tiistai 14. heinäkuuta 2015

Mennäänpäs välillä hlökohtainen kärki edellä

Oli eilen ilo päästä jälleen tutustumaan ugandalaiseen vallankäyttöön. Ja ehkä myös, niin, rasismiin.

Tuossa "meidän" Shellin takana on ollut 'bout vuoden päivät uusi kauppakeskus. Village Mall nimeltään. Mopoilen sinne viikon aikana useita kertoja ostoksille. Meiltäpäin tultaessa kauppakeskuksen ensimmäinen sisäänkäynti johtaa heidän parkkihalliinsa, jonka portilla ei ole minkäänlaisia ohjeita mopojen, moottoripyörien yms. kaksipyöräisten henkilökuljettimien parkkeeraamiselle. Noin periaatteessa nämä raggariajoneuvot pitäisi voida pysäköidä ihan normaaliin parkkiruutuun. Hallin ulkopuolella mopot pitää jättää niille varatuille paikoille.

Käytännössä mopot ovat hallissa aina pysäköitynä ns. joutumaalle eli autoille liian pieniin sopukoihin. Se on ollut ok niin mopoilijoille kuin hallin vartijoillekin. Paitsi yhdelle noin parikymppiselle "minulla on valtaa kuin juuri kulmarautansa saaneella alikersantilla"-tyyliselle kusipäälle.

Eilen oli neljäs kerta kun tämä mulqvisti päätti että kalkkipoika ei saa pistää korppusahaansa seisomaan paikalle johon hän kyllä antaa ugandalaisen pistää kaksitahtinsa levolle. Meni hermot. Meni hermot siinä määrin että paikalle tuli kauppakeskuksen päivävartijoiden päällikkö, joka pyysi mua antamaan tälle kusipäälle anteeksi. Pomo myös pyysi mua pistämään moponi parkkiin juuri siihen mihin halusin.

Tämä kullinlutkuttaja huusi pomolleen laittavansa mun mopon rengaskahleeseen jos jättäisin pyörän siihen. Ihan vaan siksi että hänellä nyt vaan on omasta mielestään valtaa. Ja juu, en ole ainoa jauhonaama jolle on tämän *rasistinen termi* henkilön kanssa käynyt näin. Sieltä on ajatettu ulos ranskalaisten tonnikakssatasia Bemuroita samaan aikaan kun ugandalainen "piikki" on saanut olla parkissa.

No. Kerroin tällä kertaa avoimella kirjeellä expat-palstalla kauppakeskuksen johdolle että tämä yksi vartija maksaa heille aika paljon rahaa. Siis yhdeksi vartijaksi. Edellisellä kerralla valitin privaatimmalla tavalla mutta ei näyttänyt olevan vaikutusta sillä.

Muuta: Poliisi on antanut Besigyelle ja FDC:n toiselle pressakilvoittelijalle luvan aloittaa agiteerauksensa. Mbabazi tullaan edelleen pidättämään jos edes ukon nenänpää näkyy missään poliittiselta haiskahtavassakaan tapahtumassa.

Pohjoisessa poliiseja oli myös veity parakeiltaan "jatkokoulutukseen". Jätkät bussiin ja hups yllättäen päämääränä oli Mbabazin vastainen mielenosoitus. Osallistujana siis. Jännä ettei poliisi hajoittanut tätä mielenosoitusta.

Tänään on sitten se päivä, jolloin NRM:n jäsenet saavat hakea puolueen päätoimistosta lomakkeita erilaisiin virkoihin ehdolle asettumista varten. Ainakin tällä hetkellä Mbabazi saa hakea lomakkeet ilmoittautuakseen kisaan puolueen johtajuudesta ja puolueen presidenttiehdokkuudesta. Ans kattoo ny.

Naapurissa alkavat nyt kanssa keskustella Kagamen Paulin mahdollisuuksista asettua ehdolle kolmannelle pressankaudelleen. Perustuslakihan siellä(kin), kuten Ugandassa(kin) joskus aikoinaan, sanoo että "se on kaksi kautta ja sivanuut." Olemme tällä sohvalla täydellisen varmoja että Ruandan voimassaolevaa perustuslakia tullaan kunnioittamaan mitä suurimmassa määrin. Toisaalta hra Kagame sanoo "En ole pyytänyt ketään muutamaan perustuslakia. Päätös sen muuttamisesta on kansan käsissä. Jos se muuttuu voin kyllä hyvinkin harkita ehdolle asettumista."

Kagame on voittanut kahdet vaalit vaatimattomalla 95:n pinnan kannatuksella. Kansa onkin siten jo spontaanisti kerännyt yli 3,7 miljoonaa allekirjoitusta mokoman lain muuttamiseksi. Toimivassa demokratiassa kansan ääntä kuunnellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti