keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tarkenee

Rapia kolmekymmentä graadia, ei tuule ja mollottaa niin. Sais jo sataa että pääsisi valittamaan siitä.

Kohtalon lapsen kuume jatkuu, tosin miedompana. Antibiootti alkaa vissiin purra, kunhan vaan saadaan se kurkusta alas. "Ai ei tykkää!" Voipi olla että jää hampaita pudottelevan U:n kouluteatteri tänään multa ja häneltä väliin. Käväisin siis koululla varmistamassa josko eilen ilmoitustaululla ollut 13:15 kenraaliharjoitus koko koululle pitäisi vielä paikkansa. Juuei. Olivat suorittaneet sen aamu-yhdeksältä. Näin Voiman pimeälle puolelle siirtyneenä olen asiasta hieman närkästynyt eli kiva kun kerroitte.

Päivän lehdistö:

Mr. Macho (ihan oikeasti), Budakan alueen lastensuojeluviranomainen, on shokissa. Shokin syy on se, että pelkästään alueen kahdesta ala-koulusta on kahdessa kuukaudessa lähtenyt 10 tyttöä kävelemään. Syy: tytöt ovat pamahtaneet paksuiksi jolloin heidän vanhempansa ovat vetäneet likat pois koulusta. Mitä sitä tuleva äiti koulutuksella tekisikään? Noita vanhempia on nyt kovisteltu ja oikeudella uhattu mutta minkäs Macho asialle voi? Itse en ole shokissa koska "se on semmoista".

Mbalen districtissä (ja vähän joka puolella maaseutua) on vesi loppu kaivoista. Ihmetellään sitten kohta lisää kun lavantauti leviää. Nyt sitä on viidessätoista districtissä. Kampalassa kaupungin keskusta on eräs pahimmista alueista. Viralliset tiedot asiasta laahaavat pahasti perässä mutta toisaalta on kyllä hyvä kuulla kaupoissa radioasemien suoltavan toimintaohjeita lavantaudin ehkäisemiseksi.

Parlamentin lehdistövirkailija oli ilmoittanut lehtitaloille, että 50 parlamenttiin akkredoitua toimittajaa saa lähteä/pitää vaihtaa. Ovat raportoineet kuulemma epäkunnioittavasti talon tapahtumista viimeisen viiden vuoden ajan.

M7 meinaa ottaa talouspolitiikkaa takaisin valtion käsiin. Yksityistäminen kun on hänen mukaansa vain lisännyt korruptiota ja mitään ei saada aikaan. Bravo herra presidentti! Olette aivan oikeassa. Kokonaan toinen juttu on se, että Teidän oma organisaationne on vielä pahempi resurssien mittahukan tuottaja. Lisäksi: Kenenkähän porukkaa ne districtien rakennus- ym. virastojen teerahan pyytäjät oikein ovatkaan? Kuka ne sinne on asettanut/valinnut? Vielä kun heitetään tuohon kasan päälle se fakta, että joka Jumalan ministerin/sukankuluttajan, joka haluaa saada jotain tehdyksi tässä maassa pitää tulla hyväksyttämään suunnitelmansa Teillä. Nyt ei taas oikein normaalilla logiikalla pysty ymmärtämään mutta kai tuossa joku tolkku on? Tai sitten ei.

Lisää Äm-Seiskaa: Kenya Airways on kusessa. Eivät perkeleet olleet käyneet hakemassa Musevenia Mbararasta (joka siis on hevon kuusessa). Museveni oli pyytänyt josko kenialaisen Nairobi-Kampala tai toisinpäin vuorolento olisi ystävällisesti voinut tehdä pikku välilaskun ja ottaa hänet kyytiin. KLM:n kontrolloima lentskarifirma oli tyynen rauhallisesti pyyhkinyt vuoronsa aivan normaaliin tapaan.

Nyt sitten Kenian parlamenttia myöden käydään keskustelua "Miten he saattoivat?" Ugandan hallituksessa ovat loukkaantuneita koska "Kenyan Airwaysille on annettu laajat oikeudet operoida Ugandan ilmatilassa ja tässä kiitos." Ugandan ulkoministeriö tosin vakuuttaa että "nou hätä, diplomaattiset suhteet Keniaan ovat edelleen kunnossa."

Ovat nämä vaan uskomattomia veijareita.

Ugandan markkinoille lanseerattiin tällä viikolla myös Museveni puhelinsovellus. Sillä voi tietokilpailun omaisesti opetella faktoja presidentin mieltymyksistä (tykkää syödä kananmunia) jne. Bisnesidea Suomeen?

Loppuun vielä maininta siitä, että opposition FDC-puolue syyttää Musevenia valehtelijaksi joka koittaa pysyä vallassa paskaa puhumalla.

Ei siis mitään uutta tänäänkään. Jatkan siis Tapanilan joukkoraiskauksen herättämien reaktioiden ihmettelyä ja mietin "Kukas tässä oikeastaan se uhri nyt olikaan ja kuka teki väärin?"

Ja pakkohan tämä on tännekin laittaa. Vain Malawissa!

http://malawivoice.com/2015/03/18/jesus-brings-chipata-town-to-a-standstill-as-panic-and-confusion-erupts/


Ja vettäkin rupesi justiinsa ripsimään. Vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti