tiistai 20. kesäkuuta 2017

Sinne ja takaisin

Lauantai-iltana Asmaraan oli tarkoitus lahtea juhlimaan. Ottaa muutama olut vaan, ja menna kotiin pakkaamaan. Ja niinhan mina teinkin. Kavaistiin italialaisessa kesan aloitusjuhlassa, himaan ja sitten kentalle. Lentokenttamuodollisuudet olivat tarkat mutta siedettavat.

Turvauduin ensilennolla pieneen kemialliseen toppatakkiin silla edessa oli kaksi yota koneissa ja paiva Istanbulissa. Ja mina kun en koskaan edelleenkaan kysy hint... eikun osaa nukkua koneessa. Nyt vainoharhaiset siella kapy pois pyllysta. Antihistamiinia se oli. Ja muuten nukuin kuin nukuinkin, ainakin jonkin aikaa. Niinpa Konstantinopolissa kuosi oli verrattain hyva. Ei muuta kuin aamias-Whopperille (oli lieva pettymys. Vetinen.) ja muutenkin aikaa tappamaan. Yhdeksan tuntia. Nettia, Efesia ja Monty Python- kirjaa vuorottelemalla onnistuin aika hyvin. Asmarasta alkoi tulla viestia etta U. oksentaa ja on kuumeessa. Great. !.

Ugandan bussissa dinner kitusiin ja unille. Se oli suunnitelma. Onnistui hyvin, varsinkin koska valitsemani elokuva "Space between us" oli sellaista schkeibea etta aloin tosissani pohtia lansimaisen yhteiskunnan rappeutumista sina aikana kun olen ollut poissa sen tukipilareista. Anyways, Kigalissa herasin ja olin tyytyvainen asioiden tolaan. Entebbessa matkalaukku (jossa oli toinen tyhja sisalla, kehitysmaahan pitaa sinun nykyaan matkaaman varastontaydennykselle...) tuli hihnalle rivakasti ja koska pelisilma on kehittynyt (en siellakaan valinnut sita kaikkein kaapuisinta & kakararikkainta jonoa passin nayttoa varten), olin tuotapikaa taksissa. Safoorikaan ei koittanut mitaan ylimaaraisia todettuani notta "Moi, Kololoon. Kahdeksankymppia (Shillinkeja), olen asunut taalla 7 vuotta."

Kololossa nimimerkki Joulupukki avasi oven, vaihdoimme pari vasynytta sanaa, vara-avain siirtyi haltuuni ja "Sula Bulungi Ssebo". Meinaa notta unia. Kello oli aamu.

Maanantaina potkin itseni ylos teinien kesaloman heratysaikaan ja suuntasin kohti Lugogon Shoprite/Game/Standart Chartered (joo, Fc Liverpoolin paidassa. En saanut koskaan ylipuhuttua josko pankki vaihtuisi...) kompleksia. Tuo pankki oli se a&o koska tassa maassahan ei ole automaatin automaattia ja meilla oli jokunen taala jatettyna ko. puljun tilille, ihan tata reissua silmalla pitaen. Cashilla ja Johnnylla mennaan. Siina hikoilin kuin paraskin kokkleinsalakuljettaja penkissa kun kassaneiti katsahti alta kulmiensa vastattuani kysymykseen "Paljon sa nostat?" jotta "Kaiken." No, se latoi huntit tiskiin ja tack och adjo.

Suuntasin topposeni kohti Game-superstorea (joka on siis Tarjoustalo++) ostamaan: Suihkupaata, suihkuverhon kannakkeita, roskapusseja, minigrip-pusseja, akkain deodorantteja, kakaroiden lunch boxia ja kuuttatoista kiloa koiran ruokaa. Mita nyt turistit Afrikasta aina mukaan tuovat. Sitten oistuin paranoidina takaisin kampille ja jemmasin taalahivakan. Lugogosta Kololonmaen paalle ei ole pitka matka mutta jotenkin se kuumotteli sekin aika tepastella pitkin hyvin tuntemani kaupungin katuja... Ei siella mzungulle koskaan mitaan kay mutta yksi "Hei, nyt taalta lahti muuli"-soitto kaiken muuttaa voi. Olkoonkin sitten vaikka kuinka excecutive puoli.

Keritsitytin paani ja ostin kirjallisuutta (U oli toivonut Lemony Snickets 6 & 7, ei ollut. Charlotte's Web. Eukon ohje oli "Homppaa"). Onnistunut maanantai, varsinkin kun isannan kotiuduttua irtisanoutumastaan maailmanparannusduunista sain good old Ugandan possua ja jonkun verran Niilin Erikoistakin. Eritreasta oli tullut wassappia. U oli huonona, ripuloi, oksensi. YK-klinikalla oli testattu asioita ja lopputulema oli "suolistoperainen bakteeritulehdus". Antibiootit. No voihan helvetti.

Tiistai. Vahan herasin kun isannan vienoaaninen pratka parahti pihalla (hieno peli). Kaansin kylkea.

Herasin. Darraako tama? Ei pitaisi. No, whatever. Otamme Ugandan apteekkilaitoksen mukaani varaaman flunssalaakkeen (ihan tusti kaikkea plus efedriinia tyko. Sielta saa mopoa ilman reseptia) ja puhelu luottotaksarille. Joo, Namboolen-stadionin lahelle kenneliin. Puolen paivan keikka, tiedat kylla.

Paastiin kennelille. Lotta naki mut. Ne ovat siella erittain asiallisissa looseissa, etuosa ja -takakin etta paasee pois ja rauhoittumaan. Ette usko kun ette nae. Lotta otti seinasta vauhtia ja hyppasi 250 korkeudella olevaan kattoon. Joo, oikea ratkaisu on tama. Hoidin muodolliset rahajutut ja sanoin tohtorille etta nahdaan ke-to yona Entebbessa.

Bugolobiin lounaalle. Niililainen fetasalaatilla. Nailla evain kohti koulua sanomaan final farewell kavereille ja ottamaan U:lle kuvia kavereista. Nain "paikkakuntalaisia" ja sovin keskiviikolle italolounasta jne. Sitten se "extempore" osuus eli pohdin pitkaan mennako "kotiin". Menin.

Tessa oli hyvissa voimissa. Tohtori oli joutunut kaymaan sita katsomassa viikko meidan lahdon jalkeen koska kohtutulehdus. Ja Pajerokin oli pudottanut oljyt... Kaikki nama jatettiin in mint condition. Juttelin koirasta konitohtorin kanssa ja han sanoi etta "kaksikin vuotta, se on hyvassa kunnossa". Koskaan naita tunteita ei voi selvaksi varmaan kirjoittaa, petinko vai annoinko elaa? Joo, ei-niin-koira-ihmiset ovat nyt etta VMP. Silla on asiat siella hyvin. Niinkuin tietysti on Miltonilla ja Susanilla, jotka nain myos. Koira ei kuitenkaan pysty itseaan puolustamaan... Paasee joka aamu lenkille etc. Vaki oli vahan ihmeissaan saksalaisen formaalista tyosopimuksesta koeaikoineen. Kerroin etta se on ihan normaali menettely Euroopassa, olkaa huoleti. Saksalaiset... Niilla on kolme yovartijaakin sille tontille. Tontille jonka taka-aitaa vasten on jenkkilahetyston vakea. No, ei ole turvavajetta.

Tippa silmassa poistuin. Minkas teet?

Isannan kanssa lempi-libanonilaiseen, surut pois ja kukka rintaan. Meilla ei saikyta, meilla ei surra. Iske ja murra. Tubakki-jaagauksen kautta kampille. Isannalla oli Skype-sessio mutta sen jalkeen olisi hyvaa kaljanjuontiaikaa.

Kello on kymmenen. Ensimmainen varistys kay lapi. Ei se ole mitaan.

Vartin paasta toinen. Nyt ei ole hyva. Hyvan kaljanjuojan maineeni on vaakalaudalla.

Syoksylaskijoita kaikki tyynni. Puoliltaoin mennaan geigerilla rapia neljaakymmenta. Paska lentaa, banjot soi. Alien on tullut mukanani Asmarasta. Tarinaa ja vapinaa koko yo. On niin kylma ja sattuu. Laukussa on laaketta mutta peiton alta poistuminen tappaa ihan varmasti. Tars huomenna lentaa. Nyt ttu ylos ja tabua naamaan. Tappelet nyt.

Aamu. Ajatukset kohtalaisen surrealistisina. Vaimo pakottaa wassupissa laakariin, U on edelleen kanttuvei Asmarassa. Mutta kylla taa tasta... Ei ttu, pakko se kai on.

Verta ja gaaggaa jonkun tutkittua klinikan poitsu (ihan laakari se oli mutta ma oon jo niin vanha etta poitsuttelen) totesi, etta "tossa on antibiootit ja vahan muutakin. En kadehdi." Selitin naes tilanteeni hanelle. Vakuutti etta kylla nailla voi parjata. Se italialaisista herkuista.

Tonno&cipolle kotiinkuljetuksena isannalla (soin kolme palaa, olivat ne sisalla tunnin). Unta, unta & suihku koska laake laskee kuumetta. Isanta, jonka katson tosiystavaksi, kantoi matkalaukkuni luottotaksille ja naemme. Josssain. Hieno mies. Osaa keskustella rasittavienkin hahmojen kanssa.

Entebbessa puolitaoin, kuten sovittua. Ei nay koiria. No, African time concept. Mikas tassa.

Paitsi etta eihan siinakaan olisi saanut olla, terminaalin ulkopuolella. Kaikkien sisaanpyrkivien piti katsokaas jattaa laukkunsa jonoon, poistua viiden metrin paahan ja olla hiljaa. Tama sen vuoksi etta pommikoira paasi tekemaan tyonsa rauhassa. Arvatkaapas osaako ugandalainen pommikoira-partio ohjeistaa vai alkaako se heti huutaa jos heidan sanomattomiaan ohjeita ei totella? Katselin meinaan tata tunnin. Jos taman vuoksi tuli ongelmia, kutsuttiin paikalle hyvin herkasti mustiin pukeutunut terroripoliisi. Ja tulihan niita ongelmia, kuten tarkoitus olikin, varsinkin lankkarien kanssa. Missaan nimessa se koirapartion toiminta ei tayttanyt mitaan toimintaohjeita, se oli sita "minulla on valtaa"-idiootteilua... Kysyivat ne multakin etta mita ma siina norkoilen. Odottelen koiriani tulevaksi Sir, turkkilaisella meinaan menna Sir, ei tassa hataa Sir. Antoivat olla. Jotain jaanyt puseroon...

Alkoi kuitenkin vahan pelko hiipia puseroon joten otin yhteytta elaintohtoriin. 01.06 han vastasi.

- Moro. KLM ei ottanut sita mun tan illan kyytilaistani mukaan, tulin just takaisin Kampalaan. Miten teilla menee Pepin ja Lotan kanssa?

- Ai ne on taalla? Missa?

Viiden sekunnin hiljaisuus

- Niin siis mun piti tuoda ne sinne. Jeesus Kristus.

Viiden sekunnin hiljaisuus

- Mihin aikaan sun lento lahtee?

- 03.40.

- Ma tulen.

Elamani pisimpia hetkia. Jos ne ei ehdi, siirranko lentoa? Miten? Sikseen toisekseen, onko turkkilaisella tilaa elukoille? Mita vittua nyt? "Iska, miks Peppi ja Lotta ei tulleetkaan?" Olenko ma mokannut? Tottakai olin koska en ollut tehnyt absoluuttisen varmaksi proseduuria. "Dr. Alex on liian lansimainen, kylla se ymmartaa" Oltiin aina viety ja haettu koirat sielta omalla kyydilla, ttu siita se ajatteli taas. Tun idiootti, olisit varmistanut ja varmistanut.

Epatoivoa ja kellon katselua.

Roikun lahtoselvityksella. "Ne ovat tulossa. Pliis pitakaa puljua auki. Kakskyta minuuttia viela. Pretty pliis."

Tuli just kaikki toi mieleen. Ja ehka kyynel silmaankin.

Z-Cars parahtaa puhelimessa.

- Me ollaan parkkipaikalla. Ehditaanko?

- Vittu ehditaan!

Loppu on vahan sumua. Konstantinopolissa ei piskeja saanut kayda katsomassa joten keskityin maksuloungen penkeilla ja vesieriossa istumiseen. Asmarassa koirat tulivat matkalaukkuhihnalle ja ihan liikaa apuja heidan liikuttamiselle ei saanut, pyynnoista huolimatta. Jne.

Taalla ollaan kaikki.

Pelkastaan tasta voisi kirjoittaa kirjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti