto, eli eihän heillä ole ollut jakoa tehdä muuta kuin kastella ympäristöä ja rajoittaa paloa. Tuolla se pöllyttää vieläkin. Viisi työntekijää ilmeisesti paistui.
(Lehtikuva by Maurice Mugisha)
Muuta: Villi länsi, Ronald ja Nancy. Se tuli mieleen kun näin poliisin ilmoituksen palkkiosta murhaajan kiinnisaamiseksi. 5 miljoonaa shillinkiä eli 1400 euroa kiinniottamiseen johtaneesta vihjeestä. Tapettu oli kaupungin prominentti lakimies joka oli kaapattu autoon. Autossa hän oli saanut valita joko 1) nappi otsaan tässä ja nyt tai 2) tunnissa tappava myrkkyannos. Jätkä oli ottanut myrkyn ja ehtinyt sitten soittaa vaimolleen. Eukko oli tullut Kabakan rannalle autolla tuhatta ja miljardia mutta "tähän Marko kuoli, kakskytä senttiä kotipesästä".
Muuta muuta: Ugandan hallitus ei ole tyytyväinen Huawein toimintaan. Kinuskit kun saivat hallitukselta valokuitukaapelin asennustyöt sun muut urakat. Nyt noita töitä on sitten tehty pari isompaa vaihetta ja ugandalaiset haluavat järjestää uuden tarjouskilpailun töiden kolmannen vaiheen osalta. Voittavan firman tulee olla joku muu kuin Huawei ja tulla jostain muusta maasta kuin Kiinasta. Tämä sen vuoksi että kinkit ovat Ugandan mukaan pistäneet liiveihinsä/kusettaneet Ugandalta 42 miljoonaa taalaa.
Mmmm... Huawei on antanut tuon verran yleisiä markkinahintoja korkeamman tarjouksen ja se on mennyt läpi Ugandan päädyssä. Aina voi miettiä että "onkohan siellä neuvotteluissa tapahtunut jotain jännää?" Alunperinhän nuo IT-kaapeloinnit on rahoitettu Kiinasta otetuilla lainoilla, kuinkas muuten. Että "Vain suoralla kaupalla Afrikka saadaan nousuun" ja muita Goldman Sacchseja vaan taas.
Hallituksen sekoittamisesta kitistään edelleen ja se nähdään yhä enenevässä määrin presidentin nepotismina/tribalismina. Onpa se nähty merkkinä "elinikäinen presidenttiys"-yrityksestä. Voipi olla.
Maailmapankki varoittelee että Kampalasta voi hyvinkin tulla kymmenessä vuodessa megaslummi. Ennusteet kun sanovat että kylän nykyinen 3,5 miljoonaa sielua on silloin kasvanut kymmeneen miljoonaan. Se on semmoista.

Loppuu vielä neuvoja: Muyengan Cafe Romassa/sta ei kannata nykyään sitten enää tilata pitsaa. Ei ole hyvää ja tulee paha olo.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Ajatuspoliisi ?
http://www.poliisi.fi/poliisi/blog_iu.nsf
Ääriliikkeet ja sananvapaus
06.03.2015
Väkivaltaan suuntautuneiden ääriliikkeiden matkiminen ja sympatisointi ovat valitettavasti levinneet jo koulumaailmaankin. Tosin onneksi tapaukset ovat vielä yksittäisiä. Merkit kuitenkin ovat selkeästi olemassa ja ne ilmenevät vihamielisenä asennoitumisena ja suvaitsemattomuutena vieraisiin kulttuureihin tai suvaitsemattomuutena suomalaiseen elämänmenoon.
Myös väkivaltaisesta ääriajattelusta on olemassa selkeitä merkkejä koulumaailmassa. Se ilmenee henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Oppilaitosten opettajista 19 prosenttia on tutkimusten mukaan kohdannut tällaista väkivaltaa. Sen yleisimpinä muotoina ovat olleet töniminen, lyöminen, kuristaminen ja potkiminen. Henkinen väkivalta on kuitenkin fyysistä väkivaltaa yleisempää ja se ilmenee nimittelynä ja jopa sosiaalisessa mediassa tapahtuvana nettikiusaamisena.
Edellä kuvatun ilmiön tunnistaminen tai varhainen puuttuminen on vaikeaa. Usein siihen myös puututaan liian myöhään. Vanhemmat ja opettajat eivät tunnista niitä heikkoja tai varhaisia merkkejä, jotka kertovat vaikkapa ääriliikkeiden ihannoinnista. Varmasti yleisin keino, millä myös lapsia ja koululaisia houkutellaan väkivaltaisten ääriliikkeiden pariin, on internet. Youtubessa pyörii kaikenalaisia videopätkiä hyvin kaikenlaisin tarkoitusperin.
Myös aikuiset ja erityisesti opettajat kaipaavat oikeaa tietoa ääriliikkeistä. Eikä pelkästään uskontoihin liitetyistä ääriliikkeistä vaan myös sen vastavoimana olevista ääriliikkeistä.
Kun puhumme ääriliikkeistä, sorrumme aivan liian usein stereotypioihin. Ääriliikkeistä kertomisen lisäksi tulisikin kertoa myös eri uskonnoista ja niiden opeista. Tietämättömyys onkin useimmiten kaiken suvaitsemattomuuden perussyy. Ääriliikkeiden takia leimaamme kokonaisia kansanryhmiä niin idässä kuin lännessä.
Hyvä yritys oikean tiedon levittämiseen on esimerkiksi Yleisradiossa lauantaisin illansuussa alkava koraanin lukeminen suomalaisille. Tiedän senkin, että joukko suomalaisia on jo etukäteen tuominnut tuon yrityksen tiedon levittämiseksi vaikka itse eivät ole lukeneet sanaakaan koraania.
Vastuullinen sananvapaus
Eurooppalaiseen ja suomalaiseenkin sanavapauteen näyttää iskostuneen tapa ja lupa olla räävittömiä ja loukkaavia. Herja saa lentää ja jos herjaa ei ymmärrä, on huumorintajuton tosikko. Toisen sanallinen ja jopa kuvallinen lyöminen on sallittua. Jopa julkinen mollaaminen on muotia. Tämä näkyy netin lisäksi myös suomalaisessa viihteessä. Mehän olemme siihen tottuneet.
Uskontoasioissa me suomalaiset ja protestantit Euroopassa olemme melko jumalattomia. Meille ei ole kovin ihmeellistä jos joku pilkkaa meidän uskonnollisia arvojamme tai uskonnollisia merkkejämme. Meidät on kasvatettu niin, että käymme yhä harvemmin kirkossa ja harvojen lapsetkaan enää pyhäkoulussa.
Sen sijaan Lähi-Idässä, niin juutalaisten kuin muslimien keskuudessa uskonnolliset arvot ovat suuressa kunniassa. Lapset kasvatetaan pienestä pitäen kunnioittamaan uskonnollisia arvoja ja vaalimaan päivittäisiä uskontomenoja. Lapsesta pitäen juurrutettuna uskonnolliset arvot ovat myös loukkaamattomia ja niiden loukkaaminen on anteeksiantamatonta.
Me eurooppalaiset tiedämme kyllä tämän. Miksi siitä huolimatta jonkun pitää mennä piirtelemään toisten uskonnollisia arvoja anteeksiantamattomasti loukkaavia kuvia? Sananvapauden nimissä. Missä oli piirtäjän/päätoimittajan vastuu? En voi millään hyväksyä niitä tekoja, jotka piirtämisen seurauksena syntyivät. Mutta jos näissä tapauksissa sananvapautta olisi käytetty ns. vastuullisesti, emme olisi nyt syntyneessä verovarojamme syövässä puolittaisessa sotatilassa, josta ei hyödy kukaan.
Pekka Partanen
apulaispoliisipäällikkö
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Pekka Partanen
apulaispoliisipäällikkö
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Olen pahoillani että tämä menee taas tähän. Ei minua kiinnostaisi tätä tekstiä kirjoitella jos kyseessä olisi joku yksittäinen bloggari blogger/vuodatus/whatever sivunsa kanssa. Ei vaikka hän olisi ammatiltaan poliisi.
Tuo blogiteksti on kuitenkin hei poliisin ihan virallisilla sivuilla. Miettikääpä sitä. Sitten itse tekstiin ja sen herättämiin ajatuksiin:
Tuo blogiteksti on kuitenkin hei poliisin ihan virallisilla sivuilla. Miettikääpä sitä. Sitten itse tekstiin ja sen herättämiin ajatuksiin:
Melko "ugandalaista" juttua Partanen suoltaa jos sitä ihan oikeasti lukee.
Kysyn/vittuilen:
Tarkoittaako Partanen sitä, että joka ainoa lähi-idästä tuleva kokee uskonnolliset tunteensa aina niin voimakkaiksi että väkivaltaa seuraa piirrosten vuoksi?
Tarkoittaako poliisi että 10 if muslimit + länsimaiset arvot
20 then puolittainen sotatila?
Sanooko poliisi että Charlie Hebdon pilapiirtäjät tavallaan saivat mitä ansaitsivat?
Twitterin perustajaa on uhkailtu koska he sulkivat ISIS-tilejä. Miten Twitter olisi voinut toimia "vastuullisesti"?
Sanooko poliisi tuossa että on parempi vaientaa "vihakirjoittajat" etteivät loukkaantujat vaan tekisi pahojaan vihakirjoittajille?
Vähän nyt haisee eri säännöt asioiden suhteen. Ihan Afrikkaan asti.
Inkvisiittori Galileille: "Kyllähän sun olisi pitänyt tietää, että vastuullinen sananvapaus ei salli sinun sanoa maapallon kiertävän Aurinkoa."?
Sananvapaus joko on tai sitä ei ole.
Sananvapaus joko on tai sitä ei ole.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
No boom boom for soul brother
Vähän kevyempää näin perjantaiksi tarjoilee Red Pepper. Uutinen on tosin Nigeriasta:
"There was laughter at the Sharia Court, Samaru, Gusau, Zamfara State, during the week, when a housewife, Aisha Dannupawa, asked the court to dissolve her one-week marriage to her husband, Ali Maizinari, because she could not bear the size of his penis.
When the case came up, the woman told the court that she married her husband after her first marriage failed.
The mother of three revealed that before she packed into her husband’s house, as the tradition demanded, she was invited into his parent’s house.
She told the court that “when he came, we had sex but the experience was a nightmare. Instead of enjoying the sex, it turned out to be something else because his penis was too big,” she told the court.
She also told the court that after the experience, she took some medication, which was given to her by her mother.
“I told my mother the experience but she told me to endure and that with time, I will be able to cope. She then gave me some drugs,’’ she added.
According to her, “two days later when he came to visit me, we had sex again, but the experience was too much to bear. It was then I knew that I coulld not continue with the marriage because of the size of his penis.’’
The husband, Maizinari, did not deny what his wife said. He told the court that he was willing to divorce her but that she should pay back the dowry and all that he spent on her during the courtship.
When he was asked to state the amount, Maizinari disclosed that what he expected from her was N60,000.
President of the court, Alhaji Mamman Shinkafi, told the couple to try reconciliation before the next date."
torstai 5. maaliskuuta 2015
Varsinainen barista
Presidentin veli, siis se sama kaveri jonka kassakaapista siivooja vei 200kiloa selittämätöntä valuuttaa, on nyt tutkittavana kahveen vientiin liittyvistä epäselvyyksistä.
Herra on 2003 perustanut Skandinavian maihin ugandalaista kahvia promonneen yrityksen. Miljoonan euroa hän on ainakin saanut "markkinointiin" ja 15 miljoonaa $ vielä ilmeisesti etsitään. Tai ainakin sen verran heppu on valtiolta vielä pyytänyt. Ei ole varmaan niitä saanut.
En kyllä muista mitään varsinaista ugandalaisen kahvin markkinabuumia noilta ajoilta ainakaan Suomessa olleen mutta Suomihan nyt ei olekaan Skandinaviaa.
Muuta: Kampalassa on sitten lavantautia joten wishy-washy vaan käsille vähän useammin.
Naapurissa Kagamen Paulilla on ongelma. Heikäläinen perustuslaki kun sallii vain kaksi kautta presidentille ja ne tulevat täyteen 2017. No, Paulin oppi-isä M7:hän on jo tämänkin ongelman aikanaan selättänyt joten kyllä se siitä suttaantuu. Ruandassa kun kuulemma joutuu Ugandaakin helpommin pieneen huoneseen "juttelemaan asioista" jos maan isää alkaa arvostella.
Lehti katsoo myös aiheelliseksi tänään kertoa kalifornialaisesta hihhuli-lakimiehestä, joka koittaa saada läpi lakialoitetta homostelun kieltämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. Ugandalaiset seuraavat tilannetta mielenkiinnolla.
Tuossa on sitten vielä jännää tekstiä äskettäisen hallituksen sekoittamisen tiimoilta:
http://chimpreports.com/2015-cabinet-reshuffle-astounding-highlights/
http://chimpreports.com/cabinet-reshuffle-appointment-by-region/
Arvaatteko/tiedättekö mistäpäin Ugandaa M7 itse on kotoisin?

tiistai 3. maaliskuuta 2015
Jumalan valittu
Sitä on Bob Mugabe. Jengi koittaa heittää kapuloita Robertin rattaisiin mutta turhaa on työnsä.
Nyt on nimittäin niin, että Bobin entinen varapresidenttikin on koittanut päästä eroon esimiehestään. Eukko (!) oli tuotattanut kotiinsa kaksi nigerialaista noitatohtoria ja sitten oli ryhdytty toimeen. Neljä kanaa oli nimetty osapuolten mukaan, hokkuspokkusta oli luettu ja sitten poispotkittu ex-varapressa oli teurastanut alastomana kanat.
Ei auttanut koska jätkä senkun porskuttaa. Bob sanoi synttäripäivällisellään myös että "Jumala on valinnut minut johtamaan Zimbabwea ikuisesti". Jumalaa ei ole vielä tavoitettu kommentin saamiseksi joten ootellaan niin jälleen se on kohta maalissa.
Muuta: Boda boda-renki Deus Ruhindi Mbararasta meni ja pisti puoli miljoonaa moponsa omistajan rahoja Arsenalille viime viikon Mestareiden liigan matsissa. Se on semmoinen viiden kuukauden tili hänelle. Monacohan sen matsin klaarasi. Deus lähti siitä paikasta kotikyläänsä karkuun/ruinaamaan rahua velan maksamiseen. Ei onnistunut ja perjantaina ankarana goonerina tunnettu Deus löytyi avokadopuusta Rengon keinusta.
Näitä sattuu aika paljon täällä. Ugandalaiset ovat nimittäin, viinanjuonnin ohella, kovia petsareita. Joka puolella on vedonlyöntifirmoja joissa voi futiksen lisäksi pistää rahansa menemään Etelä-Afrikan laukkakilpailuissa yms. Helkkari, mun parturini esimerkiksi kertoi jopa lyöneensä vetoa Suomen Veikkausliigasta. Jalkapalloahan nämä siis yleensä 1X2 ja pelipäivinä noissa vetopuljuissa onkin kadulle asti ulottuvat jonot. Näissä "virallisissa" paikoissa pelataan kuitenkin onneksi "vain" rahasta.
On sitä meinaan semmoisistakin kuullut että panokseksi on asetettu muija ja mukulat.
Paastonajan uutisia: Ugandalaisetkin paastoavat. Joku ei syö naudanlihaa, toinen ei vedä kessua (täkäläiset polttavat enemmän kuin malawilaiset). Yksi ei ota bisseä mutta teräviä voi kyllä napata. Ruokapaaston kanssa pitää kirkon mukaan olla tarkkana. Ronimisestakin voi pitää taukoa mutta siinä pitää olla tarkkana ettei partneri vedä poroja nokkaan.
Hyviä ortodokseja ovat.

maanantai 2. maaliskuuta 2015
Hola!
Jamon!
Vaimo lähti Madridiin joten yksinhuolletaan taas.
Muistattekos tuossa joku aika sitten kun kirjoitin some-huhuista joiden mukaan Ugandan hallitus menisi uusiksi? Siis se huhu joka kiistettiin oikein tarmokkaasti?
Kyllä se nyt vaan on niin, että mitä enemmän nämä sanovat "ei ole" niin sitä varmemmin asiat ovat justiinsa niin.
10 edellisen pääministerin lemppariministeriä lähti jotta heilahti. Joku voi nyt ihmetellä että "kymmenen"?
Ei täältä kuulkaa ministerit kesken lopu. Niitä on Ugandan hallituksessa 47 kappaletta. Jokaisella on tietysti oma toimistonsa/työntekijänsä. Parhaimmillaan samaa ministerin tonttia hoitaa päällekäin kolme ihmistä. Tai niin, "parhaimmillaan". Minusta nyt listatun uuden hallituksen ylivoimaisesti "paras" ministeri on Byandala Abraham. Hän on ministeri tittelillä "Minister without portfolio". "Emmä oikein tiedä itekkään mitä mä teen ja mullahan on taas tää Linkvistin mappi..."
Muuta: Presidentti meni ja paljasti että hän on kipeä! M7:llä on flunssa! Ja Intiassa tehty terveystarkastus muutama viikko sitten kertoi, että "suurin osa presidentin tärkeistä sisäelimistä on hyvässä kunnossa". Eli puheet terveydentilastani ovat suuresti liioiteltuja.
Veroviraston ylintä pamppua epäillään 90-vuotiaan leskirouvan maiden siirtämisestä omiin nimiinsä. So it goes.
Koulullakin on kuulemma hauskaa. Perinteisen "te syötte liikaa opettajat"-huutelun lisäksi "vaihdetaan duuneja"-iltapäivä oli peruttu. Tämä sen vuoksi että nykyinen rehtori piti koululla töissä olevien siivoojien ja muiden sellaisten ali-ihmisten päästämistä lasten keskuuteen "turvallisuusriskinä". Koska on myös ilmennyt että jotkut lapset, jotka "eivät ole valinneet kouluruokailua ovat perkeleet menneet ja ottaneet jälkiruokaa!" niin sitten joka kakaralle annetaan "kahviliput" joilla sitten saa pääruoan ja jälkkärin. Jos siis se lippu pysyy tallessa.... Opettajat myös ovat päässeet annostelemaan ruoan oppilaidensa lautasille koska keittiön tädit eivät sitä osaa tehdä "kunnolla".
Olemassa oleva henkilökunta vaan määrättiin ensi vuoden luokkiinsa. Ensi vuoden uudet tulokkaat saivat valita omansa. Tätä ihmetelleelle opettajalle oli huudettu pää punaisena "kuinka sinä kehtaat arvostella minua?" ja itkuksihan se oli mennyt. Rehtori oli myös lähettänyt koulun johtokunnalle meilin, jossa hän valitti kuinka hän joutuu työskentelemään niin kokemattoman ja kehnon johtoryhmän kanssa. Luonnollisesti hän myös kopioi tuon meilin myös asianosaisille johtoryhmäläisille, vahingossa.
Harmi etten pääse nauttimaan tuosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)