keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Nälkä

Sitä on Karamojassa kun sato meni kuivuuden takia keturalleen. 17 immeisen on raportoitu nyt lopettaneen ko. syystä syömisen kokonaan. Niinpä paikalliset viranomaiset ovat päättäneet nyt ohjata varoja hallinnon muilta sektoreilta apuruoan ostamiseen. Mikä tietysti ihan oikein onkin, varsinkin kun pääministerin toimistosta oli viime viikolla lähetetty matkaan massiivinen 200 maissijauhosäkin (a' 50 kg = 10 000 kiloa) ja sadan papusäkin (5000 kg) avustus satsi. Tämä oli lähetetty Moroton districtiin. Napak oli saanut samanmoisen mällin. Kaabong ei ole saanut mitään.

Pelkästään Morotossa avuntarvitsijoita on satatuhatta. Ruokakuntaa.

Tämä kaikkihan on taas loppupeleissä seurausta väestöräjähdyksestä. Kun eihän täkäläisellä keskushallinnollakaan sapuskaa ole loputtomiin varastossa vaikka kolmea satoa vuodessa päiväntasaajalla paikoin maasta nyitäänkin ylös. Mutta onkos tuo sitten mikään ihme?

34% naisista puuttuu kaikenlaiset mahdollisuudet minkäänlaisten ehkäisyvälineiden käyttöön. Vain 26% naisista käyttää mitään modernia raskaudenehkäisyä. Minkäs takia minä tässä muuten naisista kirjoitan?

No kun noita jätkiä ei voisi asia juurikaan vähempää kiinnostaa. Jos oma muija vaatii kumia päälle niin sitten mennään huoriin paljaana. Tai sitten kidnapataan konsertista palaavat äiti ja 19-vuotias tytär, hakataan äiti koomaan, joukkoraiskataan tytär, vedetään sen jälkeen puukolla neidolta suolet ulos ja heitetään ruumis suolle. Näin toimittiin Mpigin districtissä Annet Katongolen (äiti) ja Shamim Ndagiren (tytär) kohdalla. Tekijöinä nimeämättömät kaksi miestä ja kolme naista.

Ainahan voi toki myös purkaa erilaisia paineita myös lapsiin. Poliisi kun julkaisi uusimmat viralliset luvut ja koilliseen näyttävät raiskausten, murhien ynnä muiden lapsiin kohdistuneiden tapausten määrät. Hallituksen auttavaan puhelimeen tulee päivittäin yli 600 tapausta joista yleensä yli 50 vaatii välittömiä toimenpiteitä. Miettikääpäs sitä tapausten määrää joka jää piiloon.

Muuta:

Ei Sipilä mitään. Ugandan hallitus sanoo nyt, että jos ei budjetti piisaa niin sitten hallituksen kulutusta tullaan pienentämään ja lainaa ei oteta. Se on kunnioitettava periaate. Vielä ei ole kuulemma tällä fiskaalikaudella tarvinnut edes miettiä budjetista lipsumista tms. Eläkkeitä ei tosin ole pystytty maksamaan kolmeen kuukauteen mutta se on ollut vain valtiovarainministeriön kirjanpitäjien osaamattomuudesta kiinni. Rahaa kyllä on ja budjetissa pysytään.

Hyvää uhoamista. Muistanette tämän vaalivuoden budjetin olevan kuitenkin alun alkaenkin jumalattoman velkapainotteinen.

Tätä vajetta hallitus aikoo paikata mm. turismia kehittämällä. Voin kertoa että juuri kymmenisen päivää pitkin Ugandaa reissunneena siinä sitä tekemistä kyllä onkin. Kivaahan tuolla pusikossa on mutta ei se kyllä sovi ihan vaan chartermatkailuun tai edes kaikille Thaimaahan uskaltautuneille. Ihan ensimmäisenä pitäisi päästä siihen, että kortilla voisi maksaa vaikkapa luonnonpuistoihin sisäänpääsemiset/muut retkimaksut. On nimittäin aivan selkeä turvallisuusriski jos jokaisessa tietyille alueille matkaavissa autoissa tiedetään olevan käteistä tuhannesta taalasta ylöspäin. Kampalassa näin voikin jo hyvin pitkälle tehdä. Tässä tosin tuli vastaan myös ns. päinvastoin-päivä kun Murchison Fallsilla Baker's lodgellamme kaiken pystyi, keskellä pusikkoa, maksamaan kortilla ja Kampalassa auton yhdentoista päivän vuokraa ei. Eli onnea vaan hallituksen yritykselle. Turismi-maana Uganda toki on valloittava jos haluaa nähdä alkuperäisempää/turismin kädeltä vielä turvassa ollutta Afrikkaa. Eikä tänne loppujen lopuksi ole edes niin vaikea tullakaan.

Itse menisin kyllä sitä alkuperäistä meninkiä katsomaan Malawiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti