maanantai 8. kesäkuuta 2015

Katoppas vaan taas

Sitä kun on tarpeeksi kauan maailmalla niin välillä sitä sokea kanakin... Ei vaan. Kai se vaan on sillä lailla, että mikään määrä kyynistymistä ei saa lyömään tämän maan kanssa yli.

Kyse on taas budjetista. Ugandan hallitus hoitaa itse laatimastaan 2015/16 talousarviosta 44,5%. Loppu todellakin otetaan lainana, eli kuten sanoin: "Junanrata... Buah hah hah!" Päättyneellä budjettikaudella Uganda hoiti budjetistaan 80%. Tai siis hoiti ja hoiti. Menettivät donor-rahaa homolaki-, kavallus- ym. sekoiluidensa kanssa ja pistivät sitten pakon edessä ja rahapulassaan esimerkiksi piirisairaalat kiinni. Se on vaalivuosi ja budjetit sen mukaan sano.

Vaalit joo. EU:n täkäläinen pomo oli käynyt juttelemassa parlamentin puhenaisen kanssa. Miitinki pidettiin suljettujen ovien takana ja viestinä oli, että EU:n mielestä 2016 vaalien uskottavuus on aikaslailla vaakalaudalla koska hallituksen vaaliuudistukset ovat olleet lähinnä äänestys-ämpäreiden (tosi juttu. Kansalainen laittaa täällä kätensä muoviämpäriin ja täyttää lappunsa sillä lailla katseilta suojassa) värin vaihdoksia. Viimeksi torstaina M7 sanoi state of the nation puheessaan, että "Tässä mitään tarvitse uudistella, hyvä laki on jo."

Suurin valtakunnallinen uutinen on kuitenkin se, että Ugandan jalkapallocupin finaali tullaan pelaamaan uudestaan. Tämä siksi että matsin erotuomarille sattui huono päivä tuomioiden kanssa ja vähän ehkä siksikin, että niiden tuomioiden vuoksi toisen joukkueen fanit ryntäsivät kentälle. Tässäpä Ismael Kezaalan lehtikuvaa, josta voi jotain päätellä täkäläisistä futispeleistä:


Vaffasti poliisin turvaamana on siinä erotuomariparka.

Kotorintamallakin on tapahtunut.

Meillä ei ole ollut nyt kuukauteen vuokrasopimusta. Ei olla saatu oikein kontaktia vuokraisäntään, toistuvista yrityksistä huolimatta. Viime viikolla meidän lämminvesivaraajamme sanoi sitten lopullisesti poks (ollaan entrattu sitä omaan piikkiimme valehtelematta seitsemän kertaa) ja kun samaan syssyyn Kampalan kunnan rakennuswhatever kävi meidän portilla tuomassa kahden vuoden maksamattomat kiinteistöverolaput ukaasilla "Jonkun nämä pitää maksaa ja lain mukaan me voidaan nämä periä myös vuokralaiselta, häädön uhalla" tuli niinkuin mitta täyteen.

Saatiin kuin saatiinkin sitten landlordin vaimo/sihteeri/mikä lie kiinni ja he jopa kävivät täällä katsastamassa korjattavia kohteita. Lupasi uuden vuokrasopimuksen ja semmoinen sitten tulikin. Ainoa vaan, että se oli edelleen talon entisen omistajan nimissä. Plus että siinä oli pykäliä, joita nyt ei vaan oikein voinut allekirjoittaa. Lähinnä ulosmuuton jälkeen tapahtuvaan remonttiin liittyen. Painettiin siis "negotiate deal"-nappulaa. Katsellaan nyt tuleeko uutta, päivitettyä sopimustarjousta.

Eivät ne tosin ole vielä saaneet uutta lämminvesivaraajaakaan meille. Aikuinen tarvitsee peseytymiseensä yhden paljullisen hellan ja vedenkeittimen avulla aikaansaatua lämmintä vettä. Lasten kylpy vaatii kaksi kattilallista ja neljä kannullista...

Sitten meillä on taas ollut ongelmia myös viemärin kanssa. Nousee sateella baaskavesi tontille kun vesilaitoksen viemäri alamäen puolella on jostain tukossa. Vesilaitoksella on laskuissaan kolme palvelunumeroa. Jok' ikinen niistä sanoo "out of service". Vesilaitoksen nettisivuilla on kolme muuta numeroa. Jok' ikinen niistäkin sanoo "out of service". Vesilaitoksen Facebook-sivuilla päivystetään 24/7. Ne lupasivat torstaina soittaa viiden minuutin päästä. Pitkät ovat olleet ne minuutit...

Koululla oli lauantaina Family Fun Day. Kirpputoria, pelejä ja leikkejä. Pomppulinnoja & hattaraa. Olin U:n luokan kioskilla puoli tuntia. Ja näin.

Ex-kollegani, se syövän nyt ilmeisesti selättänyt täti on vaihtamassa maisemaa. Clinton foundationin GEMS-kouluun. Syynä tähän olivat:

a) "Hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta opetussuunnitelman kehitystyöhön." Tämä siis koulun johdon sanomana. Tähän opetussuunnitelman kehitystyöhön on ensi vuodeksi värvätty riittävällä kokemuksella varustettu 23-vuotias tyttönen Englannista. Lienee sanomattakin selvää, että opettaja M. on ollut nyt alalla 22 vuotta, joista viimeiset 10 Ambrosolin ihmeellisessä maailmassa. Kumpi on helpompi pitää toimiston takataskussa?

Syy b) M. on myös tällä hetkellä opettajakunnasta ainoa, jolla on maisterin paperit educationista. Siten hän tietää koulutusasioista enemmän kuin yksikään toimiston akka (joista esimerkiksi pitkäaikaisella vararehtorilla ei-ole-niin-mitään-opetusalan-tutkintoa).

Syy c) M. on ugandalainen. Yhdistä kohtaan b+a.

Syy d) M. sai ensi vuoden sopimustarjouksen Ambrosolilta vasta huhtikuun lopussa ja oli siten jo alkanut varmistaa ensi vuoden tilipussiaan muualta. Yhdistä kohtaan c.

Syy e) M. ei ollut tullut koululle töihin (valmistelemaan materiaaleja/leikkaamaan & liimaamaan yms. asioita, jotka ehtii kyllä tehdä duunipäivän aikanakin jos vaan tietää mitä tekee) lauantaisin ja sunnuntaisin (tätä edellytetään ilmeisesti nykyisin, vaikkakaan työsopimuksissa puhutaan kyllä vain kokonaistyöajasta välillä ma-to klo. 7:45-16:00, pe 7:45-14:30).

No, M. haki ja sai paikan GEMS:ltä. Luonnollisesti hän sitten pisti Ambrosolille tiedoksi irtisanoutumisensa. Jessus millä paskatykillä sieltä oli ammuttu takaisin. "Tämä yhteisö ja koulu on tukenut sinua todella paljon sairautesi aikana. Olet meille henkisesti velkaa! Koulun muut ugandalaiset kokevat tulleensa petetyiksi (ne koulun ugandalaiset, joiden kanssa minä olen puhunut ovat sanoneet "teki ihan oikein, I'm happy for her") Olen todella pettynyt sinuun! Tässä on myös sopimusrikkomus, notice on puoli vuotta (höpö höpö)! Pistän lakimieheni perääsi!"

Sitten paikan nykyinen rehtori oli soittanut paikan entiselle rehtorille Englantiin. Entinen rehtori oli sitten soittanut ympäri ämpäri Kampalaa ja varsinkin GEMS:iä (jonne nykyinen rehtori oli jo moneen kertaan tiedottanut M:n kelvottomuudesta) ihan vaan varmistaakseen, ettei M. poistu Ambrosolilta kaikkine jännine tarinoineen. Tätä kirjoitettaessa on pelko, että GEMS:illä ollaan tartuttu täkyyn koska M:n paikka on ilmeisesti uudestaan haussa.

Sana kaduilla oli myös se, että Ambrosolin rehtori ei ole vuodessa oppinut ugandalaisen henkilökuntansa nimiä. Tai häntä ei siis edes kiinnosta oppia niitä. Tämä on taas johtanut hilpeisiin, vääriin ihmisiin kohdistettuihin "Tässä varoituskirje, seuraavasta tulee kenkää"-tyylisiin sketseihin.

Lujaa menee se koulu alamäessä.

P.S. Hassanin jalkaa ei ole vieläkään saatu leikattua. Tarkennan siis vielä että se tarina oli sitten kanssa 100%. Niin kuin kaikki nämä tekstit.

3 kommenttia:

  1. Hei, olen lukenut blogiasi ja jopa vanhoja sellaisia suurellla mielenkiinnolla. Kiitos matkasta Afrikkaan, jota en tunne. Olen itse käynyt vain etelässä ja pohjoisessa; kaikki siitä väliltä on kokematta, koska Isäntä niin pelkää aidsia ja mitä lie.. (mitähän miehellä mielessä!!). Seuraan suurella mielenkiinnolla jatkoa ja terveiset Münchenistä.

    VastaaPoista
  2. Ktos. Subjektiivisia kermaperse-expatin kokemuksiahan nämä ovat. Joltain puskassa asustelevalta lääkäriltä tms. voisi tulla osin erilaista juttua, mutta veikkaan kuitenkin, että sillä fiktiivisellä lekurillakin tietyt näkökulmat saattaisivat olla hyvinkin lähellä omiani.

    VastaaPoista
  3. Sitä subjektiivistä kokemusta haluan lukeakin, eikä mitään extreeeem seikkailua. Eiköhön me kaikki olla kermaperseitä, koska meillä on kuitenkin mahdollisuus valita. Reppuselässä on kiva downshiftata, kun tietää, että huomenna pääsee kuumaan suihkuun ja pyyhekin on olemassa ja puhdas sellainen.

    VastaaPoista