tiistai 20. syyskuuta 2016

Baaa-aaaa-aaaa-nange!

Eli voihan perkules sentään! Kerron riemastumiseni aiheen myöhemmin tässä lähetyksessä.

Ensin normaalit löperöinnit politiikasta sun muusta:

M7 lähti Ranskaan kyläilemään ja tapaamaan mm. afrikkalaisia diplomaatteja. Otti opetusministerinsä eli vaimonsa kanssa mukaan. Aina välillä ukolta tulee ihan oikeatakin asiaa mutta kun sitten se toteutus on yleensä mitä on. Nyt hän oli koittanut muistuttaa diplomaatteja muistuttaamaan, että Afrikassa on 1,2 miljardia suuta ja ostovoimaa kyllä sitä kautta löytyy. Ihan tottahan tuo on.

Se on vaa M7 sillä lailla, että näin volatiileille markkinoille ei mikään vakaa mutta kasvuhaluinen yhtiö mielellään lähde. Ja jos lähteekin, ei yhtiölle ole kovin hyvää pr:ää sotkeutua täkäläisiin toimintamalleihin. Ihan juridiselta ja moraaliselta kantilta. Siinä tulee nimittäin isolta yleisöltä äkkiä neppariin jos jää kiinni ns. kädet veressä.

Ugandan suurimman yksityisen pankin perustaja-omistaja ja muutenkin varmaan koko UG:n rikkain heppu Musevenin jälkeen, herra Sudhir Ruparelia, aikoo myydä ainakin osan pankistaan. Crane Bank oli se, joka "osti" National Bank of Commercen. NBCU, jonka omistajiin kuului mm. Amama Mbabazi, kun menetti tuolloin lupansa toimia pankkina. Ja silleen. Ennakoiko tuo nyt sitten jotain, en tiedä. Tämän päivän tabloidissa Ruparelian kuitenkin kerrotaan sanoneen "M7 on romuttanut UG:n talouden."

Bangassa, Mugoyen subcountyssä 6 ihmistä joutuipalovammojen vuoksi sairaalaan ja 31 jä kodittomaksi kun rouva Juliet Nakawungu sai tietää miehensä käyvän vieraissa. Ladyn looginen ratkaisu avio-ongelmiin oli ollut mennä bensa-asemalle, ostaa gasoa ja sen jälkeen tuikata tuleen ukkonsa omistamat puiset vuokratalot.

Ugandan parlamentaarikot myönsivät itselleen 20 000 taalaa per kärsä. Omia hautajaisiaan varten.

Juu-u. Katsokaas kun "death is just a heartbeat away" niin kuin Mooren Gary-vainaakin aikanaan lauloi. Pitää varautua. Tuo 20k$ laskelma saatiin aikaan seuraavista tarvikkeista:

No ihan ensin pitää olla Amerikassa valmistettu arkku. Ugandalainen ei kelpaa. Sitten... Jaa. Jos mä vaikka vaan kopioin tuon listan:

American coffin’s price of Shs6 million ($1,800) does not include its transportation (Shs1.45 million or $ 430), professional services (Shs 400,000 or $120), pall bearers (Shs150,000 or $44 per day), lowering machine (Shs150, 000 or $44) and a tent for the coffin (Shs250,000 or $74).
Add to that the construction of what they call a “VIP Grave” at Shs1,500,000 ($441), the “VIP grave” itself (Shs4 million or $1,200), 15 “VIP wreaths” (Shs1.5 million or $441) and carnations (on stands, of course), at a VIP price of Shs4.3 million ($1,265), and the dead honourable will be ready for a comfortable voyage.
We are not done yet, for the living must be taken care of as well. Video coverage & still photos, to ensure that the world does not forget, will cost the peasants Shs1.2 million ($352).
The cost of the church choir adds another Shs400, 000 ($120). That does not include 1,500 Order of Service books, priced at a sinful Shs4.5 million ($1,325), a public address system at Shs1.8 million ($530), 15 tents for the mourners at Shs3.6 million ($1,060) and 4,000 chairs for two days at a cost of Shs4 million ($1,180).
A hired power generator adds Shs1.6 million ($470) and mobile toilets add another Shs600, 000 ($177). Of course the mourners, spectators and opportunists must be fed, with a price tag of Shs15 million ($4,411) and given water worth Shs1 million ($294.)
The entire thing has to be advertised on TV and radio at a cost of Shs800, 000 ($235) and secured by police for a fee of Shs 7.536 million ($2,216). 
Että siitä. Kerätkää vaan nälkäpäivää jne...

Siellä oli jo edellisen autokauppailun jäljiltä jälleen vapautettu parlamentin puistikkoon juoksentelemaan keltaiseksi ja tällä kertaa myö siniseksi maalattuja pikkupossuja. Saas nähdä mitä luovia ilmiöitä tästä seuraa.

Ja sitten otsikkoon:

Meillä on tässä naapurustossa oma whatsapp-ryhmä. Ihme nillittäjiä. Se nyt ei ole kuitenkaan pointtini.

Tuon ryhmän kautta saimme tietää, että tässä lähellä jonkun talon pihassa on isohko kanala. Joku sat-pari sataa kotkottajaa. Ei saisi olla.

Olemme myös muutamana iltana kuunnelleet kuinka ulkokatollamme rapisee. Rottahan siellä on vilistänyt. Meillä on kuitenkin välikattoon aukot rotanmentävästi tukossa, joten se kaiffari ei ole meidän tontilla asunut. Ei se oikein täältä myöskään sapuskaansa ole voinut saada. Epäilenkin sen hankkineen murkinansa juuri tuolta kanalan suunnalta. Kas kun jokin pistää meikäläisen epäilemään residentiaali alueella sijaitsevan laittoman kanalan jätehuollon toimivuutta. Varsinkin kun sen aiheuttamasta hajusta on jo valitettu.

Tänä aamuna kävi sitten näin:


Koirat toimivat susilauman tavoin (tähän Das Bootin musiikki "daa da dadadada daa da dadadada daaaa") ja ottivat puutarhassa hengiltä, tarkemmin sanottuna Peppi otti, tällaisen. Mzee heitti otuksen tuonne kadun sadevesiojaan.

Olen täysin tietoinen että esim. Pohjois-Ugandassa noita syödään ihan yleisesti. Syötiinhän Malawissakin paistetttuja peltohiiriä.

Se vähän kuitenkin yllätti että pari tuntia myöhemmin tuonne portille tuli jannu kysymään jotta saisiko hän tuon lihan? Ja että kuinka vanha se on?

Mzee oli kertonut että aikas tuorehan se on, ole hyvä vaan. Tai niin: Kävi Mzee multa kysymässä että kai voi sen ottaa?

En nähnyt asialle mitään isompia esteitä.

Se oli taas päivän perspektiivi prujaus.







4 kommenttia:

  1. Hiirivartaita! :)
    T5

    VastaaPoista
  2. Yup. The Malawian delicacy. Tälle olisi tosin voinut melkein laittaa omenan suuhun ja sitten isoon vartaaseen pyörimään.

    VastaaPoista
  3. Rotista ja hiiristä tulee heti mieleen kissat. Meillähän on kissa täällä Maputossa mukana. Se ulkoilee pihallamme ja syö varmasti paremmin kuin moni paikallinen. Vähän aikaa sitten ihmettelin eräälle paikalliselle, että Maputossa näkee aika vähän katukissoja. "Niin, kissojahan myös syödään", hän kommentoi lakonisesti. Hämmästyin niin, että kommentoin typerästi, että ne eivät varmaan maistu kovin hyvältä. "Mutta se on kuitenkin lihaa", hän sanoi. Meidän kissa, joka EUroopassa vielä näytti kovin solakalta, on täällä hyvin syöneen näköinen verrattuna niihin harvoihin laiheliineihin, joita näen, joten onneksi meillä on hyvät muurit joiden yli se ei edes tunnu haluavan mennä...
    Rotta-, hiiri- tai kissavartaat eivät tosiaan herätä minussa mitään suurta ruokahalua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampalassa ei myöskään näe kissoja kovinkaan paljoa. Tokihan niitä ihmisillä on lemmikkeinä jne. Kissojen määrää sääntelevät täällä jonkin verran nuo paviaanit (ja kaipa niitä ihmisetkin syövät). Apinat nyt ottavat kiinni ihan kaiken mitä saavat. Muun muassa koululla oli puputarha ja sieltähän kävi yksi lauma sitten hakemassa itselleen proteiiniä. Samoin eilen oli Kohtalon lapsi nähnyt kuinka paviaanilauma sai puusta kiinni linnun jne. Olivat sen kuitenkin pudottaneet vahingossa tielle ja mopo oli jyräyttänyt böödistä yli. Sinne jäi paviaanien lintupihvi sillä kertaa.

      Poista