Ja muita Beatles klassikoita.
Eritreassa ollaan taas. Pari kuukautta Suomessa meni mukavasti laminaattia lattiaan lyödessä, mökkejä kierrellessä, hellettä pitäessä ja yhtä katkinaista värttinäluuta ehjäillessä. Pienimmäinen kun meni ja hyppäri keppariradalla niinkuin oikeat hevoset, sillä seurauksella että vasen etujalka jäi esteen puitten väliin ja fysiikan lait hoitivat lopun. Onneksi tämä tapahtui loman puolivälissä joten plikka pääsi kulmakipsistään eroon ennen tänne lähtöä. Joulukuussa otetaan tukirautaa loidoses.
Keskisen Vesan juusto-pekoni purilainen on muuten hyvä.
Täälläpäin hommat lähtivät rullaamaan kokolailla meidän lähdettyä eli pilasivat pirulauta hyvin alkaneen sodan Etiopian kanssa tekemällä rauhan. Vastahan sitä 20 vuotta rekkulointia kestikin. Etiopialaisia turisteja on jo näkynyt näillä main koska lentimensä tulee nykyisin kahdesti päivässä Asmaraan jne. Täkäläisille muutoksista ei juuri ole hyötyä ollut, sillä vaikka molempien maiden kansalaiset saavat rajoilla viisumin saavuttaessa, tarvitsevat eritrealaiset edelleen maastapoistumisluvan. Saa nähdä koska nurina alkaa. Ainoa näkyvä/kuuluva muutos on, että nykyään baarit saavat soittaa amhara-/etiopilaista musiikkia.
Viime jouluna sulkipistettyjä kauppojakin on auennut muutama.
Tämä epelöinti on muuten jenkkien aka Trumpin hallinnon aikaansaannosta. Heikäläisten Afrikan vt. erityislähettiläs reissusi alueella ja sitten alkoi tapahtua. Etiopia kun on sisäisesti aika rikki ja melkolailla jenkkien varassa. Siellä on vissiin heilutettu vähän keppiä sen ainaisen porkkanan sijasta. Eikä siinä, aivan älytönhän tuo "no war, no peace"-tila olikin. Etiopian pääministerivainaa Meles Zenawihan sen aikanaan järjesteli ja ajatteli siten pieksevänsä Ertsilän maan rakoon. Suunnitelma toimikin ja tavallaan Etiopia tällä rauhan tulolla voitti. Zenawi ei vaan aikanaan uskonut että alueen geopoliittinen tilanne tulisi muuttumaan niin kuin se nyt on tehnyt kaiken maailman Jemenien ynnä muiden Turkkien vuoksi.
Korkeuteen koitan taas totuttua ja ensi viikolla duuneja aloitella. Puutarhaa ollaan kuokittu koska puutarhurimme katsoi jotta meidän poissaollessa hänenkään ei tarvitse vaivautua liiemmin paikalle. Heppu on nyt todennäköisesti viimeistä kuukautta meillä töissä... Jotain hassuja vaitiolon piiriin kuuluvia juttujakin olisi mutta ei sitten.
This is radio Asmara, lähetyksemme jatkuvat normaalin epäsäännöllisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti