perjantai 17. helmikuuta 2017

Yyhoiltu

Ei tässä sen kummempaa. Pikkukoirat tulivat lauantaina takaisin hyvinvoivina. Itellä meni oikeastaan koko viime viikko sohvalla räkätaudissa joka meni heittämällä elämäni top-10 flunssan joukkoon. Sunnuntaina sentään pääsin muun köörin kanssa tuohon paikalliselle saunalle. Jos ei sauna, viina ja terva auta jne. Kyllä se noita röörejä vähän aukaisikin.

Otsikon mukaista toimintaakin oli taas alkuviikon. Vaimo oli päässyt toimittamaan Firman piiska-autolla bodan osumasta pari-kolme metriä lentäneen pikkupojan sairaalaan. U:lla on hiihtoloma ja sateet tulivat eilen. Ollut aika kuivaa ja kuumaa eli kohta on maassa taas nälkää.

Ja siinä ne tärkeimmät olikin. Paitsi että Masakassa poliisin pomo antoi asukkaille luvan tuikkia asuntomurtoja tekeviä keihäillä ja pangaveitsillä. Tai se siis kehoitti tekemään näin. Lain mukaanhan täällä saa tontille luvattatulijasta laskea vaikka täytteisellä läpi.

Hallitus myös ilmoitti että heillä ei ole kansallista dataa maan eläkeläisistä. Siis-ei-yhtään-mitään. Ei nimiä, ei määriä. Miettikäämme tätä nyt.

UG myös kertoi että Kongon puolella majailevat rebelit harmittavat heitä ja että asialle pitää tehdä jotain.

Etelä-Sudanissa luuta jatkaa swiippaustaan. Siellä on taas militioita joka sormelle ja presidentti Kiir pahimpana. K A N S A N M U R H A. Noin, sanottu. Mitäs sille tehtäis vai annetaanko olla?

Kolonisaatio oli kuitenkin vielä pahempaa...

http://www.monitor.co.ug/News/National/Equip-yourselves-with-pangas--police-tell-residents/688334-3815626-wlsy4lz/index.html

http://www.monitor.co.ug/News/National/Records-pensioners-Government-public-service-/688334-3814976-3h58goz/index.html

http://www.monitor.co.ug/News/National/South-Sudan-war-reaches--catastrophic-proportions-/688334-3814978-hxisvcz/index.html




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti